Lankalauantai

Hauskaa lankalauantaita. 

Tämä on nyt nro 4. pääsiaisaiheinen kirjoitukseni tänä vuonna. 

 Aikaisempia ette ole nähneet sillä en ole niitä julkaissut. 

Eräästä puuttuvat kuvat, toisesta muutama faktatieto ja kolmannen kanssa olen ollut laiska. Olen tainnut narskuttaa liikaa huonosti pestyjä porkkanoita sillä lienen saanut matotartunnan, inhottavan kiemurtelevan laiskamatotartunnan joka imeskelee aivojani nytkin.

Pitkäjänteisyyteni ei matotartunnan takia saata ainakaan tänään loppuunsaattaa noita aikaisempia joten muutama sana tästä lauantaista. 

Tiesittekö että tämä päivä on noitien päivä? Minun puolestani lankalauantain nimi voitaisiin muuttaa aivan sovinnolla kokonaan "noitapäiväksi," sellaiseksi minihalloweeniksi. Pois pöydältä hempeän keltaiset bebe-leivonnaiset ja pirtsakat rairuohot ja tilalle kaikki jenkkityyliset namit. Muina pääsiäispäivinä sitten hempeilyä mutta ei noitapäivänä.

Kristillisen perinteen mukaan pitkänä perjantaina Jeesus kuoli ja haudattiin. Koska lauantaina hän vielä makasi haudassaan, tarjosi se ihanan rellestystilaisuuden pimeyden voimille jollaisiksi noidat katsottiin. Suomessa puhuttiin joko suoraan noidista tai sitten rulleista. Rulli -> Trulli -> Ruotsin sana Troll eli peikko.

Aikaisemmin maatalousyhteiskunnassa erilaisiin enteisiin ja yliluonnolliseen uskottiin sellaisella tavalla jota on nykyihmisen hankala käsittää, on lähes mahdoton päästä samaan mielentilaan jossa jokin esivanhemmistamme oli lankalauantaina vaikka 400 vuotta sitten.  

Päivän tiedettiin olevan merkityksellinen, nyt olisivat hyvät tsäännssit saada tietää kuka tulisi puolisoksi, pysyisikö talossa tuuri vai iskisikö katovuosi, säilyisikö karja terveenä, olisiko mahassa kasvava mukula tytönrääpö vai ei jne. Samalla tiedettiin että ei se niiden selvittely nyt ihan oikein ole eikä kunnon ihmisen pitäisi sellaisiin sekaantua. Mutta kun kuitenkin... Mieli olisi tehnyt... Hieman selvitella asioita. Mutta jaa, eihän sitä kunnon ihminen... Mutta entä jos sittenkin..? 

Tuollaista jahkailua se hyvin todennäköisesti oli sen aikaisessa yhteiskunnassa. Erilaisia tapoja asioiden selvittelyyn oli, mm. käynti kolmihaaraisen tien luona ja siellä eri lintujen ja äänien kuuntelu ja merkkien löytäminen kertoivat aikalaiselle erinäisiä mielenkiintoisia asioita.

Kotinoitia oli myös paljon. Halutessaan, kuka tahansa talon emäntä voi olla noita. Noita voi olla mieskin. Noidan konstit kyllä tiedettiin ja pahansuovempi trulli tahtoi iskeä sinne missä tuntui, nimittäin karjaonneen. Lankalauantaina oli vuoden voimakkain päivä aiheuttaa kirous toisen karjalle. Kirousta varten tarvittiin lankalauantaina varastettu tukko eläimen karvoja joka kiedottiin yhteen erilaisten epämääräisten ainesten kanssa, punaisen nauhan, hautausmaan mullan ym. kanssa. Naapurin onni täten otettiin itselle ja naapurille noidan saaman onnen vastapainoksi alkoi tapahtua kamalia.

Voimassa oli siis uskomus jonka mukaan onnea oli rajoitettu määrä. Jos onnea oli vaikka naapurilla eikä itsellä, se kävi täysin järkiin sillä eihän onni voinut olla kaikkialla. Toisen onni oli toiselta pois. Jos onnen halusi itselle, se piti ottaa. Ja lankalauantai oli päivä jolloin uskaliaaseen yritykseen oli paras ryhtyä.

Kirousta ja onnen viemistä taialla pelättiinkin tuolloin aivan tosissaan. Vakavin mielin. Kummallisia asioita kuultiin ja nähtiin. Lankalauantaina ei navetan vartioinnista lipsuiltu. Isäntä saattoi usein päivystää lauantaiyön navetassa eläinten kanssa itse. Päivällä lapset laitettiin vartioimaan navettaa takaapäin. Navettaan ei saanut päästä kukaan ylimääräinen.

Lankalauantaina oli myös muuten tylsää. Jo ihan siksi että oli niin älyttömän kylmää. Tulta ei takkaan laitettu sillä nouseva savu kertoi noidille taloudesta jota asutettiin. Ruokaa ei samasta syystä laitettu.

Olivatko kiroukset sitten toimivia ja varotoimet noin äärimmäisen tarpeellisia, sitä emme enää tiedä. Mutta kerron tähän väliin pari vuotta sitten lukemastani elämäkertakirjasta. Ko. kirjan nimen olen tyysti unohtanut ja vaikka koetin googlailla, en sitä löytänyt. Yhteen aikaan tallensin muistiin kaikkien lukemieni kirjojen nimet joten jossain tallessa tämäkin tieto on mutta en sitä tähän hätään löydä ja jos jätän tämän kirjoituksen julkaisematta etsiäkseni tiedon, iskee aivolaiskamato jälleen enkä saa tätäkään julkaistuksi! Jääköön kirja siis toistaiseksi nimettä.

Kirjailija itse kertoo kirjassaan vaikeasta, puutteenalaisesta nuoruudestaan ja vaikeasta avioliitostaan. 

Hän muutti 1900-luvun alussa miehensä kotitilalle jossa he elivät suhteellisen onnellistä elämää muutamia vuosia kun kaikki alkoi mennä vikaan. Kaksi kullanarvoista lehmää kuolivat hirveissä onnettomuuksissa molemmat, eloonjäänyt vasikka meni nopeasti perästä, talon ainoa peili rikkoutui itsestään kuten myös arvostettu ikkunalasinen ikkuna siihen kenenkään koskematta. Kirjailija puolisoineen heräsi öisin siihen että joku veti peiton pois heidän päältään. Ketään ei huoneessa koskaan ollut, peitto vain lähti aina, jos peitosta piti kiinni, lähti se väkisin. Kaikki harva lasitavara särkyi itsestään, painava vesisaavi työnnettiin tuvassa aina nurin kun tuvasta poistui vaikka tuvassa ei olisi pitänyt olla ketään. Talossa oli ahdistavaa olla, navetassa vielä ahdistavampaa. 

Kun uusi lehmä saatiin hankituksi, kuoli se ensimmäisen viikon aikana. 

Tuli kesä. 

Kesällä kirjailija tuli kiivenneeksi navetan ylisille etsimään jotakin tarvekalua ja sattui huomaamaan linnun esiin kiskoman pätkän narua. Hän kiskaisi narusta ja narun mukana tuli sekalainen mytty eläimen karvoja veriseen kankaaseen kiedottuna ja löytyipä sieltä ihmisen hiuksiakin siististi rusetilla sidottuna. Inhon vallassa kirjailija esitteli muille löydöstään, anoppi sen nähtyään kalpeni, sieppasi mytyn ja meni matkoihinsa sen mukanaan. Palattuaan anoppi kertoi haudanneensa esineen hautausmaalle kirkon kylkeen kiinni. Kirjailija kertoi että sen jälkeen kaikki perheen kokemat ongelmat katosivat tyysti ja yöllinen näkymätön peitonkiskojakin lopetti kokonaan. 

Minusta tämä oli mielenkiintoinen kertomus sinänsä että tuo oli koko kirjan ainoa yliluonnolliseen vihjaava tapahtuma. Kirja käsitteli tuota kertomusta lukuunottamatta kertojan todella arkipäiväistä ja köyhää arkea sen ihmeempiä selkkauksia ja kyse siis oli kirjailijan itsensä elämäkertakirjasta. Vaikka kirjassa ei niin mainittukaan niin minusta oli aika selvä seikka että ainakin kirjailijan löytämän mytyn perusteella talossa oli käynyt aito trulli.

Julkaistu 15.4.1871.

Esivanhempamme olisivat olleet suu ammollaan mikäli olisivat kuulleet nykymenostamme. Että lapset pukeutuvat noidiksi ja oikein menemällä menevät ihmisten koteihin ja ihmiset vastaanottavat heidät. Antavat oikein palkkaakin. Tai että lähetellään postitse tervehdyksiä jossa on kirouksenlaatijan (noidan) kuva. Ties minkä kirouksen se kortti itsessään sisältää. 

Kun ennen poltettiin pääsiäiskokkoja, niitä ei polteltu makkaran grillauksen ja mehuntarjoilun merkeissä vaan jotta tuli puhdistaisi ja suojelisi kirouksilta ja noidilta. Ja niiden tulien luona oltiin vakavia. Ja makkaraa ei syöty. Iloisen hurvittelevaa mäenlaskijaa tervehdittiin koivuniemen herralla. Lausuttiin rukouksia. Ja kotona loput perheestä vartioivat sitä navettaa. Pimeässä. 

Ei, lankalauantai entisaikaan ei ollut ollenkaan hauska.

Onneksi nykyään harvalla on karjaa ja vielä harvemmalla esivanhempiemme loitsutaitoja. Juhlitaan siis tänään hyvillä mielin tätä puhtaasti suomalaista minihalloweenia menneisyyttämme muistellen.