Larsin torttuja

Jos on esimerkiksi jouluyö tai juhannusyö, eikö silloin voi olla myös Runebergin yö?

Minun mielestäni ihan hyvin voisi. Nyt Runebergin yönä luen tietenkin hänen runojaan ja syön Larsin torttuja. Ja Runebergin yötä vietän siksi että vasta nyt sain Larsin tortut uunista, punssivaleltua, koristeltua ja pääsin istahtamaan teekupin kanssa niiden ja tietokoneen ääreen.

Ajattelin tämän vain kerran vuodessa olevan Runebergin yön kunniaksi (jonka ainoa viettäjä taidan olla minä) antaa kunnian sille kenelle kunnia kuuluu ja muistella varsinaisen Runebergin yön päähenkilön lisäksi jotakuta toistakin herrasmiestä.

Ensin pohtikaa tilannetta omalta kohdaltanne.

En tiedä milla aloilla työskentelette mutta ajatelkaa että eräänä päivänä tekisitte työssänne läpimurron. Jonkin työhönne liittyvän ihanan, aikaa kestävän oivalluksen johon vuodattatitte aikaanne, vaivaanne ja ylpeyttänne. Ette tietäisi sitä nyt, mutta tuo työnne tulos tulisi niittämään sellaista mainetta ja kunniaa joka kestäisi vuosikymmenestä, jopa vuosisadasta toiseen. Nimesi jäisi historiaan eikä unohtuisi niin kuin moni muu.

Sitten ei kävisikään näin. Kaiken kunnian ylpeytesi kohteesta veisi joku muu.

Tämä on Runebergin yön pimeä puoli. 

Yläkuvan ihanan leivoksen taustalta löytyvän lurjusparin Runebergien sietäisi nyt punastua pilvenreunallaan...

Runebergin torttu kun ei olekaan Runebergin vaan Asteniuksen torttu.

Lars Astenius oli 1800-luvulla elänyt oletettavasti mainittuun elämäänsä tyytyväinen porvoolaiskondiittori.

Eräänä päivänä hän teki kehitti työssään aivan uudenlaisen reseptin jonka lopputuloksena olemme mekin saaneet tänään suumme makeiksi. Larsin uutta leivonnaista päädyttiin myymään runsain mitoin suositussa kestikievarissa jossa hän työskenteli ja jonka asiakaskuntaan kuului myös kansallisrunoilijamme vaimo Fredrika. Fredrika ihastui kievarin uusiin leivonnaisiin mutta tämän makea mieltymys ei ollut mitään verrattuna hänen puolisonsa Johanin reaktioon joka vaati saada Larsin torttuja vastedes joka aamu.

Jossakin vaiheessa taloudellinen Fredrika omi Larsin leivonnaisten reseptin ja alkoi leipoa ja tarjoilla vadelmasilmäisiä kakkuja miehensä lisäksi myös heidän kotonaan käyville vierailijoille. Vierailijat yhdistivät pian Larsin tortun itse isäntäväkeen ja loppu on historiaa. Runeberin torttu oli syntynyt.

Mitä mahtoi Lars-parka ajatella!

Jotta unohtuneet eivät unohtuisi, leivoin tänään Asteniuksen torttuja ja luin muutamia Runebergin runoja.  Ehkä he lyövät nyt jossain taivaanrannan toissapuolen kättä, sillä muistettaisiinko kuitenkaan toista ilman toista?

Johan Ludvig Runeberg oli herkkusuun lisäksi suuri romantikko. Hänen makeisiin sanoihinsa ja Larsin torttuihin päättyköön oma Runebergin yöni.

Kauniita unia.

        *

Mä yhä sua suutelen

Ja kyllästynkö koskaan? En!

Nyt sanos, neito, minulle,

Kuink’ maistaa muisku sinulle?

Se sullekin on mieluinen;

Nyt, miksi on se herttainen?

Ma tuota kysyn uudestaan,

Ja muiskun muiskulta vaan saan.

Jos huulissain ois hunajaa,

Et hellemmin vois suudella;

Jos sappea ne tarjoisi,

Sa suutelisit sitteki.

Nyt mitä voitkin mainita,

Jos syitä täytyy annella?

Jos rohkeasti tutkaistaan,

Miks’ suudella sa tahdot vaan?

On kansa valmis kielimään,

Nyt mitä siitä mietitään,

Kun suuta annat ainiaan,

Ja et tie, miksi annatkaan?

En puolestani tiedä, en,

Min hyödyn siitä voittanen:

Vaan kuolla tahdon, jos en saa,

Sun huuliasi suudella.

Vapun perinteistä

Olen välillä kirjoitellut suomalaisten juhlien historiasta.

Minun pääni saa pyörälle ajatus että me nykyihmiset teemme sellaisia asioita vuodesta toiseen tiettyinä päivinä jotka joku muu satoja tai tuhansia vuosia sitten on aloittanut ja joiden juuret ovat niin kaukana ettemme enää ole niistä tietoisia. Onneksi juhliemme taustat ovat pääpiirteissään muistiinmerkittyjä, niin on vapunkin kanssa.

Vappu ei ole se työläisjuhla jonka leiman se nykyään on saanut vaan useita tuhansia vuosia vanha eurooppalainen hedelmällisyys- ja kevätjuhla. Vappua on vietetty viikinkien parissa, kelttien parissa, germaanikansojen parissa ja sen juuret ovat syvällä koko euroopan historiassa.

Nuo kaukaiset esivanhempamme ovat mukavan mutkattomasti juhlissaan yhdistäneet uskon ja juhlan. Kuten useassa muussakin alkuperäiskansojen juhlassa, myös vapunviettoon liittyi palvontamenoja. Luonto oli herännyt mystisten voimien ansiosta. Oli aika kiittää jumalia ja oli aika juhlia ja juoda sen aikaista kaljaa. Ja syödä kevään tuoreita versoja ja lehtiä jotka olivat pitkän säilöruoan parissa vietetyn talven jälkeen yhtä tervetullutta herkkua kuin nykysuomalaisille juhannuksen uudet perunat.

Tästä lähtökohdasta vappua onkin sitten muokattu vuosituhansien ja -satojen aikana eteenpäin hyvin monipuolisesti.

Alkuperäisen ihmiskunnan luontokulttia jalostivat eteenpäin Roomalaiset jotka loivat monimutkaisen palvottavan jumalverkoston. Eräs vanhimmista jumalista oli Flora, kevään, kukkien ja hedelmällisyyden jumalatar jonka palvontapäiväksi vappu varattiin. Keltit muokkasivat juhlastaan Beltanen jolloin karja pääsi ulos laitumille ja jolloin suoritettiin monimutkaisia suojausrituaaleja uutta kautta varten. Samankaltainen juhla oli suomessa nimeltään Hela jolloin tanssittiin, loihdittiin ja ryypättiin.

Ja lopulta luonnollisesti kaikkien alkuperäisten juhlallisuuksien pilaaja kristinusko tahtoi oman osasensa ja olkapäätaktiikalla sen myös vei.

Täytyy sanoa että henkilökohtaisesti toivoisin että voisin edes joskus perehtyä ihmisten alkuperäisiin perinteisiin törmäämättä siihen informaatioon miten kristinusko on jälleen kerran astunut kuvioihin ja rikkaruohonomaisella tehokkuudella peittänyt kaiken edeltävän alleen mutta se ei näköjään onnistu. En ole kristinuskovastainen mutta paheksun sen järkyttävää vaikutusta alkuperäisiin kulttuureihin.

Siis hypätään hetkeksi nykyhetkestä 700-luvun englantilaiseen aristokraattiperheeseen.

Kun perheen miehet toimittivat monimutkaisia poliittisia velvollisuuksiaan uskottiin sen nuorimmainen jäsen, 11-vuotias tytär Walburga nunnien hoiviin luostariin seuraaviksi 26 vuodeksi. Luostarissa Walburga menetti parhaat vuotensa ankaran kurinalaisessa yhteisössä mutta saavutti aikansa parhaimman mahdollisen koulutuksen ja huomattavan sivistyksen.

Samaan aikaan Walburgan setä työskenteli euroopassa käännyttääkseen kaikki germaaniset kansat kristinuskoon, nämä kun itsepäisesti tahtoivat pitää kiinni omista tuhatvuotisista tavoistaan.

Setä tahtoi nimensä historiaan ikäänkuin palkkioksi raskaista vaivoistaan joten Walburga-neito kutsuttiin paikalle kirjoittamaan tämän elämänkerta muistiin tuleville jälkipolville. Walburga teki työnsä hyvin ja nykyään historijoitsien keskuudessa mainetta on niittänyt pikemmin Walburga kuin setänsä, Walburga onkin nimtty nyt euroopan ensimmäiseksi naiskirjailijaksi.

Aikanaan Walburga yleni luostarin johtajaksi. Kun hän kuoli, siirrettiin hänen jäänteensä toisesta luostarista toiseen toukokuun 1. päivänä ja tuota päivää mekin nyt juhlimme.

Tiivistettynä, juhlimme siis Walburg-nimisen naisen ruumiinsiirtopäivää.

Keskiajalla kristinusko oli vihdoin onnistunut rynnäkössään. Esivanhempiemme alkuperäiset jumalat sekä heidän tapansa olivat tuhottu. Muutamissa sukupolvissa vanhat tavat unohtuivat kun niistä ei saanut enää rangaistuksen uhalla puhua ja keväänjuhlinta muuttui pyhimkysenpalvontapäiväksi.

Pyhimyksenpalvontapäivänä vappu on virallisesti pysynytkin, myös meillä täällä suomessa.

Moni mieltää kuitenkin vapun työväenliikkeen juhlaksi. Tämä taas on sitä "amerikkalaista hömpötystä" jolle suomalaiset muuten ovat niin kovin allergisia.
 
Yhdysvalloissa ei luonnollisesti ollut eurooppalaista perinnettä vapunvietosta. Kevät oli kuitenkin sovitusti se aika jolloin työntekijöiden vuosisopimukset uudistettiin ja tarkalleen tuo uudistaminen tehtiin yleensä 1.5.

Tuo päivä sopi siis hyvin sopivaksi ajankohdaksi vaatia parempia työoloja, työaikoja ja palkkoja. Tuona päivänä uskaliaimmat osallistuivat marsseihin oikeuksiensa puolesta.

Koska aihe oli sinänsä hyvä ja kiintoisa, aloitettiin myös siellä täällä euroopassa kevätmarssien suorittaminen ja koska uskonnon jalansija oli jo menetetty, omaksuttiin nyt työväen asia Walburg-neidon tilalle.

Ylioppilaat taas liittyvät vappuun vain siitä yksinkertaisesta syystä että akateemisena väkenä ylioppilaat muistelivat historian vanhaa vappujuhlintaa erilaisin vappukestein ja kevätjuhlin.

Jos olisi olemassa vappujuhlan jana, näkisimme että suunnilleen 85 prosenttia koko janasta jakautuisi alkuperäisuskontojen kevään palvontamenoille. Hieman janasta jakautuisi roomalaisille, hieman kristityille ja lopuksi aivan pikkuriikkinen murunen työväenliikkeelle.

Voit siis vapaasti päättää mitä tai ketä tahdot nyt näin vappuaattona muistella.

Vaihtoehtoina ovat

A. esivanhempiasi kaukana menneisyydessä joille koivun ensisilmut olivat merkki siitä että keripukki ei enää vainoaisi, että koittaisi jälleen jumalten suosion ja täydemmän mahan aika,

B. mietitkö kaunista Flora-jumalatarta ja juhlit roomalaisten tapaan runsaalla viinillä ja vastakkaisen sukupuolen hakkailulla

C. Istutko alas ajattelemaan 11-vuotiasta esimurrosikäistä Walburg-tyttöä joka sai nimensä historian lehdille

D. ...vai kääntyykö mielesi kohti niitä toimistotyöasioitasi jotka ovat vielä tämän maailman aikaan huonosti.

Kun itse ajattelin vapun aikajanaa, koin pienen valaistumisen. Oli mielenkiintoista huomata että huolimatta siitä miten vappua juhlitaan, on sen keskiössä kuitenkin aina nainen.

Jopa silloin kun patriarkaalinen kristinusko omi vapun, tuli sen ikoniksi Walburg-neito.

Samat ikiaikaiset piirteet ovat kuin huomaamatta läsnä yhä edelleen nykypäivänkin vapun vietossa.

Huomenna ympäri suomen kunnioitetaan naista lakittamalla erilaisia naispatsaita. Ylioppilaslakin päähänsä saavat mm. Helmi, Manta, Minna ja Lilja.

Ennen patriarkaalisia jumalia jumaluuden katsottiin olevan pikemmin nainen kuin mies, tästä todisteena ovat lukuisat runsaslanteiset ja -rintaiset hedelmällisyyspatsaat ympäri koko maaplaneetan.

Vappu onkin omalla tavallaan varsin feministinen juhla, meidän kaikkien naisten oma päivä.

Hauskaa vappua.

Lucia-neito

Hyvää Lucian päivää!

Lucia, silmätön neito, tuo nykyisen

 laulumme mukaan valon pimeään.

 

Vanhan juliaanisen kalenterin mukaan Lucian muistopäivä osui

talvipäivänseisaukseen, vuoden pisimpään yöhön jonka jälkeen valon

 määrä alkoi taas lisääntyä. Keskiajalla Lucian päivä oli siis myös 

valon juhla ja valosta Lucia-laulussa tänäänkin lauletaan.

 

Lucian päivä on lapsesta saakka ollut eräitä lempipäiviäni.

Muistan vieläkin joulukuun kolmannettoista päivät ala-asteellani.

 

Meidät lapset kerättiin luokista pimeiksi jätettyihin käytäviin joista 

jonoissa kuljimme yhtä pimeään valtavaan juhlasaliin jonka ikkunanpielille 

oli sytytetty tuikkuja. Kun kaikki istuivat paikallaan, kului muutama odotuksen

 tuskainen hetki hiljaisuudessa kunnes aivan yhtäkkiä jostakin kuului hentoinen 

laulanta äänen tullessa hetki hetkeltä lähemmäs. Lopulta esiin astui Lucia-neito,

 kynttiläkruunu päässään. 

 

Tunnelma oli taianomainen ja maaginen. Koko valtava laitoskoulu seisoi pimeänä

 ja hiljaisena lukuunottamatta pikkutyttöjen kynttiläkulkuetta ja niin kaunista laulua. 

 

Näin toimittiin 80-luvun lopussa, toivottavasti

Lucia-perinne jatkuu kouluissa yhä.

Muutaman harmistuksenaiheen kyllä muistan, Luciana-olo oli unelmani ja tätä

 pestiä minulle jopa lupailtiin mutta aina päädyttiin kuitenkin käyttämään

 oppilaita ruotsinkielistä painotusta käyvästä luokasta.

Toinen harmistuksen aiheeni pikkutyttönä oli se, että jo silloin olin kiinnostunut 

historiasta ja minua vaivasi kovasti kuka tämä ihana kruunupäinen Lucia-tyttö

oikein oli? 

 

Muistan elävästi miten vuosi toisensa jälkeen kulloinkin tehtävään valitut

 tytöt lukivat nopeasti läpi lyhyen paperilappusen Lucia-neidon

historiasta jossa ei ollut päätä eikä häntää. Janosin tietää enemmän mutta 

kesti melko kauan ennen kuin sain minkäänlaisia vastauksia.

 

 

Lucian päivän vietto liittyy alun perin katoliseen

uskoon, pyhimyksillä oli katolilaisuudessa vankka sijansa.

 

Kristinuskon alkuaikojen marttyyrien eli uskonsa puolesta ikävillä tavoilla

 tapettujen ihmisten, pyhimysten, ympärille rakennettiin kertomuksia jotka 

olivat pohjimmiltaan aivan totta, toki yliluonnollisin mausten höystettynä.

 

Lucian tarina ei olekaan mikään myytti, hän oli aivan aito, ylhäinen roomalaistyttö

 1730 vuotta sitten, vuonna 283. Hänet tapettiin marttyyrina rooman keisari 

Diolectianuksen aikaan, vain 19-vuotiaana nuorena naisena.

 Muuta varmaa faktaa ei voidakaan tietää mutta seuraavasti 

Lucia-neidon elämästä kerrotaan.

*

Lucia syntyi varakkaaseen roomalaiseen sukuun. Hänen isänsä menehtyi Lucian 

ollessa 5-vuotias ja näin Lucia sekä hänen kreikkalaissyntyinen äitinsä Eutychia 

jäivät ilman miespuolista holhoajaa joka tuon ajan roomassa oli 

välttämättömyys.

Muutamia vaikeita vuosia kului ja näiden vuosien aikana nuori Lucia-lapsi

 tutustui kristittyihin hyläten roomalaisten omat jumalat. Hän samalla lupasi

 neitsyytensä Jumalalle todeten pysyvänsä ikuisesti aviottomana.

Lucian äiti Eutychia ei ottanut moisia pienen tytön horinoita ollenkaan

 tosissaan vaan taloudellisten huolien painamana lähinnä keskitti 

voimavaransa hankkiakseen Lucialle arvovaltaisen aviomiehen. 

 

Koska perheen nimi oli köyhtymistä lukuunottamatta erinomainen, tarttui

pian varakas pakanauskoa kannattava perhe tarjoukseen ja järjestelyjä 

tehtiin jotta Lucia ja varakkaan perheen nuori mies saataisiin pian

 liitettyä avioliittoon.

Pieniä mutkia matkaan tuli Lucian äidin sairauden pahentuessa.

 

Lucian äiti, Eutychia sairasti verenvuototautia, ilmeisesti pahaa

 punatautia ja sairaus oli yhtäkkiä kääntynyt huonompaan suuntaan. 

 

Pyhä Agatha ja... Lautanen.

 

Lucia suostuttelikin äitinsä tulemaan kanssaan erään varhaisen kristityn

 marttyyrinaisen haudalle jossa oli kuullut tapahtuvan ihmeitä. Kun äiti ja tytär

 olivat taivaltaneet Pyhän Agathan haudalle (toinen melko raju marttyyrikuolema) 

ja viettäneet siellä yön, näki Lucia unessa ihmeellisen näyn jossa hänelle

kerrottiin hänen äitinsä parantuvan ja myös vihjattiin että Lucian-elämä

 tulisi olemaan ihmisten ikuisesti muistama.

Tämän hautavierailun jälkeen Lucia painosti entistä vakuuttuneempana

uskostaan äitinsä lahjoittamaan Lucian myötäjäisiksi varatut jalokivet ja 

muun arvo-omaisuuden köyhille. Eutychia oli kuin olikin hautavierailun

jälkeen mystisesti parantunut ja kiitollisena terveydestään hän suostui 

Lucian ehdotukseen. 

 

Äidin ja tyttären talon luona puhkesi varsinainen

karnevaalitunnelma köyhien tapellessa heille luovutetuista arvoesineista

 ja tämänkaltainen rähäkkä herätti myös Lucian tulevan miehen huomion. 

 

Kun puoliso tajusi että mitään myötäjäisiä ei tulisi olemaan, ilmiantoi hän

morsiamensa kuvernöörille. Kristinuskoa ei näet katsottu ollenkaan hyvällä

ja vaikka almujen anto köyhille kuului hyviin tapoihin, ei sitä saanut suorittaa

kristillisen hurmoshenkisesti. Kuvernööri rankaisi nopeasti mutta maltillisesti.

 

Lucian tulisi polttaa ruokauhri keisaria esittävän kuvan edessä ja näin 

rikos olisi kuitattu. 

 

 Keisari Diolectianus jolle Lucia ei uhrannut.

Lucialle tämän kaltainen teko olisi kuitenkin ollut epäjumalanpalvontaa

johon hän ei nuorena kristittynä (itsepäisenä teininä) aikonut suostua.

Tämä suoranainen niskurointi oli jo liikaa. Lucia tuomittiin entistä ankarammin, 

mitä nöyryyttävimpään rankaistukseen. Tämä yläluokkainen nuori nainen

 määrättiin pantavaksi paikalliseen huorataloon ja tuomittiin työskentelemään 

siellä eräänä asiakkaita palvelevista naisista kunnes tämä armahdettaisiin. 

Tästä eteenpäin tarina saa yliluonnollisia piirteitä.

Kun keisarin sotilaat saapuivat noutamaan Lucian kotoaan, eivät he saaneet

 Luciaa liikkumaan. Lucia siis aivan konkreettisesti tuli liian painavaksi yhdenkään 

ihmisen nostettavaksi. Mitään sen kaltaista ei oltu ennen nähty. Sotilaat pelkäsivät 

mutta heidän johtajansa sisuuntui. Paikalle hankittiin raskastekoinen härkävaljakko

mutta härätkään eivät saaneet tyttöä liikahtamaankaan.

Lucian ilmeettömyys ja kaikkialla ympäröivät väkijoukot

alkoivat jo huomattavasti hermostuttaa keisarin sotilaita.

 

Tyttöä ei siis saatu kannettua pois joten hänet päätettiin polttaa siihen paikkaan. 

 

Lucian ympärille kerättiin palavaa materiaalia mutta ihmeellisin asia tapahtui,

 kaikista puista ja paikalle tuodusta sytykealkoholista huolimatta, yksikään

puu ei suostunut palamaan. 

 

Tässä vaiheessa kansa hurrasi spektaakkelin ympärillä ja

show oli selvästi mitä mainiointa pilailua roomalaissotilaiden

kustannuksella. Mutta siitä tehtäisiin nopeasti loppu.

 

Lucia-tyttöä ryhdyttiin kiduttamaan. Hänen silmänsä lusikoitiin

pois hänen päästään. Viimeiseksi näytös lopetettiin iskemällä

miekka läpi Lucian rintakehän.

Näin murheellisesti ja makaaberisti mutta omalla tavallaan

ylevästi siis päättyi tänään juhlimamme Lucia-neidon elämä.

 

 

Aikanaan Luciasta tehtiin katolinen pyhimys ja valontuojana

hänet adoptoitiin pimeisiin pohjoismaihin omaksi suosikkitytöksi

jolle annettiin ikioma muistopäivänsä vaikka muita pyhimyksiä 

emme enää muistelekaan. 

 

Lucian tarina jatkuu hänen luissaan nykypäivään saakka

 nimittäin muutaman sadan vuoden hautalevon jälkeen Lucian luut

 kaivettiin haudastaan ja niitä kuljetettiin pyhinä reliikkeinä ympäri 

eurooppaa satojen vuosien ajan. 

 

Tällä hetkelläkin Lucian luiksi väitetyt kappaleet

 makoilevat siroteltuna Roomassa, Napolissa, Veronassa

Lissabonissa, Milanossa, Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa.

Voit lukea lisää katolisten reliikkishowsta Tosivanhasta

jonne asiasta hetki sitten kirjoitin.

Nykyään Luciaa muistetaan lähinnä täällä meillä pohjoismaissa että 

Italiassa. Siellä tarjoillaan tänään mm. jälkiruokaa jossa kaakaojuomassa 

lilluvat pyöreät vehnätyynyt kuvastavat Lucian silmämunia.

 

En tiedä välittäisinkö itse niin moisesta jälkiruoasta mutta 

tämän videon katselen tänään ja mietiskelen hetken millainen

mahtoi todellisuudessa olla tuo varhaisen marttyyrikuoleman

 kokenut nuori nainen jonka ympärille kehittyi näin 

mielenkiintoinen tarina.

 

Halloween Suomessa. Vai Kekri?

Olen useita eri lehtiä ja nettikeskusteluita lukemalla
huomannut että kuluva vuodenaika hämmentää monia.

Varsinkin kaupassa ihmetys iskee.

Kulkiessa tutun marketin käytäviä törmää vihannesosastolla

kurpitsoihin joiden pulleassa kyljessä istuu tarran muodossa 

mustanpuhuva silmäpari ja irvistykseen

 muotoutunut suu. 

Paistopisteellä myydään oranssinvärisiä muffinsseja 

joiden paksu kuorrute valuu mustakeltaisine strösseleineen
ainakin omasta mielestäni hyvin houkuttelevasti ja herkullisesti. 

Ja kassoille ehdittyä seisoo tavallisten makeistelineiden vieressä
tummasävyinen pahvihyllykkö jonka sisällä riippuu teräväkärkisiä
 noitahattuja, pimeässähehkuviä muovikurpitsoita ja pääkallokuvioisia
mustia ja oransseja ilmapalloja. 

Niiden alla laarissa makaavat vihreät,

siniset ja ruskeapupilliset silmämunat joiden
huomaa tarkemmin katsottuna olevan 

marmeladimakeisia.

Amerikkalaista humputusta, toteaa kai useampi aikuinen

 kaupassakävijä happamana. Ei tällaista

ollut ennen

Vaan oliko kuitenkin?

Ja miten?

Ja miksi?

Kaupoissa näkyvät Halloweenkrääsät eivät
 ole vain jenkkien humputusta. Ei suinkaan.

Kyseessä on rituaalijuhla jollaisia on vietetty hyvin pitkään, tuhansia
vuosia ympäri maapalloa. Hyvin varhaisista ajoista saakka on aina ollut
 tapauksia, erikoisia tilaisuuksia jotka keskeyttävät arjen. Rituaaleja.

 Huippukohtia joita vaaditaan, jotta kaikki toimisi kuten pitää.

Jokainen varmaan tarkemmin ajateltuna toteaa saman surullisen
 seikan kuin minäkin; rituaalit ovat nykyään menettäneet merkityksensä.

Juhlistamme on tullut pintapuolisia kulutusjuhlia joiden suurin
merkitys on niiden tuoma tervetullut katkos ja loma työelämään.
Nykyään juhlitaan jos juhlitaan mutta ei enää oikein tiedetä että
mitä juhlitaan saatika sitten että miksi.

Näiden erilaisten ennen tiiviisti yhteisen ihmiskunnan kulttuuriimme
 kuuluvien rituaalien puute köyhdyttää meitä ja niiden myötä
kadotamme kosketuksen omiin juuriimme, esivanhempiimme

ja omaan historiaamme. Niistä muistuttaminen on tärkeää
ja siitä kirjoitan tänään.

Köyripukki

Läpi ihmiskunnan historian vuodenkiertoa ovat siivettäneet tietyt 

juhlapäivät. Suomessa tärkeä juhannus ilmenee muissa maissa erilaisina

kesän alun juhlina. Joulu ei ole ollut alun perin Jeesuksen syntymäjuhla

vaan jotain aivan muuta ja niin myös nykypäivän markettikäyntien

halloweenhumputus ei ole vain amerikkalainen perinne vaan pikemmin

vain eräs yleismaailmallisen vuodenkierron kunnioittamisen paikallisjuhla

joista samanlaisia on löytynyt lähes jokaisesta maasta. 

Tieto ja muisto näistä juhlista on kuitenkin
 kadonnut. Syypää löytyy pääosin kristinuskosta ja vain
 toisarvoisesti maalaisyhteiskunnan kaupunkilaistumisesta.

Voidaan sanoa että lähes jokaisen kristillisen nykyjuhlan taustalta

löytyy juhlallisuus joka on alunperin ollut jotakin täysin muuta. Tässä mielessä

kristinusko on tehnyt onnistuneesti paljon pahaa tuhoamalla monien kansojen
alkuperäiset uskomukset, perinteet ja juhlat lähes täydellisesti.

Näin on käynyt ympäri maailman ja näin on käynyt myös suomessa jossa
esivanhempiemme tärkeät maan ja omien menehtyneiden perheenjäsenien
muistelu- ja kunnioitusrituaalit ovat tyysti unohtuneet ja korvautuneet kliinisella 

pyhäinpäivällä joka mielletään hämärästi jonkinlaiseksi kirkkopyhäksi.

Markettien muoviluurangot eivät muistuta esivanhempiemme rituaalijuhlasta
 vaan amerikkalaisesta kertakäyttökulttuurista. Se on murheellista.

Marketeissa ja mainoksissa näkyvä amerikkalaisten
halloween on kulkenut suomessa ennen nimellä Kekri.

Kekrin aikaan laitettiin pillit pussiin mitä tuli viljelyyn ja keräilyyn
ja kekrinä vaihtui vuosi. Kekripäivä oli vuoden viimeinen päivä
aikana ennen virallista kalenteria.

Vuosi vaihtui eri taloissa ja tönöissä kuitenkin eri aikaan
 sillä kekri päätti maataloustyöt ja niissä taloissa joissa
työt saatiin joko aikaisemmin tai myöhemmin päätökseen, juhlittiin
kekriä tietenkin eri aikaan, kuitenkin yleensä saman kuun sisällä.

Kirjoitin pääsiäisen alla lankalauantaista jonka vietto oli esivanhemmillemme
jotain aivan muuta kuin nykyään. Silloin laadittiin varhaisia kevättaikoja ja
suojeltiin karjaa, taloa ja sen asukkaita pahoilta voimilta. Samat taiat ja
rituaalit tuli toistaa Kekrinä sillä kuten lankalauantaina, myös kekrinä liikkuivat
henget, haltiat ja kuolleet. Mikäli kekriä ei juhlittu oikein tai ollenkaan, suuttuivat
henget ja esivanhemmat siitä pahasti ja huono onni lankesi talon päälle.

Kekriaamuna piti herätä mahdollisimman aikaisin ja pukeuduttiin
 parhaimpiin vaatteisiin. Myöhäinen herääminen merkitsi laiskaa
ja väsynyttä tulevaa vuotta ja asioiden sujumattomuutta.

Jo aikaisemmin oli valmisteltu tiettyjä ruokia ja talon tytöt olivat kehränneet
talteen kolme vyyhtiä lankaa kukin, tämä langan määrä merkitsi yltäkylläisyyttä
ja erityisesti avioliittoa tulevaisuudessa. Langattomuus kekrinä oli paha juttu
ja edesauttoi vanhaksi piiaksi jäämistä.

Heti hyvin varhain herättyä, ennen ensimmäistäkään tointa, kuljettiin
pimeässä navetalle. Karsinasta valittiin unenlämpöinen lammas joka
tapettiin siihen paikkaan. Lammas oli kekrin tärkein ruoka.

Joka talossa jolla oli siihen varaa syötiin lammasta ja varattomatkin
 koettivat saada lammasta pöytään hinnalla millä hyvänsä. Valmistettiin
verikeittoa ja verilettusia, talkkunaa, piirakoita, viinaa ja kaljaa, viiliä
ja rieskaa, paksua ryynipuuroa ja monenlaisia lihoja. Oravaakin suolattiin
ja uunissa paistiksi paistettiin päineen kaikkineen. Lampaan keuhot ja
 sisäelimetkin syötiin rasvoineen päivineen. Suolista tehtiin heti makkaraa.

 Oli myös mämmiä ja juustoa, kalaa ja limppua, paljon voita ja illalliseksi
saattoi olla metso- tai teeripaisti ja monissa taloissa syötiin pässin pää.

 .

Yhdeksän kertaa tuli kekrinä syödä. Ruoan runsas syöminen ja täydet
vatsat loitsivat runsasta ruokaa ja yltäkylläisyyttä jokaiselle tulevan
vuoden päivälle. Kekrinä oli myös tärkeää kestitä ketä tahansa vierailijaa
ja osoittaa perheen varakkuus siinä että ruokaa piisasi ja paljon.

Vierailija saapuessaan joutui kuitenkin ennen ruoan saantia kovistelemaan
talon väkeä sanomalla; "Kekriäkö vaiko uunia?!" (vrt. karkki vai kepponen.)

 Tähän tuli nopeasti vastata: "Kekriä! Kekriä!"
 ja johdattaa vieras notkuvaan veri- ja lihapöytään.

Jos talo olisi ollut kitsas tai ruokaa ei olisi ollut, oli vieraalla oikeus mennä
talon uunia rikkomaan ja tuhoamaan. Ruokaa oravapaisteineen tarjottiin myös
siksi että maagisena kekripäivänä onni oli helposti varastettavissa ja ellei
vierasta kestitetty, saattoi vieras ottaa ja viedä talon onnen mukanaan.

Kekri oli myös iso nuorison biletyspäivä. Palvelijoille ja nuorelle
talon väelle ripustettiin tuvan kattoon keinuja joissa keinuttiin ja
laulettiin, välillä syötiin ja jossain vaiheessa lähdettiin toisiin
taloihin vierailulle.

Nämä taloissa kulkevat uunin rikkomisella
 uhkailevat vierailijat nimittäin olivat pääasiassa nuoria naisia ja
 miehiä, "Köyrimörköjä" jotka olivat pukeutuneet merkillisiin
turkiksiin ja rääsyihin. Toisilla paikkakunnilla vain naiset ja tytöt
kiersivät talosta taloon Kekrittärinä pukeutuneena valkoisiin
lakanoihin yltäpäältä pelotellen lapsia ja vaatien kestitystä.

Merkillisellä pukeutumisella oli myös toinen syy, kun pukeuduttiin
vainajaksi tai haltiaksi, harhautti se aitoja vainajia ja muita aaveita,
kuolleita ja henkiä jolloin nämä jättivät "naamiaisasuun" pukeutuneen
henkilön rauhaan.

Eläimistä pidettiin myös (sitä lammasraukkaa lukuunottamatta)
kekrinä hyvä huoli. Siinä missä oli tärkeää että ihmismahat olivat
täpötäynnä, oli sama olevaisuuden tila myös eläimille luotava.

Eläinten ruokakaukaloita täytettiin päivän aikana moneen otteeseen ja
isännät kävivät myös kaatamassa viinaa hevosten ja lehmien appeeseen
Tärkeää oli että tärkeän kellokkaan korvaan oli varmaksi vakuudeksi
 lujaa kiljaistava:

"Nyt on KEKRI!"

*

 Päivän aikana lämmitettiin myös sauna. Kun sauna oli valmis, heitettiin
kipakat löylyt, huudettiin "Käkrittäret saunaan!" ja juostiin nopeasti pois.

Siitä hetkestä alkoi talon kaikkien vainajien, esivanhempien, suojelevien 
talohaltijoiden, aaveiden ja tonttujen saunavuoro. Yliluonnollisten
olentojen saunoessa talonväki jatkoi mässäilyä.

Vasta pitkän ajan kuluttua kun jo osa oravista, verikeitoista ja muista maukkaista
tarjoamuksista oli syöty, uskallettiin hieman arastellen mutta tuimina astella saunaan
meteliä pitäen jotta vainajat kuulisivat elävien saapumisen.

Kun elävän talonväen saunavuoro alkoi, siirtyi koko kuollut
konkkaronkka haltioineen, aaveineen taas sisälle tupaan
 syömään sinne talonväen jättämiä yltäkylläisiä ruokalajeja.

 .

Kun kekripäivä alkoi tehdä loppuaan, eivät rituaalit olleet tulleet vielä
päätökseen. Ruokapöytään lapattiin lisää herkkuja vainajien yösyötäväksi
ja vakavin mielin asetti jokainen tuvan ikkunalaudalle oman suolarakeen.

Jos jonkun rae oli aamulla sulanut, kohtasi tulevana vuonna tuota henkilöä
kuolema tai sairaus.

Valojen tai päreen sammuttua alkoi lopulta hiljaisuus
 ja seuraavana aamuna alkoikin kokonaan uusi vuosi.  Kristinuskon levittyessä
suomeen ei Kekristä päästy pyhäinmiestenpäivän myötä sittenkään kertaheitolla
eroon vaan sitä vietettiin yhä hiljaisuudessa vain pilkallisesti todeten että
kekrinä nykyään vaan ne ”pyhät miehet muka mouskutteloo”

*

Kun nyt lähipäivinä näette markettien hyllyillä "amerikkalaishumputusta"
kuten verisen näköisiä hyytelömakeisia, luurankoleivoksia tai näette ehkä
illalla kadulla lakanaan aaveeksi pukeutuneen juhlijan matkalla illanviettoonsa,
muistakaa että kaiken tämän vierasmaalaisentuntuisen jenkkimeiningin takaa
löytyy meidän kaikkien suomalaisten oma ja aito alkuperäinen kekrimme
jonka vieton aloittamista uudelleen kannattaisi itsekunkin harkita.

Lopuksi on sanottava että jos asiaa nyt tarkkaan mietitään, on kenties sen aidon
suomalaisen verikeiton, ihravellin ja paistetun oravan tai keitetyn pässin pään
sijasta paljon mukavampi maistella edellämainittuja hurjannäköisiä ja kenties
jopa amerikasta tuotettuja makeisversioita...

Vai onko joku kenties eri mieltä?!

Hauskaa kekriä jokaiselle!

Lankalauantai

Hauskaa lankalauantaita. 

Tämä on nyt nro 4. pääsiaisaiheinen kirjoitukseni tänä vuonna. 

 Aikaisempia ette ole nähneet sillä en ole niitä julkaissut. 

Eräästä puuttuvat kuvat, toisesta muutama faktatieto ja kolmannen kanssa olen ollut laiska. Olen tainnut narskuttaa liikaa huonosti pestyjä porkkanoita sillä lienen saanut matotartunnan, inhottavan kiemurtelevan laiskamatotartunnan joka imeskelee aivojani nytkin.

Pitkäjänteisyyteni ei matotartunnan takia saata ainakaan tänään loppuunsaattaa noita aikaisempia joten muutama sana tästä lauantaista. 

Tiesittekö että tämä päivä on noitien päivä? Minun puolestani lankalauantain nimi voitaisiin muuttaa aivan sovinnolla kokonaan "noitapäiväksi," sellaiseksi minihalloweeniksi. Pois pöydältä hempeän keltaiset bebe-leivonnaiset ja pirtsakat rairuohot ja tilalle kaikki jenkkityyliset namit. Muina pääsiäispäivinä sitten hempeilyä mutta ei noitapäivänä.

Kristillisen perinteen mukaan pitkänä perjantaina Jeesus kuoli ja haudattiin. Koska lauantaina hän vielä makasi haudassaan, tarjosi se ihanan rellestystilaisuuden pimeyden voimille jollaisiksi noidat katsottiin. Suomessa puhuttiin joko suoraan noidista tai sitten rulleista. Rulli -> Trulli -> Ruotsin sana Troll eli peikko.

Aikaisemmin maatalousyhteiskunnassa erilaisiin enteisiin ja yliluonnolliseen uskottiin sellaisella tavalla jota on nykyihmisen hankala käsittää, on lähes mahdoton päästä samaan mielentilaan jossa jokin esivanhemmistamme oli lankalauantaina vaikka 400 vuotta sitten.  

Päivän tiedettiin olevan merkityksellinen, nyt olisivat hyvät tsäännssit saada tietää kuka tulisi puolisoksi, pysyisikö talossa tuuri vai iskisikö katovuosi, säilyisikö karja terveenä, olisiko mahassa kasvava mukula tytönrääpö vai ei jne. Samalla tiedettiin että ei se niiden selvittely nyt ihan oikein ole eikä kunnon ihmisen pitäisi sellaisiin sekaantua. Mutta kun kuitenkin... Mieli olisi tehnyt... Hieman selvitella asioita. Mutta jaa, eihän sitä kunnon ihminen... Mutta entä jos sittenkin..? 

Tuollaista jahkailua se hyvin todennäköisesti oli sen aikaisessa yhteiskunnassa. Erilaisia tapoja asioiden selvittelyyn oli, mm. käynti kolmihaaraisen tien luona ja siellä eri lintujen ja äänien kuuntelu ja merkkien löytäminen kertoivat aikalaiselle erinäisiä mielenkiintoisia asioita.

Kotinoitia oli myös paljon. Halutessaan, kuka tahansa talon emäntä voi olla noita. Noita voi olla mieskin. Noidan konstit kyllä tiedettiin ja pahansuovempi trulli tahtoi iskeä sinne missä tuntui, nimittäin karjaonneen. Lankalauantaina oli vuoden voimakkain päivä aiheuttaa kirous toisen karjalle. Kirousta varten tarvittiin lankalauantaina varastettu tukko eläimen karvoja joka kiedottiin yhteen erilaisten epämääräisten ainesten kanssa, punaisen nauhan, hautausmaan mullan ym. kanssa. Naapurin onni täten otettiin itselle ja naapurille noidan saaman onnen vastapainoksi alkoi tapahtua kamalia.

Voimassa oli siis uskomus jonka mukaan onnea oli rajoitettu määrä. Jos onnea oli vaikka naapurilla eikä itsellä, se kävi täysin järkiin sillä eihän onni voinut olla kaikkialla. Toisen onni oli toiselta pois. Jos onnen halusi itselle, se piti ottaa. Ja lankalauantai oli päivä jolloin uskaliaaseen yritykseen oli paras ryhtyä.

Kirousta ja onnen viemistä taialla pelättiinkin tuolloin aivan tosissaan. Vakavin mielin. Kummallisia asioita kuultiin ja nähtiin. Lankalauantaina ei navetan vartioinnista lipsuiltu. Isäntä saattoi usein päivystää lauantaiyön navetassa eläinten kanssa itse. Päivällä lapset laitettiin vartioimaan navettaa takaapäin. Navettaan ei saanut päästä kukaan ylimääräinen.

Lankalauantaina oli myös muuten tylsää. Jo ihan siksi että oli niin älyttömän kylmää. Tulta ei takkaan laitettu sillä nouseva savu kertoi noidille taloudesta jota asutettiin. Ruokaa ei samasta syystä laitettu.

Olivatko kiroukset sitten toimivia ja varotoimet noin äärimmäisen tarpeellisia, sitä emme enää tiedä. Mutta kerron tähän väliin pari vuotta sitten lukemastani elämäkertakirjasta. Ko. kirjan nimen olen tyysti unohtanut ja vaikka koetin googlailla, en sitä löytänyt. Yhteen aikaan tallensin muistiin kaikkien lukemieni kirjojen nimet joten jossain tallessa tämäkin tieto on mutta en sitä tähän hätään löydä ja jos jätän tämän kirjoituksen julkaisematta etsiäkseni tiedon, iskee aivolaiskamato jälleen enkä saa tätäkään julkaistuksi! Jääköön kirja siis toistaiseksi nimettä.

Kirjailija itse kertoo kirjassaan vaikeasta, puutteenalaisesta nuoruudestaan ja vaikeasta avioliitostaan. 

Hän muutti 1900-luvun alussa miehensä kotitilalle jossa he elivät suhteellisen onnellistä elämää muutamia vuosia kun kaikki alkoi mennä vikaan. Kaksi kullanarvoista lehmää kuolivat hirveissä onnettomuuksissa molemmat, eloonjäänyt vasikka meni nopeasti perästä, talon ainoa peili rikkoutui itsestään kuten myös arvostettu ikkunalasinen ikkuna siihen kenenkään koskematta. Kirjailija puolisoineen heräsi öisin siihen että joku veti peiton pois heidän päältään. Ketään ei huoneessa koskaan ollut, peitto vain lähti aina, jos peitosta piti kiinni, lähti se väkisin. Kaikki harva lasitavara särkyi itsestään, painava vesisaavi työnnettiin tuvassa aina nurin kun tuvasta poistui vaikka tuvassa ei olisi pitänyt olla ketään. Talossa oli ahdistavaa olla, navetassa vielä ahdistavampaa. 

Kun uusi lehmä saatiin hankituksi, kuoli se ensimmäisen viikon aikana. 

Tuli kesä. 

Kesällä kirjailija tuli kiivenneeksi navetan ylisille etsimään jotakin tarvekalua ja sattui huomaamaan linnun esiin kiskoman pätkän narua. Hän kiskaisi narusta ja narun mukana tuli sekalainen mytty eläimen karvoja veriseen kankaaseen kiedottuna ja löytyipä sieltä ihmisen hiuksiakin siististi rusetilla sidottuna. Inhon vallassa kirjailija esitteli muille löydöstään, anoppi sen nähtyään kalpeni, sieppasi mytyn ja meni matkoihinsa sen mukanaan. Palattuaan anoppi kertoi haudanneensa esineen hautausmaalle kirkon kylkeen kiinni. Kirjailija kertoi että sen jälkeen kaikki perheen kokemat ongelmat katosivat tyysti ja yöllinen näkymätön peitonkiskojakin lopetti kokonaan. 

Minusta tämä oli mielenkiintoinen kertomus sinänsä että tuo oli koko kirjan ainoa yliluonnolliseen vihjaava tapahtuma. Kirja käsitteli tuota kertomusta lukuunottamatta kertojan todella arkipäiväistä ja köyhää arkea sen ihmeempiä selkkauksia ja kyse siis oli kirjailijan itsensä elämäkertakirjasta. Vaikka kirjassa ei niin mainittukaan niin minusta oli aika selvä seikka että ainakin kirjailijan löytämän mytyn perusteella talossa oli käynyt aito trulli.

Julkaistu 15.4.1871.

Esivanhempamme olisivat olleet suu ammollaan mikäli olisivat kuulleet nykymenostamme. Että lapset pukeutuvat noidiksi ja oikein menemällä menevät ihmisten koteihin ja ihmiset vastaanottavat heidät. Antavat oikein palkkaakin. Tai että lähetellään postitse tervehdyksiä jossa on kirouksenlaatijan (noidan) kuva. Ties minkä kirouksen se kortti itsessään sisältää. 

Kun ennen poltettiin pääsiäiskokkoja, niitä ei polteltu makkaran grillauksen ja mehuntarjoilun merkeissä vaan jotta tuli puhdistaisi ja suojelisi kirouksilta ja noidilta. Ja niiden tulien luona oltiin vakavia. Ja makkaraa ei syöty. Iloisen hurvittelevaa mäenlaskijaa tervehdittiin koivuniemen herralla. Lausuttiin rukouksia. Ja kotona loput perheestä vartioivat sitä navettaa. Pimeässä. 

Ei, lankalauantai entisaikaan ei ollut ollenkaan hauska.

Onneksi nykyään harvalla on karjaa ja vielä harvemmalla esivanhempiemme loitsutaitoja. Juhlitaan siis tänään hyvillä mielin tätä puhtaasti suomalaista minihalloweenia menneisyyttämme muistellen.

Julma varaslähtö ystävänpäivään

Ystävänpäivä on suomessa kovin vähän 

aikaa vietetty juhla mutta sillä on pitkä historia.

Tuon hyvin, hyvin pitkän historian aikana tällä 

juhlalla on ollut paljon aikaa pohtia olemustaan. 

Tänään lisää ystävänpäivän pimeää puolta.

Ystävänpäiväkortteja ja tervehdyksiä on lähetetty niinkin kauan kuin

peräti 1400-luvulta alkaen. Huiman kauan siis. 

Alkuaikoina tervehdykset olivat romanttisia, lauluja joita 

laulettiin rakastetulle tai ihastuksen kohteelle tai sanallisia 

korulauseisia rakkaudentunnustuksia. 

Kun näitä rakkaudentunnustuksia alettiin 

merkitä paperille, syntyi ystävänpäiväkortin ensiversio.

Väliin mahtui sekalaista ystävänpäivän viettoa lähes 500 vuotta

kunnes ystävänpäivää keksittiin 1800-luvun 

puolivälin jälkeen "modernisoida."

Hieman ilkeällä tavalla.

 "Tis a lemon that I hand you and bid you now 'skidoo,' because I love another - 

There is NO chance for you!"

Tuolloin keksittiin "vinegar valentines"-nimellä 

kulkevat ilkeämieliset tervehdykset joilla oli 

aivan päinvastainen merkitys mitä 

ystävänpäivätervehdyksellä yleensä.

Niiden oli tarkoitus satuttaa.

 "You'r safely lodged upon the shelf, 

and I hope you'll be there for life.

You do not like it much yourself, 

youd rather be a wife.

But you'r not the sort for me,

or any other man,

so pray be reconciled to fate,

it is the wisest plan."

"I dont like you'r paw, I know very well it's sharp, cruel claw."

Etikkakortit olivat halpoja, ne maksoivat vain pennyn 

joten jokaisella oli varaa niihin.

Jokainen siis saattoi ystävänpäivänä "tervehtiä" kylän

vanhoja piikoja, yksinäisiä naishenkilöitä

tai vielä naimattomia tyttöjä, opettajiaan koulussa,

koulukaveriaan, esimiehiään, vaikkapa lääkäriään, 

pappiaan, lakimiestään tai naapuriaan. 

Tai ihan ketä vain jota haluttiin

satuttaa kipeään kohtaan ja tuottaa

pahaa mieltä ja murhetta.

Ja niin myös tehtiin.

 Ei ollut ketään joka ei ainakin joskus

olisi saanut etikkakorttia. Niiden suosio oli huima

kuten myös niiden aiheuttama paha mieli.

Kortithan siis tietenkin lähetettiin aina nimettömänä

ja niiden tuloa kammottiin ja samalla odotettiin. 

Korostan että mitään hupia näihin kortteihin ei liittynyt,

entisaikojen ihmisten huumorintaju ei sentään näin 

pahasti poikennut omastamme. Etikkakorttien

ainoa tarkoitus oli haavoittaa saajaansa

mahdollisimman pahasti.

Muistan itse lapsena lukeneeni jotakin 

1800-luvulle sijoittuvaa tyttökirjaa jossa

eräs luokan tytöistä sai pelkkiä etikkakortteja muiden

tyttöjen saadessa romanttisia ihastuskortteja.

Koulukiusausta kaikkein tyylikkäimmässä muodossaan.

Erityisen ilkeän twistin etikkakorttibisnekseen

lisäsi se, että 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun 

alussa postin saaja maksoi saamansa postin

postimaksun.

Eli ei riittänyt että sait postitse 

pahaa mieltä, jouduit vielä 

maksamaankin siitä!

"You snooty clod, without even a nod, you give the big go by,

it's okay with us, your pitiful bust, you won't make anyone cry."

Vaikka myöhemmin kortin maksuja 1940-50-luvuilla ei 

enää joutunut maksamaankaan, ei niiden sisältö

 lieventynyt, pikemmin päinvastoin. 

Tässäkin kortissa onnistutaan

muutamaan sanaan tiivistämään vastaanottajalle 

tämän olevan lattarintainen ja ylpeä nirppanokka 

josta kukaan ei välitä.

Myös naiset ilkeilivät korteissa.

Voin kuvitella miltä vaikka jostakin teinipojasta

on tuntunut saada tällainen kortti.

Etikkakortit ovat mielenkiintoinen

tutkimuskohde myös monille historioitsijoille sillä

ne ilmensivät myös aikansa poliittista ja 

sosiaalista ilmapiiriä. 

Esimerkiksi kun naisten oikeuksia 

ajava liikehdintä alkoi 1900-luvun alussa, 

kohdistuivat monet etikkakortit välittömästi

paikkansa unohtavia naisia kohtaan 

mitä julmimmin sanankääntein.

Iloinen asia etikkakortteihin liittyen olivat ne monet lempeämieliset 

postinkantajat jotka etikkakorttiin törmätessään, tuhosivat sen oman käden

oikeutta käyttäen eikä pahaa mieltä tuova kortti milloinkaan päätynyt 

vastaanottajalleen. 

Koska kyseinen toiminta oli kuitenkin vastoin lakia, saavuttivat useimmat 

etikkakortit siis silti vastaanottajansa. 

Etikkakorttien lähetys ja painaminen väheni 1950-luvun jälkeen radikaalisti

joten nykyään ystävänpäivää ei onneksi enää tarvitse odottaa valmiiksi ikäviin

iskuihin varautuneena.

Tonttujen historiasta

Teollistumisen yhteydessä monet todella vanhat tavat ja asiat ovat jääneet unohduksiin.

Tällaisiin unohtuneisiin asioihin kuuluvat myös tontut!

Elossa ei enää juuri ole sukupolvea jonka aikana tontuista on vielä puhuttu vakavammallakin mielellä. Ennen ne kuuluivat suomen ympärivuotiseen kansanperinteeseen, nykyään tontut tekevät tulon vain joulun aikaan amerikkalaistuneen pukin pikku apulaisina.

Minun mielestäni on aina ollut jännittävää tehdä mentaalisia aikamatkoja toisiin aikoihin, erityisesti minusta on jännittävää ajatella minkälaisen maailman keskellä ihmiset muina aikoina ovat eläneet. Miltä on tuntunut elää maailmassa jossa yliluonnolliset olennot ovat olleet aidosti itsestäänselviä asioita, eivätkä vain tarinoita joita kerrotaan lapsille?

Tonttu, huoneen haltia, suomen kansanperinteessä on ollut ihan oikea tyyppi. Pikemmin haltia kuin hauska joulukorttikaveri. Mutta yleensä aina hyväntahtoinen seuralainen jollaisen toivottiin asettuvan taloksi kun rakennettiin uusi talo. Itseasiassa, ennen kuin se uusi talo rakennettiin, käveltiin talon tulevalle paikalle ja ääneen kysyttiin saako siihen tulla. Sitten odotettiin jotakin merkkiä. Mikäli merkki saatiin, talo rakennettiin. 

Tonttuja ja haltioita konsultoidaan muuten nykyään edelleenkin rakennus-, erityisesti tienrakennustöissä Islannissa jossa ainoana maana maailmassa usko erilaisiin tonttuihin ja haltioihin on voimakkaasti säilynyt. Tämä ilahduttaa jokaista romanttismielistä ihmistä :)

Tonttu on hyväntekijä, jos sitä on kohdeltu hyvin, mutta jos sitä on loukattu, se saattaa ryhtyä meluamaan. On ollut myös pahoja ja pelättäviä tonttuja. Tonttua piti ennen myös palkita sen vuotuisista hyvistä töistä eli viedä jouluyönä tontulle ruokaa, yleensä puuroa ja juuri tästä vuosittaisesta tavasta on muodostunut yhteys tonttujen ja joulun välille. 

Nykyäänkin tontut muistavat meitä jos olemme käyttäytyneet hyvin, vanhan lastenlaulun sanoin:

 “ei itkeä saa, ei meluta saa, tonttu voi tulla ikkunan taa..”

 Tontuille on myös tarjottu leipomispäivänä muruja, viimeiset löylyt saunassa saunapäivinä ja onpa niille tehty joskus oma saunavihtakin.

 Lopuksi vähän erilainen tonttu!

Juhannus - Juhannuksen historia

Meillä suomalaisilla on jo aivan pian, perjantaina, Ukon juhla.

(Kyllä, siellä on sohva.)

Ukko on suomalaisten alkuperäisuskonnon korkein jumala ja 

juhannus oli ennen esivanhempiemme tärkein juhla.

Sittemmin järjestäytyneiden uskontojen kuten kristinuskon
vallatessa alaa, Ukko painui taka-alalle mutta muinaisia juhlia
 tiettyyn aikaan vuodesta ei totisesti ollut pois kansasta kitkeminen. 

Juhlan oli jäätävä mutta hahmon oli vaihduttava.

Niinpä Ukko pakotettiin unhoon ja keskikesän päivänsankariksi
tuotiin toinen, uuden uskonnon sankari eli Johannes Kastaja.

Johanneksen kautta saimme Ukon juhlalle uuden nimen, juhannuksen
 ja hyvin harva nykyjuhannuksen viettäjä tietääkään että
juhlistamme väärän uskonikonin juhlaa.

Sinänsä hahmonvaihdolla ei taida olla merkitystä vaikka olikin ikävä veto
 Ukkoa kohtaan sillä keskikesän juhla on maailmanlaajuinen. Keskikesän juhlaa on
vietetty läpi useimpien kulttuurien valon ja hedelmällisyyden huipun juhlana jossa
myös kesäpäivänseisauksen astrologisilla merkityksillä on ollut paikkansa.

 Juhannus on siis ihmiskunnan eräitä alkuperäisimpiä juhlia
ellei nimenomaan se kaikkein keskeisin ja tärkein juhla.

Sitä voitaisiin kutsua koko ihmiskunnan yhteiseksi juhlapäiväksi.
 
Juhannusta kutsutaan myös harhaanjohtavasti keskikesän juhlaksi.
Näin ei suinkaan ole (kuten sen järjelläkin ajateltuna ymmärrämme)
vaan kesäpäivänseisaus 20-22.6 on astronominen kesän varsinainen alku!

Kesä on siis juhannuksesta vasta kunnolla alkamassa.

Aika on pitkä ja sen aikana keskikesän juhlintakin on kadonnut
 monista maista ympäri maapallon  mutta täällä pohjoisessa tuota
 esihistoriallista juhlaa edelleen juhlitaan. 

Ajatelkaahan huomenna juhannusta viettäessänne sitä miten
lukemattoman pitkän ketjun jäseniä te olette. Meistä juhlijoista lähtee
 katkeamaton perinneketju hyvin, hyvin, hyvin kauas historian hämäriin.

 Juuremme ovat kaukana ja syvällä ja veressämme kiertää linkki joka on
ollut läsnä alkuperäisissä ja ensimmäisissä juhannusjuhlissa silloin kauan sitten.

Tuonne, aivan kauas, emme enää näe eivätkä geenimmekään
kykene kertomaan miten esivanhempamme juhlivat ensimmäisissä
 juhlissaan, millaiset ne sitten olivatkaan mutta historiankirjoitukset
 ja muistitieto osaa onneksi sanoa asiaan jotakin.

Kun juhannus oli vielä Ukon juhla, aloitettiin sen ensivalmistelut jo syksyllä.

Talon ensimmäisistä jauhatetuista uutisjauhoista leivottiin massiivinen, useita kiloja
painava leipä. Ennen paistoa noudettiin talon avain jos sellainen löytyi tai ainakin
säpin naula, ja avaimen tai lukon pidike painettiin leipään kiinni siten että
siitä jäi raskas jälki. Leipä kuivattiin ja sitä säilytettiin lähes vuosi kunnes
se juhannuksena otettiin esille ja syötiin Ukon juhlamenoissa.

Leivässä piti olla talon avaimen kuva jotta Ukko tietäisi missä talossa
häntä uutisleivällä kunnioitettiin ja mihin taloon hän voisi
suosionsa tulevana vuotena kohdistaa.

Nykyjuhannus tarjoaa piikin Alkon myyntitilastoihin. Sitä paheksutaan. Uusi ilmiö
runsas alkoholinkäyttö ei kuitenkaan ole vaan eri asteisesti päihtyneinä on oltu
jo kauan sitten. Tietenkin synttärisankarin, ylijumalan kunniaksi.

Kaljaa tehtiin ja vahvaa sellaista.

Väki kerääntyi yhteen, pitkienkin matkojen päästä
koivujen katveeseen meren tai järven ääreen veden ollessa
elämän edustajana tärkeä rituaaliympäristö.

Tuolloin aikaisemmin valittu ihminen kulki suuren joukon eteen.

Hiljaisuus hiipi väen keskuuteen vain lintujen sirkutellessa
ympärillä kun puhemies tai -nainen kurkkuaan  karauttaen lausui loitsun
 toisten vaiti kuunnellessa. Loitsussa manattiin Ukolta armoa kesälle,
 sadolle, väen ja karjan turvalle.

Sen jälkeen maahan kaadettiin pitkä ryyppy
alkoholia, vahvaa kaljaa tai vahvaa viinaa.

Vettä pirskotettiin astiasta ilmaan ja väen päälle jotka nyt tulivat innoissaan eteenpäin
saadakseen osansa siunauksesta. Syksyllä leivottua uutisleipää uhrattiin maahan.

Ja sitten, sitten voi juhla alkaa ja Ukon silmien alta poistuttiin ryyppäämään.

Oli vallalla vahva uskomus siitä että mitä enemmän juhannuksena juotiin,
sen vahvemmaksi kasvoi vilja ja sen suurempi olisi myös muu sato.

1500-luvulla vaikuttanut piispamme Mikael Agricola muistiinmerkitsi
kansan pakanalliset perinnäistavat melko katkerasti runoillen näin:

"Kun kylvö kylvettiin, 
silloin Ukon maljat juotiin. 

Siihen haettiin Ukon vakka,
niin juopui piika sekä akka. 

Sitten paljon häpeällistä siellä tehtiin, 
niin kuin sekä kuultiin että nähtiin."

Juhannuksen juhlinta ei siis ole muuttunut miksikään. Pohjimmiltamme kansana
olemme samanlaisia kuin esivanhempamme satojen, tuhansienkin vuosien takaa!

(Ukonkin aika oli rajallinen. Ennen Ukkoa oli toisenlainen jumaluus. On viitteitä siitä
että ennen kesäpäivänseisauksena on palvottu voimakasta kohdetta, naaraskarhua.
Nämä ajat ovat kuitenkin niin kaukaisia että niihin liittyvistä tavoista ei voi sanoa
 mitään. Mutta on hauska ajatella että Karhu-olutta huomenissa kulauttelevat
 kansalaisemme kunnioittavat niitä kaikkein alkuperäisimpiä juuriamme edes
siinä muodossaan.)

Nykyjuhannuksen keskeinen kohde, juhannuskokko paloi kirkkaasti
myös ennen. Siinä missä lankalauantain kokkoja poltettiin noitien
häätämiseksi, poltettiin juhannuksena kokkoja auringonpalvonnan
merkeissä. Tämä tapa saattaa edeltää jo Ukonkin palvomista.

On todennäköistä että ennen Johannes Kastajaa, Ukkoa ja Naaraskarhua
kesän päätähti oli itse aurinko. Elämän tuoja, sadon ja uuden elämän luoja.

Ja niin mekin poltamme tänäkin juhannuksena kokkojamme vaikka
emme enää muista miksi.

Koska juhannus oli kertakaikkiaan koko vuoden tärkein juhla monesta
eri syystä, ymmärsivät kaikki että ajankohdaltaan se oli mitä maagisin
päivä jolloin taikaa ja selittämätöntä yliluonnollista pursui joka nurkasta.

Juhannuksena noyrä maallikkokin, tavallisista kansalaisista tavallisin
sai yhteyden yliluonnolliseen. Juhannustaiat joista saatamme
nyt lukea ehkä juhannuksen iltasanomien jättiliitteestä tai kuriositeettina
ilmaisjakelulehdestä, olivat vakavaa bisnestä esivanhemmillemme.

Niitä tekivät kaikki!

Hullu oli se joka olisi jättänyt moisen päivän mahdit käyttämättä. Ja koska
juhannustaikojen teko oli niin tärkeää, on myös useita taikoja säilynyt
muistitietona tähän päivään vaikka niin paljon muuta juhlimiseen liittyvää
tietoa on kadonnut. Koska juhannus oli kesän, kasvun, hedelmällisyyden
juhlaa, käsittelee myös suuri osa säilyneistä taioista parinvalintaa.

Toiset talot olivat ennen köyhiä, toiset rikkaita. Ei ollut vitsi tai naurun asia
mihin taloon päädyit vaimoksi. Se määritti koko elämäsi ikuisiksi ajoiksi
ja taikoja tehtiin vakavissaan. Muutamia aitoja muinais-parisuhdetaikoja
ovat esimerkiksi seuraavat:

-Riisuudu alastomaksi ja katso kaivoon/lähteeseen/pieneen lampeen.
Et saa räpäytellä silmiäsi vaan tuijotuksesi on oltava pitkä ja kiinteä.
Näet oman heijastuksesi mutta jos taika onnistuu ja olet vilpitön,
veden värinä muuttaa ne tulevan puolisosi piirteiksi. (Älä putoa kaivoon.)

-Ellei tämä toimi, älä pukeudu! Edelleen alastomana kulje pellolle tai
niitylle ja kieriskele kasteessa. Tämän taian voi toteuttaa siis vain juhannusyönä
kasteen jo laskeuduttua. Kieriskelystä saat uskomattoman naimaonnen,
kaikki kylän, tai nykyään työpaikkasi tai koulusi tai yhteisösi miehet/naiset
kiinnostuvat sinusta. (Varo punkkeja.)

-Ellet jaksa riisuutua, voit muina miehinä tai naisina katkoa koivuista
itsellesi vihdan jonka työnnät tyynysi alle. Mutta älä sido vihtaa,
yöllä unessä näet henkilön joka saapuu luoksesi sitomaan vihdan valmiiksi.
Tuo henkilö on tuleva puolisosi.

Kasteisella niityllä saatat kohdata kiiltomatoja.

-Haluatko jonkun tietyn henkilön puolisoksesi? Se onnistuu.

Älä edelleenkään missään nimessä pukeudu vaan selvitä
onko armaasi perheellä ruispelto. Jos on, mene ko. ruispellolle
kieriskelemään alasti heti juhannuskokon polton jälkeen.
Tämän jälkeen ihastuksesi alkaa pörrätä ympärilläsi kuin
taiottuna. Mistä juuri onkin kysymys...

-Jos epäämääräiset unet eivät kiinnosta, voit tehdä kovemman taian.

Kun juhannusyö koittaa, heitä taas vaatteesi pois. Kun olet alasti, sido
 lanteillesi punainen naru tai lanka ja ota harja käteesi. Lakaise koko
makuuhuoneesi lattia ja tuolloin, kun olet saanut lakaistua, saapuu
tulevan puolisosi henki luoksesi.

 Kasteisilla pellonreunoillakin on kiiltomatoja!
Tämä hohtava naaras on juhannukselta 2012.

-Ellei tämä toimi, peli ei ole menetetty. Ota lanka pois ja kulje alasti
saunan luokse. Kierrä sauna kolme kertaa ja katso sitten saunan
ikkunasta sisään. Näet siellä tulevan puolisosi hengen. Mutta muista!!
Tähän taikaan liittyy esivalmisteluja. Sinulla tulee olla puolison
hengelle jokin lahja tai muuten taika kääntyy sinua vastaan ja
pahan voimat uhkaavat.

-Oletko todella laiska etkä jaksa kerätä saunavihtaa, kieriskellä
pelloilla, lakaista lattiaa tai selvitellä kenellä on ruispelto?

Pääset vähemmällä kun menet nukkumaan, alasti tietenkin,
vain vasemman jalan nurinpäin käännetty sukka jalassasi.
Silloin tuleva puolisosi tulee luoksesi unessa.

-Tunnetuin taika, (ehkä siksi toimivin?) toteaa näin:

Kerää juhannusyönä seitsemän eri kukkaa seitsemältä
eri niityltä tai pellolta. Muista että kun aloitat kukkien
keräämisen, et saa puhua sanaakaan kenellekään.
Laita kukat tyynysi alle äläkä edelleenkään puhu sanaakaan
kenellekään. Yksikin puhuttu sana ja kaikki on pilalla.
Yöllä puolisosi tulee uneesi.

-Jos haluat tietää jotakin tulevan puolisosi varallisuudesta,
toimi näin: Ota kolme kannellista purkkia. Kaada yhteen
viinaa, toiseen hiekkaa, kolmanteen suolaa.

Jos yön aikana viina on vähentynyt, saat rikkaan puolison,
jos taas suolaa on kadonnut, saat hyvin toimeentulevan,
jos taas hiekkaa puuttuu, tulevaisuutesi on olla köyhän
miehen vaimo.

Näistä mainituista taioista on monta eri versiota. Mutta läpi maan
ne ovat jonkin verran samoja. Se kertoo vain siitä että ne ovat olleet
aidossa käytössä. Lisää taikoja voit katsella vaikka tästä.

Itse lähden viettämään juhannustani näiden kuvien maisemiin.

Toivotan teille kaikille hauskaa juhannusta.