Keisarinna Elisabeth - Osa 1. Nuori morsian

(Tämä on vanhan kirjoitukseni korjailtu ja laajennettu versio.)

Kun olin pieni tyttö, vietin useita pitkiä talvipäiviä tylsistyneenä
vanhempieni yritystä sivuavassa mökissä jossa oli lämmityksenä
vain laiskasti toimiva lämpöpuhallin samalla kun maailmaansaattajani
puuhasivat ulkosalla työjuttujaan sen sijaan että olisivat pitäneet
minulle seuraa.

Olin usein tylsistynyt ja lohdutuksekseni katselin tuossa mökissä

hengitykseni huurutessa mustavalkotelkkaria syöden samalla kohmeisin

käsin hyisiä viipaleita kakkoa (pyöreä sekaleipä) päällään margariinia

 ja reunoilta kipristyneitä juustoviipaleita.

 Sitten eräänä kertana ja tuollaisena hetkenä televisiosta tuli tylsyyttäni

valaisemaan aivan ihastuttava elokuva joka kertoi jonkinlaisesta prinsessasta

 joka meni prinssin kanssa naimisiin ja vastoin kaikkia odotuksia neidosta

 tuli tosi onneton vaikka tyttö itse oli niin herttainen.

Olin katsonut Romy Schneiderin tähdittämän elokuvan Sissi
joka kertoi Baijerin herttuattaresta, Itävallan keisarinnasta ja
Unkarin kuningattaresta Elisabethista.

Olin vaikuttunut ja prinsessasatuihin tottuneenakin lumoutunut.
 Lumo ei ole sittemmin laantunut vaan korkeintaan laajentunut.

Olenkin keräillyt hyllyyni monia elämäkertakirjoja hyvin erilaisista
kuninkaallisista. Jotain aivan erityisen hurmaavaa ja traagista on
kuitenkin nimenomaan Elisabethissa joten hänestä kirjoitan tänään.

Elisabeth syntyi korkea-aateliseksi.

Hän oli arvoltaan herttuatar ja asui prinsessaäitinsä, herttuaisänsä ja
lukuisten sisarustensa kanssa Possenhoffenin linnassa Baijerissa.

Hänen lapsuutensa oli ollut kokonaisuudessaan onnellinen.

Rakastavat vanhemmat sekä idyllinen ympäristö loivat
hyvinvointia, lisäksi Elisabethin elämä oli maalla kasvaessa varsin
etiketistä vapaata ja rajoittamatonta.

Elisabethin suuri toive oli, että kun hänen tulisi aika avioitua, saisi hän
miehekseen jonkin maalaisaatelisen jotta hänen elämänsä voisi jatkua vapaana
potokollasta ja aatelispiirien etiketistä joita hän oli aina syvästi inhonnut.

Elisabethin äiti solmi samaan aikaan suunnitelmia tyttäriensä
pään menoksi. Oli tullut aika Elisabethin sisaren Helenen
avioitua ja niin oli päätetty matkustaa vierailulle
Itävällan keisari Frans Joosefin luokse jotta nämä
kaksi päätyisivät yhteen.

Frans Joosef kun ei ollut vain keisari vaan hän sattui
myös olemaan tyttöjen serkku.

Elisabethin ja Helenen sekä Frans Joosefin äidit sopivat avioliitosta etukäteen.

Oli sopivaa että serkukset Helene ja Frans Joosef menisivät naimisiin
ja päätöksestä informoitiin lopulta myös itse asianosaisia. Frans Joosefin
dominoiva äiti määräsi poikansa kosimaan serkkuaan ja näiden oli määrä
tavata jolloin virallinen kosinta suoritettaisiin. Frans alistui äitinsä
määräykseen vaikka ei ollut milloinkaan tavannut tulevaa morsiantaan.

 Serkkupoika

Elisabeth joutui äitinsa ja sisarensa mukaan kosiomatkalle
hoviin jossa kävikin hassusti; Frans ei välittänyt vanhemmasta
 sisaresta jota hänen oli kosia vaan iski silmänsä nuorempaan
serkkuunsa Elisabethiin. Hän ilmoitti äidilleen että ellei hän
saisi puolisokseen Elisabethia, ei hän ottaisi ketään.

Elisabeth oli vain 14-vuotias suostuessaan keisarin kosintaan
ja häitä vietettiin 8 kuukautta myöhemmin.

Aikansa nuorena aatelisneitona Elisabeth ei ollut
saanut minkäänlaista valistusta siitä mitä aviovuoteessa tapahtui.
Hääyön jälkeen hän oli niin järkyttynyt että kieltäytyi tapaamasta
 ketään ja piileskeli huoneessaan kolmen päivän ajan.

*

Elämä linnassa ei ollut teinikeisarinnalle leikkiä ja vapaata
kirmaamista metsissä ja pelloilla kuten vielä hetki aikaisemmin kotona.
 Vapaan olemisen tilalle tuli tarkka hovietiketti kivisten linnojen sisätiloissa.

Sisiksi perheen parissa kutsuttu Elisabeth masentui ja katkeroitui.
Elämänmuutos tuli hänelle suurena shokkina. Kuningattaren
 elämä oli hyvin rajoitettua ja räikeästi erilaista
 kuin elämä johon hän oli tottunut.

Kirjeenvaihdossa sisarensa kanssa nuori kuningatar vuodatti kurjuuttaan. 

Elisabeth kertoi Helenelle katuvansa loppuelämänsä suostumistaan
 serkkunsa kosintaan ja myönsi että oli jo hääpäivänään aavistanut
voimakkaan pahan tunteen siitä avioliitosta tulisi epäonnistunut ja
 onneton. Hän jatkaa kuvailemalla miten tunsi olonsa pakotetuksi ja
riistetyksi ja luonnehtii itseään linnuksi jota pidetään koristehäkissä
pysyvänä vankina yksin.

Sisin äidin sisar eli Sisin täti Sophie, Fransin äiti, oli ankara nainen
 joka vaati tiukan hovietiketin noudattamista myös perhepiirissä.

Etiketin noudattamisesta siis ei ollut minkäänlaisia vapaahetkiä.

Sisin anoppi/täti kutsui mielellään Sisiä tyhmäksi tytöksi ja
 hallitsi 15-vuotiasta ja raskaana olevaa Sisiä lujalla kädellä.

Elisabeth oli siis hyvin yksinäinen, hänet oli eristetty kaikista
vanhoista ystävistään, hän ei useinkaan saanut nähdä etäällä asuvaa
lapsuudenperhettään ja hänen arkensa täyttyi kovaluonteisen tädin
 neuvoista, vaatimuksista sekä moitteista. Se henkilö jonka olisi
pitänyt olla Sisille kaikkein läheisin, hänen oma puolisonsa, kulutti
päivänsä ulkona hoidellen erilaisia virka-asioita ja he näkivät
toisiaan hyvin vähän.
.

Nuori Elisabeth

Kun parin ensimmäinen lapsi lopulta syntyi hankalan
synnytyksen jälkeen, kaappasi anoppi lapsen hoitoonsa
 ja nimesi tyttövauvan itsensä mukaan Sophieksi.

Äidiltä ei kysytty mielipidettä nimivalintaan
ja hänet pidettiin erossa myös lapsen hoidosta
ja kasvatuksesta.

Syntymää varjostivat moitteet siitä että Elisabeth ei ollut onnistunut
synnyttämään poikaa. Elisabeth ei myöskään saanut tavata lastaan ilman
pyytämättä audienssia anopilta joka antoi luvan toisinaan mutta
myös usein sen epäsi.

Vuosi kului sekalaisissa tunnelmissa. Sisi tuli lähes välittömästi
 uudelleen raskaaksi ja vuoden kuluttua syntyi toinen lapsi.

Jälleen tyttö joka nimettiin Giselaksi.

Gisela

Myös hänet kaapattiin kokonaisuudessaan
Elisabethin hoidosta.

Kolmas lapsi olisi varmasti syntynyt
melko pian entisen jälkeen ellei tragedia olisi
lyönyt särmää Sisin ja hänen miehensä väliin.

Esikoislapsi Sophie sairastui vesiripuliin ja kuoli
nestehukkaan vain kaksivuoriaana. Tämä oli isku
Elisabethille joka ei ollut kunnolla ehtinyt edes
lapseensa tutustua rajoittavan anopin vuoksi
ja puolisot syyttelivät toisiaan lapsen
kuolemasta.

 Sophie

 Elisabethin ja hänen anoppinsa välit olivat erittäin tulehtuneet.

 Elisabeth oli voimaton anoppiaan arkkiherttuatarta vastaan ja sai
harvoin nähdä lastaan. Anoppi suomi Elisabethia avoimesti siitä
 ettei tämä ollut vielä tuottanut miespuolista kruununperijää.

Elisabethin mielen- kuten myös hänen fyysinen terveytensa
 alkoivat horjua ankarissa olosuhteissa mutta jotenkin hän
 onnistui tulemaan raskaaksi vielä kolmannen kerran.

Sisin äiti oli ollut hyvin huolissaan tyttärensä terveydestä ja
toivoi että uusi raskaus toisi toivoa tämän elämään.

 Toivon sijaan Elisabeth kuitenkin koki epätoivoa sillä hän
tiesi että myös uusi lapsi otettaisiin pois hänen ulottuviltaan
 kuten kaikki aikaisemmatkin. Näin kävikin. Kun odotettu
kruununprinssi Rudolf syntyi, näki Elisabeth lastaan peräti
vielä vähemmän kuin aikaisempia lapsiaan.

Kaikki nämä henkiset paineet ja julkisen silmän alla oleminen
vaikuttivat Elisabethiin rajusti. Hän sublimoi ahdistustaan entistä
enemmän ankaraan liikuntaan sekä ruokarajoitteisiin.

 Pikku kruununprinssi Rudolf

Elisabet oli kaiketi aikansa tunnetuimpia syömishäiriöisiä.

Koko elämänsä ajan Elisabeth oli ollut aateluutensa ja julkisen

 asemansa lisäksi tunnettu ulkonäöstään. Elisabeth oli kaunis 

ja siitä laajasti palvottu. Ulkonäköään hän oli tottunut koulimaan

 painonsa tarkkailulla ja painosta muodostui eräs niistä harvoista

asioista joihin Elisabethilla oli elämässään valtaa.

Elisabeth oli 173 cm pitkä ja koko elämänsä hän painoi maksimissaan

50 kiloa. Anorektinen käytös ilmaantui hänen elämäänsä välittömästi

hänen häidensä jälkeen Elisabethin ollessa vain 15-vuotias.

Hän lopulta kieltäytyi yhteisaterioista ahdistavina tilaisuuksina

ja yksityistiloissaan söi vain hyvin vähän. Anopin ankariin sanoihin

ja rajoitteisin Elisabeth reagoi syömättömyydellä.

Jos hänen painonsa uhkasi nousta yli 50 kilon,

hän heittäytyi viikkojen paastokuurille.

Sisin normaaliinkin arkiateriointiinsa kuluivat yleensä vain keitetyt

kananmunat ja maito pienissä määrin ja ajoittainen kulaus lihalientä.

Varsinaista lihaa kaikissa muodoissaan Elisabeth inhosi ja

 kieltäytyi sitä yleensä syömästä.

 

Anoppi koki Elisabethin jatkuvat paastot kritiikkinä häntä itseään kohtaan

ja koetti monin tavoin moittein ja pilkan avulla saada Elisabethin luopumaan

rajoituksistaan. Anoppi tahtoi myös että Elisabeth olisi ollut raskaana alinomaa

joka ei luonnollisesti onnistunut niin kauan kun tämä pysyi anorektisen laihana.

Elisabeth käytti myös erikoisvalmisteisia korsetteja joiden teräsluut supistivat

hänen vyötärönsä vain 40 cm levyiseksi ja hänen vyöttämisensä niihin vei

yleensä tunnin sisäelinten etsiessä hitaasti paikkaansa korsetin sisällä.

Korsetin jälkeen oli vaatteiden vuoro. Ne ommeltiin päivittäin suoraan

 hänen ylleen sillä Elisabeth ei sietänyt vyötäröä mahdollisesti

tukevoittavia laskoksia jotka voisivat syntyä mekkojen soljista ja

kiinnikkeistä. Samasta syystä hän ei myöskään käyttänyt alusvaatteita.

Elisabeth rakennutti oleskelulinnoihinsa kuntosaleja joissa hän miekkaili

sekä voimisteli. Hän ratsasti tuntikausia joka päivä sekä näännytti hovineitojaan

kymmenien kilometrien marsseilla joille kaikki kammosivat joutua.

Hän kärsi myös vakavasta anemasta ja aliravitsemuksesta ruokavalionsa sekä

ankaran liikunnan seurauksena ja sai vaikeita hengitysvaikeuksia. Elisabeth ei

 suurin surminkaan tahtonut tulla enää raskaaksi ja syömättömyydestä seuraava

 sairastelu myös antoi hänelle tilaisuuden pitää aviomiehen aviolliset

vaatimukset kaukana

Elisabethin eräs huomattava piirre olivat hänen hiuksensa.

Ne olivat parhaimmillaan useita metrejä pitkät ja laadultaan

erittäin paksut. Ne toivat painonsa vuoksi kantajalleen ankaria

päänsärkykohtauksia joihin Elisabeth joutui ottamaan oopiumia

mutta kaikesta huolimatta hiuksia ei milloinkaan leikattu.

Hiusten jokapäiväiseen hoitoon kuului kolmituntinen. Elisabeth

istui korkealla tuolilla käärittynä valkeaan viittaan ja hiukset levitettiin

viitan ylle latvojen osuessa maahan saakka. Ne kammattiin hyvin

pienissä osissa, jokainen irtohius otettiin talteen ja kampaajan saatua

 hiusten hoidon ja kampauksen suoritettua, esitettiin irtohiukset

hopeamaljassa Elisabethille joka tarkasteli ettei niitä ollut

irronnut liikaa. Hiukset pestiin arvokkaan konjakin ja kananmunien

sekoituksella ja pesupäivänä kaikki muut menot peruutettiin sillä

hiustenhoito vei koko vuorokauden.

Kurinalaisuus kuului kiistatta Elisabethin kauneusrutiineihin.

Hän nukkui ilman tyynyä käyttäen vain pientä rautakoroketta

niskansa alla uskoen ryhtinsä pysyvän näin parempana.

 Hän myös käytti öisin naamiota jonka alla ihoa vasten oli

joko raakaa vasikanlihaa tai mansikkamursketta. Nämä

säilyttivät hänen ihonsa kuulauden ja kimmoisuuden.

Vyötärönsä ja ylävartalonsa ympärille taas käärittiin

useimpina öinä orvokkietikkauutetta jonka tarkoitus oli

 vaikuttaa ihon joustavuuteen ja aamunsa hän aloitti

 jääkylmällä kylvyllä.

Elisabeth ratsailla

Pojan syntymän, syömishäiriöisen käytöksen, terveysongelmien ja

avioliitto-ongelmien takia hän terveyteensä viitaten hoidatti itseään

usein ulkomailla. Hän kiersi eri kylpylöissä sekä matkasi korfun saarelle

saakka. Hän myös palasi pitkiksi ajoiksi vanhempiensa ja muun lapsuu-

denperheensä luokse ja oli poissa hovista vuosia palaten vain satunnaisiin

juhlallisuuksiin joiden aikana hänen terveytensä romahteli jälleen stressin

ja psykosomaattisten syiden takia.

Tässä vaiheessa nuorin lapsista, Rudolf oli jo nelivuotias.

Elisabethilla ei ollut ollut valtaa olla missään tekemisissä lastensa

kanssa sillä anoppi piti tärkeänä ettei hän sekaantuisi lasten kasvatukseen

edes turhan useilla lastenkamarivierailuilla. Pyyntöihin nähdä lapset

 vastattiin usein kiellolla.

Elisabeth oli kuitenkin nuori ja vasta kolmen lapsen äiti.

Lisää lapsia ja varsinkin poikalapsia odotettiin syntyväksi mutta dilemman

muodosti fakta ettei Elisabeth tahtonut enää olla intiimeissä väleissä

puolisonsa kanssa saatika saada enää yhtään lasta jotka otettaisiin häneltä

heti syntymän jälkeen pois.

Lisäksi raskaudet tuhosivat hänen kaunista

vartaloaan ja estivät ankarat paastot joihin hän oli jo tottunut.

 Poliittisiin syihin vedoten Elisabeth saatiin painostettua

aviovuoteeseen vielä kerran ja tästä ajanjaksosta

 syntyi viimeinen lapsi, tytär Marie Valeria.

Marie-Valeria

Marie-Valerian kanssa asiat tulisivat olemaan eri tavoin, Elisabeth päätti.

Hän oli nuorimman lapsensa syntyessä 31-vuotias ja nousi dominoivaa,

autoritääristä anoppiaan vastaan voimalla jota hänellä ei ollut ollut aikaisempien

lastensa syntymien aikoihin. Kun hänen lapsensa oltiin normaalisti kiidätetty

niiden syntymän jälkeen imettäjälle ja siitä etäisiin lastenkamareihin joihin

Elisabethilla ei ollut pääsyä, piti hän nyt tiukasti lapsestaan kiinni

eikä antanut sitä eteenpäin luovutettavaksi.

Anoppi antoi periksi ja Marie-Valeriasta tulikin Elisabethin kiivaan

rakkauden kohde, olihan Marie-Valerie hänelle monessa tapauksessa

 kuin ensimmäinen lapsi.

(Tämä on kirjoituksen ensimmäinen osa.

Toisen osan löydät tästä.)

Keisarinna Elisabeth - Osa 2. Keski-ikä ja kuolema

(Tämä on jaetun kirjoituksen toinen osa.

Ensimmäisen osan löydät tästä.)

 

Elisabethin nuorimman tyttären myötä elämä rauhoittui totuttuihin uomiinsa.

 Keisarinna keskittyi seuraavina vuosina matkusteluun sekä 

Marie-Valerian hoitoon. Lukuisat linnat kotimaassa ja ulkomailla

 takasivat sen että hovielämää ei juuri ollut pakko sietää vaikka 

keisarinnan jatkuva matkustelu herättikin närää lehdistössä.

Matkusteluun Elisabeth saattoi upottaa myös surunsa siitä että hänen 

kolme ensimmäistä lastaan oli niin julmasti hänestä erotettu. Kun ilkeä 

anoppi lopulta kuoli, olivat lapset niin etääntyneet tuntemattomaksi jääneestä 

äidistään ettei heidän väleistään muodostunut milloinkaan erityisen lämpimät.

Tilanne oli ollut raskas Elisabethin lisäksi erityisesti

hänen ainoalle pojalleen Rudolfille.

Rudolf ei ollut saanut olla missään tekemisissä

äitinsä kanssa. Koska pojasta koulittiin suuren maan keisaria,

ei hänelle sallittu elämän mukavuuksia vaan arki oli jatkuvaa  koulutusta

 tulevaa asemaa kohti. Hän sai kokea hyvin vähän rakkautta  ja ankara

isoäiti ja etäinen ja yhtä ankara isä ohjasivat poikaa elämässä  eteenpäin

 omine lujine tapoineen.

 Luonteeltaan Rudolf oli tullut äitiinsä, hän oli herkkä, kiltti ja

 liberaali ja kärsi äärikonservatiivisen isänsä ja asemansa alla.

Vuodet kuluivat, Elisabethin lapset kasvoivat. Ensimmäisenä

naimisiin meni 17-vuotias Gisela, seuraavaksi oli Rudolfin vuoro.

Rudolf nai belgian prinsessa Stephanien mutta avioliitto oli

onneton ja solmittiin täysin pelkkien poliittisten syiden vuoksi.

Stephanie oli konservatiivinen ja tahtoi elää rauhallista hovielämää,

Rudolf taas kapinoi asemaansa vastaan, hän tahtoi matkustella ja

hullutella eikä jämähtää hovin sääntöihin joka olisi ollut kuin paluu

lapsuuden tiukkuuteen ja kurinalaisuuteen.

Rudolf harrasti useita avioliiton ulkopuolisia sivusuhteita ja

kun hän onnistui tartuttamaan prinsessa Stephanieen prostituoidulta

hankitun sukupuolitaudin, parin välit viilenivät lopullisesti. Pari

sai vain yhden lapsen ennen pysyväksi jäänyttä välirikkoa.

Rudolfin ja Stephanien kihlajaiskuva

Avioliittonsa viilennyttyä entisestään kolmekymppinen Rudolf

ihastui 15-vuotiaaseen Marie Vetseraan jonka kanssa aloitti salasuhteen.

Marie ei ollut kuka tahansa neitokainen vaan nuori paronitar itsekin.

Teinitytöstä oli epäilemättä äärimmäisen imartelevaa ja häikäisevää

 kun päälle 30-vuotias tuleva keisari oli häneen niin avoimesti ihastunut.

Marie lankesi vanhemman miehen sulaviin elkeisiin ja suhde alkoi.

Marien perhe oli kauhuissaan, olihan saalis hyvä mutta naimisissa.

Suhde tulevaan keisariin ei vain pilannut Marien mainetta vaan

tahrasi Marien sisarten ja vanhempien maineen. Lisäksi oli avointa

tietoa että Rudolf heilasteli samanaikaisesti kuuluisan näyttelijättären

Mizzi Kasparin kanssa. Marie oli kuitenkin sokea kaikelle kritiikille.

Tuleva keisari halusi hänet ja hän halusi tulevan keisarin.

Marie

Seuraavilla tapahtumilla tulisi olemaan traagiset vaikutukset

ei vain Elisabethin elämään vaan myös koko euroopan historiaan.

Eräänä tammikuun aamuna kruununprinssi Rudolf oli vetäytynyt metsästyslinnaansa.

Hän oli kertonut äidilleen Elisabethille suunnittelevansa metsästysretkeä 

tuoksi tietyksi aamuksi. Kun aamu koitti, huomasi Rudolfin kamaripalvelija

 miten tämän huoneiston ovi oli tavallisuudesta poikkeavasti salvattu lukkoon. 

Muutamien muiden miesten kanssa ovi murrettiin auki 

hämärään huoneistoon jonka verhot olivat suljettu.

Vuoteelta puoli-istuvasta asennosta löytyi eteenpäin retkottavana eloton
 Rudolf jonka suusta oli valunut vuolaasti verta tämän rinnalle. Vuoteen toisella
puoliskolla makasi jo aivan jääkylmä ja jäykistynyt nuori Marie Vetsera.

Kamaripalvelija varmisti että molemmat osapuolet olivat varmasti
kuolleita ja ryntäsi nopeimpaan junaan jolla pääsi keisarilliseen palatsiin.

Uutinen oli saatava välittömästi keisarin korviin mutta
 palatsin jäykkä protokolla muodostui tässä järkyttävässä
tilanteessa aivan yhtä joustamattomaksi kuin muissakin tilanteissa.

Rudolf 

Oli etiketin vastaista että lakeija kertoisi uutisen keisarille sillä moisen kauhistuttavan
kuolinuutisen voisi tuoda tämän korviin vain keisarinna. Niinpä aikaa kulutettiin
jotta löydettiin Elisabethin kamarineito joka taas etsi käsiinsä ylimmän kamarineidon
joka taas etsi käsiinsä Elisabethin.

Elisabeth oli kreikankielen oppitunnillaan ja oli kieltänyt keskeytykset joka aiheutti
 jälleen viivästystä kamarineitojen pohtiessa miten uutinen saataisiin eteenpäin.
Lopulta kamarineito keräsi rohkeutensa ja kuolinuutinen saatiin kerrottua. Elisabeth
 murtui täysin ja purskahti hysteeriseen itkuun jolloin myös keisari ilmaantui paikalle.
Näin suru-uutinen oli lopulta tavoittanut Rudolfin vanhemmat.

Se mitä tarkalleen metsästyslinnassa oli tapahtunut, jää osin salaisuudeksi.

Tiedetään että ensimmäisenä kuoli Marie. Rudolf istui tämän kylmenevän
 ruumiin vieressä ilmeisesti useita tunteja mietiskellen ennen kuin tarttui
 aseeseen ja ampui itsensä. Rudolf oli myös jättänyt etääntyneelle
vaimolleen jäähyväiskirjeen jossa toteaa:

"Rakkahin Stephanieni, nyt pääset minusta, ole onnellinen omalla tavallasi.
Pidä huolta pikkuisestamme, hän on nyt ainoa mitä minusta jää.
Kaikille ystävilleni ja sisarilleni, kerro viimeiset terveiseni. 

Nyt menen hiljaa kuolemaani, joka on ainoa 
seikka joka voi enää pelastaa hyvän nimeni.

Syleilen sinua lämmöllä, rakkaudella Rudolf."

Tapahtumapaikka

Julkisuuteen kerrottiin ensin että kruununprinssi olisi menehtynyt sydänvikaan mutta
pian kerrottiin että kyse oli romanttisesta rakastavaisten yhteisitsemurhasta. Arvailtiin
että Marie Vetsera olisi mahdollisesti ollut raskaana mutta silti mysteeriksi jää miksi
tasapainoisena tunnettu Rudolf olisi surmannut itsensä ja suostunut kaksoisitsemurhaan
vain lasta odottavan rakastajattaren takia.

Itävalta oli kuitenkin nyt menettänyt kruununprinssinsä ja
 Elisabeth poikansa jota ei milloinkaan oppinut kunnolla tuntemaan.

Koska Elisabeth ei ollut saanut kuin yhden pojan eikä kruunu voinut periytyä tytöille,
tuli uudeksi kruununperijäksi Keisari Frans Josefin veli ja hänen jälkeensä tämän lapset.

Rudolfin kuolema oli valtava maailmanlaajuinen skandaali ja sillä oli
myös merkittäviä maailmanpoliittisia vaikutuksia.

Poikansa kuoleman jälkeen Elisabeth pukeutui pelkästään mustaan koko
loppuelämänsä ajan ja matkusteli entistä kiivaammin ympäri maailmaa.

Sisi muutamia kuukausia ennen kuolemaansa.

Vuonna 1898 Elisabeth oli jälleen eräillä
pitkistä matkoistaan, tällä kertaa Sveitsissä, Genevessä.

Samoihin aikoihin muuan 25-vuotias anarkisti Luigi Lucheni
 oli myös saapunut Geneveen toiveinaan murhata paikkakunnalla
oleskellut Orleansin herttua.

Luigilla ei ollut mitään henkilökohtaista herttuaa vastaan vaan hän
himoitsi oikeastaan kenen tahansa silmäätekevän murhaa. Hän tahtoi
tappaa "alistavan yläluokan" jäsenen hinnalla millä hyvänsä.

 Päiväkirjassaan hän pohti kenet ja milloin ja murehti vain sitä saisiko
 kynsiinsä ketään tarpeeksi arvokasta jotta hänen symboliseksi
 tarkoitettu tekonsa pääsisi lehtiin.

Pettymys oli suuri kun uhriksi katsottu Orleansin herttua olikin jo ehtinyt
 poistua kaupungista mutta lehtien seurapiiripalstat paljastivat että salanimen
alla matkaava "Kreivitär Hohenembs" olikin itseasiassa Itävalta-Unkarin
keisarinna ja siksi aivan mahtava saalis.

 Luigi

Noin kello puoli kaksi iltapäivällä Elisabethin oli määrä kävellä hotellista
jossa oli asunut läheisen genevejärven rantaan jossa keisarinnaa odotti
laiva valmiina viemään Elisabethin uuteen matkakohteeseensa.

Matkatavarat sekä palvelijat oli lähetetty etukäteen matkaan.
Elisabeth oli kieltäytynyt myös Geneven poliisin suojelusta erittäin
itsepintaisesti, hän tahtoi matkustaa mahdollisimman normaalisti
eikä se onnistunut mikäli ympärillä pyörisivät turvamiesten joukkiot.

Luigi oli tarkkaillut Elisabethia useiden päivien ajan ja lähestyi nyt
keisarinnaa joka kulki kadulla vain yksi kamarineito mukanaan. Harppoen
naisten viereen Luigi teeskenteli kompastuvansa ja iski piikiksi teroitetun
 viilan suoraan Elisabethin vatsaan. Iskun voimasta Elisabeth tuupertui
 maahan josta samaan aikaan ohikulkeva hevoskuski auttoi tämän ylös.

Keisarinna ei ymmärtänyt loukkaantuneensa pahasti.

Kamarineitonsa avustuksella hän jatkoi matkaa ja käveli noin
 sadan metrin matkan odottavaan höyrylaivaan jossa hänen kuntonsa
 nopeasti aleni. Laivan kapteeni joka ei tiennyt arvovaltaisen matkustajansa
henkilöllisyyttä komensi Elisabethin laivan kannelle selventämään
 päätään ja löysentämään korsettiaan mikäli tunsi olonsa huonoksi.

Kannella kauhistunut kamarineiti koetti vilvoittaa keisarinnaa ja kyseli oliko
Elisabethilla kenties kipuja. Keisarinna ehti vastata ettei tuntenu kipuja mutta
menetti välittömästi tämän jälkeen tajuntansa. Kamarineito viilsi keisarinnan
äärimmäisen tiukaksi nyöritetyn korsetin auki ja vasta silloin huomasi punaisen
yhä laajenevan veritahran tämän vasemman rinnan yläpuolella.

Jo liikkeelle lähtenyt laiva käännettiin takaisin rantaan, purjeesta
 improvisoidut paarit valmistettiin pikavauhtia ja kuusi matruusia
kantoi keisarinnan takaisin hotelliin jossa hotellinomistajan
 sairaanhoitajavaimo vastaanotti Elisabethin antaakseen ensiapua.

Ensiapu ei enää auttanut. Keisarinna oli kuollut.

Kamarineito, paikalle rynnänneet lääkärit ja henkilökunta
voivat enää vain polvistua hotellin lattialle rukoukseen.

Sähke Elisabethin keisaripuolisolle lähetettiin ja seuraavan
 päivän ruumiinavauksessa selvisi kuoleman aiheutuneen terävän esineen
iskusta sydämeen. Huomattiin myös että tiukka korsetti oli hidastanut
verenvuotoa, estänyt kipuaistimuksia ja siksi kuolema ei ollut tapahtunut
välittömästi hyökkäyshetkellä haavan kuolettavuudesta huolimatta.

Ajan tavan mukaan Elisabethin sydän irroitettiin ruumiista ja se lähetettiin
hänen vihkikirkkoonsa. Hänen muut sisäelimensä lähetettiin toiseen
kirkkoon ja varsinainen ruumis kuljetettiin lasikattoisessa arkussa
Itävaltaan sukuhautaan.

Murhaaja Luigi Lucheni joka oli tahtonut tehdä itsensä ja aatteensa kuuluisaksi
vangittiin ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Luigi itse olisi tahtonut
kuolemantuomion ja marttyyrinkruunun mutta sen sijaan tämä tuomittiin
tavallisena murhaajana eikä poliittisena rikollisena. Hän koetti tappaa
itsensä vankilassa useita kertoja siinä onnistumatta ja päätti lopulta kirjoittaa
muistelmansa. Eräänä iltana vartija löysi muistelmat ja tuhosi ne. Tätä iskua
 Luigi ei enää kestänyt vaan onnistui hirttämään itsensä samana iltana.

Elisabethin jälkeläisiä on yhä olemassa.

Keisaripari Elisabetilla ja Frans Joosefilla oli neljä lasta. 

Heidän ainoa poikansa Rudolf (1858–1889) 

kuoli nuorena oman käden kautta.

Heidän kolme tytärtään olivat

 Sophie Friederike (1855–1857), 

Gisela Louise Marie (1856–1932) ja 

Marie Valerie (1868–1924).

Rudolphin osalta suku jatkuu:  

Rudolfilla oli yksi lapsi, tytär Elisabeth. 

Hänellä oli avioliitostaan Ernst Windisch-Graetzin kanssa neljä lasta,

 kolme poikaa ja yksi tytär: Franz Josef, Ernst, Rudolf ja Stephanie. 

Lapsista Rudolf kuoli 1930 23-vuotiaana ja tiettävästi perheettömänä. 

Viimeisenä kuoli nuorin Stephanie (Björklund) vuonna 2005. 

Stephanie oli kahdesti naimissa ja hänellä oli kummastakin avioliitosta 

yhteensä kaksi lasta, vuosina 1935 ja 1944 syntyneet pojat.

• Alvar Etienne d'Alcantara de Querrieu (30 7. 1935 - )
• Bjorn-Axel Björklund (20.10. 1944 - 7.9.1995)

Stephanien lisäksi sisaruksista ainakin Franz Josefilla oli jälkeläisiä, 

tytär ja poika, joista tytär Stéphanie (Blundell-Hollinshead-Blundell) oli 

 tunnettu valokuvaaja. Hänellä puolestaan on kaksi lasta, vuosina 

1967 ja 1969 syntyneet pojat.

 Keisariparin lapsista lisäksi Marie Valerie (1868–1924) 

 ja Gisela (1856–1932) olivat perheellisiä. 

Giselalla oli puolisonsa Leopold Prinz von Bayernin 

kanssa neljä lasta, joista nuorin Konrad kuoli vuonna 1969.

Nuorin keisariparin lapsista Marie Valerie (1868-1924) 

eli puolisonsa Franz Salvatorin kanssa Wallseen linnassa.
Heidän kymmenestä lapsestaan ainakin kuusi oli perheellisiä. 

Toiseksi vanhimmalla pojalla Hubert Salvatorilla oli

 puolestaan kolmetoista lasta.

Wallseen linna on edelleen suvun hallussa. Linnan haltijoiden

 sukupuu on nähtävissä internetissä. 

Sen osoite on http://www.wallsee-sindelburg.gv.at...herren.pdf .

Sukupuun mukaan Marie Valerien, keisariparin nuorimman 

lapsen, sukulinjan nuorin jäsen on syntynyt vuonna 2007. 

(Felix Habsburg-Lothringen.)

Sisin elossa olevien jälkeläisten tarkka määrä ei ole tiedossa, mutta

 edellä esitetyn perusteella voi olettaa, että heitä on lukuisia.

Sisin lapsenlapsenlapsenlapsi 

Marie Valerie Habsburg-Lothringen puolisoineen.

Hyvin pitkät hiukset, vintage, valokuvat

Muistatteko tämän jutun? Pidän kovasti hänen kiehtovasta tarinastaan
 mutta erityisesti olen aina ollut ihastunut hänen kauniisiin hiuksiinsa.

Jo lapsena ihastelin elokuva-Sissin pitkiä hiuksia ja olin ihastuksissani
 kun tajusin että elokuvat pohjautuvat tositarinaan joka tarkoitti että
jollakulla oikeasti oli ollut sellainen hiuspaljous! Niin upeat...

Pitkät hiukset.  

Prinsessahiukset. 

Omiin lapsuusmuistoihini liittyy vahvasti mielikuva äidistäni
 joka jahtasi minua sakset kädessä ympäri taloa kunnes pelastauduin
 jyrkille vanhanaikaisille, lähes 100 vuotta vanhoille portaille joille
 mahtui vain yksi henkilö kerrallaan. Oli kyse hiustenleikkuusta. 

Minä halusin suojella kutrejani, äitini oli sitä mieltä että pitkät
hiukset lapsella olivat liian hankalahoitoiset, takkuuntuvat ja epäsiistit.
On totta että usein taistelin takkujen kanssa mutta pitkät hiukseni silti tahdoin
pitää heti kun ymmärsin pitää puoleni. Monia kädenvääntöjä tästä käytiin, äitini
uhkaili etteivät hiukseni kasvaisi ellei niitä leikkaisi. Tämä olikin vallassa
 oleva uskomus jota mielenkiintoisesti kuulee myös nykyään vaikka
 tuulesta temmattu juttuhan se on.

Hiusmuoti ja hiusten kullekin ajalle sopiva sosiaalinen pituus on
vaihdellut  ajan kanssa paljon. Hiusten pituuteen on liitetty eri aikoina erilaisia
leimoja niin suuressa määrin että voi melkein sanoa että harvoin hiukset ovat
vain olleet hiukset.

Nykyään onneksi saamme itse päättää hiustemme pituuden ilman suuria
 sosiaalisia leimoja joista ei kuitenkaan olla edelleenkään päästy eroon.

Pitkähiuksiset miehet ja keski-iän ylittäneet naiset ovat edelleen vähemmistössä.

Hairdresser (expert in latest coiffure) "I assure you, Madam, my smartest
 clients are now having their hair storm-tossed." Film star: "Is that so? 
Then I'll have mine typhooned!"

1920-luvun jälkeen naisten hiusmuoti koki järisyttävimmät muutoksensa.
Ikiaikaiset pitkät hiukset leikattiin. Muutamassa lyhyessä vuosikymmenessä
kaikki keikahti päälaelleen. Siinä missä naisten hiusten piti ennen olla pitkät,
piti niiden nyt olla lyhyet. Eritysen epäsopivaksi tuli mikäli naimisissa oleva
tai keski-ikäinen nainen piti hiuksiaan pitkinä.

On mielenkiintoista kuulla että taistelussa lyhyet hiukset vs. pitkät hiukset,
olivat pitkät hiukset ennen tätä lyhyen sadan vuoden pätkää ehdottomasti
voitolla. Varsinkin miesten hiusten tuli olla pitkät!

Kun lukee kulttuurihistoriallisia selostuksia hiuksista kautta aikojen tulee
 selväksi että eri kulttuureissa eri aikoina miesten hiusten lyhentäminen on
 ollut pikemmin nöyryyttävä teko joka suoritettiin taistelussa hävinneille sotureille,
kuninkaallisille jotka oli syösty vallasta tai sitä käytettiin muuten häpeärankaisuna.

 Lyhyet hiukset naisilla olivat viime vuosisadan alkupuolelle saakka suuri häpeä
 ja kauhistus joka tarkoitti joko tautia tai häpeärankaistusta. Monet sairaudet sekä
sukupuolitautien hoitoon tarkoitetut lääkkeet saivat hiukset putoamaan sekä tapana
 oli että tarttuvan kuumetaudin aikana hiukset ajeltiin pois kehon viilentämistarkoituksissa.

Myös hullujenhuoneiden tai köyhäintalon asukkaiden hiuksia ajeltiin usein hygienian
ylläpidon helpottamisen takia. Kaikki olivat tabuja ja asioita joita karteltiin. Lyhyet
hiukset olivat merkki jostakin jonka kanssa ei tahdottu olla tekemisissä.

On myös kiinnostavaa tietää että nykyisen mieshiusmuodin sanelija on uskonto.
 Katolinen paavi Gregorius VII määräsi tuhatkunta vuotta sitten edikteja jotka
 määrittivät hiusten pituudet sekä miehille (lyhyet hiukset) että naisille (pitkät hiukset).
 Noiden aikojen jälkeen miesten hiusten korrekti ja konservatiivinen pituus
on ikävä kyllä säilynyt lyhyenä. 

Naisten hiukset taas kokivat ensimmäisen vapautensa
1900-luvun alkupuolella Irene Castle-nimisen naisen myötä

Irene oli puolisonsa kanssa eräs kuuluisampia 1920-luvun kilpatanssijoita,
 hän loi uraa myös alkuaikojen leffatähtenä sekä oli aktiivinen eläinoikeusaktivisti.
Juuri hän teki lyhyistä hiuksista sosiaalisesti hyväksyttävän muodin myös naisille.

Viime vuosisadalla siis muoti muuttui nopeasti. Pitkiä hiuksia ei enää
 katsottu suopeasti vanhemmilla naisilla vaan ne liitettiin suoralta kädeltä
vain pikkutyttöihin. Vähintään kun nainen meni naimisiin oli hiusten
 sosiaalinen pakko lyhentyä "rouvakampaukseksi." 

Hiusten pituutta tosin säädeltiin myös aikaisemmin mutta ei
suinkaan leikkaamalla vaan kampauksin joka toi esille myös sukukypsyyden. 

Lasten hiukset olivat leteillä tai avoimina, naimiaiässä hiukset nostettiin
ylös nutturakampaukselle. Viktoriaanisena aikana tuo monien tyttösten
jännityksellä odottama ikä oli 16 vuotta. Silloin tytöstä tuli nainen.

 Teiniä joka nosti hiuksensa ylös leteiltä nutturalle liian aikaisin pidettiin
 vanhempien ja aikuisten keskuudessa todella kevytkenkäisenä ja hiusten
 nosto vei pahimmassa tapauksessa jopa maineen. Ajateltiin että tällainen
 tyttö ei ollut siveä halutessaan tuoda esille aikuisen naiseutensa vaikka ei
 vielä ikänsä puolesta olisi ollut valmis seurustelusuhteiden aloittamiseen.

Hiusten nostamisella oli luonnollisesti myös kielletyn hedelmän
 maku ja nykynaisen onkin vaikea kuvitella miten valtavan ISO JUTTU
  hiusten nostaminen oli aikoinaan sadoille tuhansille tytöille, miten sitä päivää
kaihottiin ja odotettiin jo vuosia ennen kuin se todella tapahtui. Kyseessä oli
 mittava aikuistumisriitti.

Muhkeat hiuskampaukset eivät olleet nykyajan luiruja hipsterinutturoita vaan hiusta
todella riitti niiiiiiiin paljon että harva nykyään sitä kykenee ymmärtämään. Kun
hiuksia ei MILLOINKAAN leikattu tarkoitti se sitä että hiuksen pituus oli
useimmin yli metrin, puolitoista- tai kaksikin metriä olivat normaaleita mittoja.

Tutustukaa vaikka Sutherlandin sisaruksiin.

Nämä seitsemän sisarusta olivat aikansa kuuluisia laulajattaria
jotka niittivät huomattavaa suosiota kiitos kauniiden ääntensä.

Näiden sisarusten perhekuvat ovat hienoja ja harvinaisia mutta on muistettava
 että samankaltaisia kuvia olisi saatu aikaan kenen tahansa aikalaisperheen jäsenistä.

Erillisiä hiuskuvia kuitenkin otettiin toisinaan tavallisissakin perheissä onneksi.

Kuvat

Tässä kuvassa seisoo neiti Virgie Davis.

Hänen hiuksensa olivat 4.5 metriä pitkät ja Virgie olikin perheensä
 lisäksi koko kotikaupunkinsa ylpeys. Virgien hiustenhoito oli luonnollisesti
vaativaa puuhaa johon hän tarvitsi apua jota oli onneksi saatavilla. Rutiinia
oli että Virgie seisoi korkean keittiöjakkaran ylimmällä askeleella kun
 hänen isänsä sekä veljensä kampasivat hiuspaljoutta.

Mutta sitten! 

Virgie meni naimisiin ja vasta avioliitossa paljastui että hänen miehensä
ei aikonut ryhtyä mukaan moisiin humputuksiin, Virgie saisi luvan olla kuin
kaikki muutkin naiset ja leikata kutrinsa parimetrisiksi sillä uusi puoliso
ei takuulla ryhtyisi morsmaikkunsa kampaajaksi, ehei. 

Virgiellä ei ollut vaihtoehtoja, hiuksista leikattiin pois lähes kolme metriä
sillä hiustenhoito yksin oli mahdottomuus. Hiusta lähti niin paljon että Virgie
sai useita tarjouksia markkinamiehiltä jotka halusivat asettaa Virgien leikatut hiukset
 näytteille mutta hiustenleikkuu oli niin kova pala ettei hän suostunut moiseen.
Loppuelämänsä Virgien lapsuudenperhe syyllisti Virgietä taipumisesta
 miehensä tahtoon. 

Asiasta myös aikanaan uutisoitiin laajasti ostikoin

"Morsio ei voi saada sekä miestä että kutreja!" 

parhaaseen lööppityyliin. Virgien puolisoa pidettiin raakalaisena,
 miesten kun ei oletettu puuttuvan naisten hiusasioihin

Kauhuelokuvankatsojat; kuka tulee mieleen?

Näillä minun hiuksillani on vielä matkaa samoihin 
mittoihin vaikka jo pari vuotta vanha kuva onkin.