Teollistumisen yhteydessä monet todella vanhat tavat ja asiat ovat jääneet unohduksiin.
Tällaisiin unohtuneisiin asioihin kuuluvat myös tontut!
Elossa
ei enää juuri ole sukupolvea jonka aikana tontuista on vielä puhuttu
vakavammallakin mielellä. Ennen ne kuuluivat suomen ympärivuotiseen
kansanperinteeseen, nykyään tontut tekevät tulon vain joulun aikaan
amerikkalaistuneen pukin pikku apulaisina.
Minun
mielestäni on aina ollut jännittävää tehdä mentaalisia aikamatkoja
toisiin aikoihin, erityisesti minusta on jännittävää ajatella
minkälaisen maailman keskellä ihmiset muina aikoina ovat eläneet. Miltä
on tuntunut elää maailmassa jossa yliluonnolliset olennot ovat olleet
aidosti itsestäänselviä asioita, eivätkä vain tarinoita joita kerrotaan
lapsille?
Tonttu,
huoneen haltia, suomen kansanperinteessä on ollut ihan oikea tyyppi.
Pikemmin haltia kuin hauska joulukorttikaveri. Mutta yleensä aina
hyväntahtoinen seuralainen jollaisen toivottiin asettuvan taloksi kun
rakennettiin uusi talo. Itseasiassa, ennen kuin se uusi talo
rakennettiin, käveltiin talon tulevalle paikalle ja ääneen kysyttiin
saako siihen tulla. Sitten odotettiin jotakin merkkiä. Mikäli merkki
saatiin, talo rakennettiin.
Tonttuja
ja haltioita konsultoidaan muuten nykyään edelleenkin rakennus-,
erityisesti tienrakennustöissä Islannissa jossa ainoana maana maailmassa
usko erilaisiin tonttuihin ja haltioihin on voimakkaasti säilynyt. Tämä
ilahduttaa jokaista romanttismielistä ihmistä :)
Tonttu
on hyväntekijä, jos sitä on kohdeltu hyvin, mutta jos sitä on loukattu,
se saattaa ryhtyä meluamaan. On ollut myös pahoja ja pelättäviä
tonttuja. Tonttua piti ennen myös palkita sen vuotuisista hyvistä töistä
eli viedä
jouluyönä tontulle ruokaa, yleensä puuroa ja juuri tästä vuosittaisesta
tavasta on muodostunut yhteys
tonttujen ja joulun välille.
Nykyäänkin tontut muistavat meitä
jos olemme käyttäytyneet hyvin, vanhan lastenlaulun sanoin:
“ei itkeä saa, ei meluta saa, tonttu voi tulla ikkunan taa..”
Tontuille on myös tarjottu leipomispäivänä muruja, viimeiset löylyt saunassa saunapäivinä ja onpa niille tehty joskus oma saunavihtakin.
Lopuksi vähän erilainen tonttu!
Hei, tiedätkö onko koskaan käynyt kenelläkään suomessa niin, että olisi joulun aikaan nähnyt tonttuja?
VastaaPoista