Makkarakummitusjuttu

Sain netin täksi päiväksi käyttööni ja tietenkin heti blogin pariin.

Luin tämän jutun sattumalta ja arvelin että annan
sen odottaa lokakuun halloweentarinoihin 

saakka muttaen mitenkään malta.

Kenties voitte hieman sulkea sälekaihtimia ja
 kuvitella että on hämyinen ilta...

Aikaa tapahtumista on jo noin 200 vuotta. 

Virittäytykää 1800-luvun New Orleansin auringonpaisteisille kaduille. 

Tuolloin mukava saksalaissyntyinen nuoripari perusti yrityksen,

 makkarapuodin. Puoti alkoi nopeasti menestyä varsin hyvin. 

Kyseinen pariskunta oli poikkeuksellisen hauska kaksikko joilta liikeni aina hyvä sana 

kaupassa asioiville ostivatpa he sitten vähän tai paljon.

He muistivat lukuisten asiakkaidensa

 kasvot sekä myös nimet joilla kohteliaasti tervehdittiin kävijöitä
ja kyseltiin leppoisasti kuulumisia. 

Yksityiselämässäänkin he olivat pidettyjä ja miellyttäviä ihmisiä ja
päällepäätteeksi heidän puotinsa makkarat olivat ilmiömäisen herkullisia.
Väkeä tuli pitkienkin matkojen päästä maistelemaan pienen kaupan makkaroita.

Mutta luonnollisesti, kauniin päivänpaisteisen ulkokuoren

 alla oli oltava jotain mätää. Kaikki ei ollut aivan niin kuin piti. 

Kaikessa hiljaisuudessa aviomies alkoi katsella vaimoaan kyräilevin katsein. 

Kerrotaan että puolison mielestä suositun kaupanpidon
aiheuttama kova työtaakka oli vanhentanut hänen rouvaansa
 aivan liikaa ja ennen kauniista naisesta oli tullut ryppyinen
 ja kuivakka. Tokihan menestyvällä kauppiaalla oli oltava
laadukkaampaa seuraa joten aikansa vaimoaan katseltuaan
 hankki mies nuoren ja kauniin rakastajattaren johon hän
vaaleanpunaisessa huumassaan aidosti rakastui. 

Pikimustana pilvenä kauppiaan mielessä oli kuitenkin se fakta
 että niin kauan kun kauppiasvaimo, se mukava mutta ennen
aikojaan vanhentunut rouva, oli elossa, ei miehellä voisi olla
 todellista yhteiseloa kauniin, nuoren tyttöystävän kanssa. 

Tätä asiaa mies pyöritteli mielessään viikon jos toisenkin ollessa jo aivan tulla hulluksi. 

Ja eräänä iltana hän tulikin. 

Hän otti nuoran, astui vaimonsa taakse ja kietoi nuoran vaimon kaulaan. 

Vaimo oli vahva mutta mies oli vahvempi.

 Melko pitkän taistelun jälkeen vaimo menehtyi.

Mitä tulee tietää aikansa New Orleansista on se että maatilaa oli todella vähän. Talot olivat 

rakennettu aivan vieri viereen. Ei ollut maapaikkaa piilottaa ruumista. Ei mitään paikkaa 

kadottaa ruumis, paitsi, kuten lukijat arvanevat, makkaramylly.

Liha lihana pohti kauppias ja kippasi vaimonsa lihamyllyyn.

Viikot kuluivat.

Kaupan asiakkaat kummastelivat vaimon poissaoloa. 

Hän on matkoilla - totesi mies maireasti hymyillen. 

Taas vierähti päiviä ja vaimo vain ei palannut.

Asiakkaat alkoivat hiljalleen puhua

 miten ilmeisesti kaupan ylläpitävä voima olikin ollut
vaimo sillä vaimon matkustellessa

 olivat mies ja kauppa menneet kerrassaan aivan hunningolle! 

Kauppiasmies alkoi näyttää väsyneeltä.

Suuret mustat silmäpussit ilmestyivät hänen 

kasvoilleen. Mies ei enää tunnistanut vanhoja hyviä
asiakkaitaan ja vain murahteli 

vastaukseksi tervehdyksiin.

 Ikävintä oli että makkarat eivät enää olleet kaupungin parhaita, ei, eivät lähellekään. 

Makkarat olivat itseasiassa nyt kerrassaan
huonolaatuisia, niistä löytyi jopa 

kangaskappaleita ja törröttäviä hiuksia sieltä täältä.
 Kuinka inhottavaa. 

Tosiasiassa miestä painoi raskaana vaimon surmaamisen taakka. 

Ja rikkana rokassa oli se seikka että mies tajusi ettei voisi naida rakastajatartaan 

lähitulevaisuudessa vaan oli odotettava kunnes mies ilmoittaisi muka surumielisesti 

että vaimo oli hänet jättänyt.

Eräänä iltana kauppias sulki kaupan. Ovea lukitessaan hän kuuli merkillisen äänen. 

Kuin lihamylly olisi käynnistynyt.

Miten merkillistä, kauppiaalla ei ollut työntekijää 

joka olisi vipua pyörittänyt. Hän pyörähti ympäri ja kurkisti takahuoneeseen jonka

 hyytävä näky jäykisti miehen paikoilleen.

Takahuoneessa, lihamyllyn vieressä oli hänen kuollut vaimonsa, vaatteet veressä, 

kasvot hirveällä tavalla silpoutuneina. Vaimo päästi suustaan valituksen ja ei kävellyt 

vaan aivan kuin unenomaiseti leijui kohti murhaajamiestään.

Kauppias ryntäsi järkyttävästi 

huutaen kadulle suoraan erään asiakkaansa syliin ja hieman toinnuttuaan
sopersi nähneensä pahan unen. Arkaillen hän palasi kauppaan jossa silloin ei
enää näkynyt mitään vaan kaikki oli rauhallista ja hiljaista. 

Tuon illan jälkeen kauppias käyttäytyi entistä merkillisemmin. 

Ihmiset eivät olleet tyhmiä.

Alkoi kiertää juoru että kauppias oli murhannut vaimonsa.

Eräänä päivänä asiakas puraisi päivällisellään makkaraa josta löytyi kauppiaanrouvan

 nimikoitu vihkisormus ja tämä riitti lähettämään eräänä myöhäisenä 

iltana poliisit makkarapuotiin.

Puodissa poliiseja odotti mielenkiintoinen näky. 

Kaupan omistaja oli takahuoneessa, aivan äärimmäisessä nurkassa kyyristyneenä 

hiljalleen inisten ja valittaen. Poliisit havaittuaan hän suu ammollaan osoitti 

lihamyllyä, vaikeroiden. "Vaimoni on tuolla, hän huutaa," sopersi mies ja itki.

Poliisit katselivat toisiaan ja tiristettyään tunnustuksen 

heittivät he miehen nopeasti lähimpään mielisairaalaan.

Mutta mielisairaala ei koitunut miehen pelastukseksi... 

Yö yön jälkeen vaimo vieraili miehen luona verisissä vaatteissaan, huutaen, 

osoitellen lihamyllyssä raadeltuja jäseniään miehen anellessa loppua kauheudelle. 

Lopun hän saikin sillä tarina kertoo että mies lopulta tappoi itsensä.

Makkarapuoti oli tällä välin vaihtanut omistajaansa.

Useamman kerran. Sillä yksikään kauppias ei viihtynyt siellä pitkään.

Aina illan pimettyä käynnistyi lihamylly itsekseen ja naisen kammottava hahmo häilyi utuisena hahmona sen vierellä. Kuitenkin sen päivän jälkeen kun kauppias teki itsemurhan, loppui myös lihamyllyn pyöriminen tyhjässä kaupassa, kummitus katosi eikä sitä koskaan enää nähty sen jälkeen.

Tässä oli tämän päivän karmaiseva makkarakummitustarina.