keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vapun perinteistä

Olen välillä kirjoitellut suomalaisten juhlien historiasta.

Minun pääni saa pyörälle ajatus että me nykyihmiset teemme sellaisia asioita vuodesta toiseen tiettyinä päivinä jotka joku muu satoja tai tuhansia vuosia sitten on aloittanut ja joiden juuret ovat niin kaukana ettemme enää ole niistä tietoisia. Onneksi juhliemme taustat ovat pääpiirteissään muistiinmerkittyjä, niin on vapunkin kanssa.

Vappu ei ole se työläisjuhla jonka leiman se nykyään on saanut vaan useita tuhansia vuosia vanha eurooppalainen hedelmällisyys- ja kevätjuhla. Vappua on vietetty viikinkien parissa, kelttien parissa, germaanikansojen parissa ja sen juuret ovat syvällä koko euroopan historiassa.

Nuo kaukaiset esivanhempamme ovat mukavan mutkattomasti juhlissaan yhdistäneet uskon ja juhlan. Kuten useassa muussakin alkuperäiskansojen juhlassa, myös vapunviettoon liittyi palvontamenoja. Luonto oli herännyt mystisten voimien ansiosta. Oli aika kiittää jumalia ja oli aika juhlia ja juoda sen aikaista kaljaa. Ja syödä kevään tuoreita versoja ja lehtiä jotka olivat pitkän säilöruoan parissa vietetyn talven jälkeen yhtä tervetullutta herkkua kuin nykysuomalaisille juhannuksen uudet perunat.

Tästä lähtökohdasta vappua onkin sitten muokattu vuosituhansien ja -satojen aikana eteenpäin hyvin monipuolisesti.

Alkuperäisen ihmiskunnan luontokulttia jalostivat eteenpäin Roomalaiset jotka loivat monimutkaisen palvottavan jumalverkoston. Eräs vanhimmista jumalista oli Flora, kevään, kukkien ja hedelmällisyyden jumalatar jonka palvontapäiväksi vappu varattiin. Keltit muokkasivat juhlastaan Beltanen jolloin karja pääsi ulos laitumille ja jolloin suoritettiin monimutkaisia suojausrituaaleja uutta kautta varten. Samankaltainen juhla oli suomessa nimeltään Hela jolloin tanssittiin, loihdittiin ja ryypättiin.


Ja lopulta luonnollisesti kaikkien alkuperäisten juhlallisuuksien pilaaja kristinusko tahtoi oman osasensa ja olkapäätaktiikalla sen myös vei.

Täytyy sanoa että henkilökohtaisesti toivoisin että voisin edes joskus perehtyä ihmisten alkuperäisiin perinteisiin törmäämättä siihen informaatioon miten kristinusko on jälleen kerran astunut kuvioihin ja rikkaruohonomaisella tehokkuudella peittänyt kaiken edeltävän alleen mutta se ei näköjään onnistu. En ole kristinuskovastainen mutta paheksun sen järkyttävää vaikutusta alkuperäisiin kulttuureihin.

Siis hypätään hetkeksi nykyhetkestä 700-luvun englantilaiseen aristokraattiperheeseen.

Kun perheen miehet toimittivat monimutkaisia poliittisia velvollisuuksiaan uskottiin sen nuorimmainen jäsen, 11-vuotias tytär Walburga nunnien hoiviin luostariin seuraaviksi 26 vuodeksi. Luostarissa Walburga menetti parhaat vuotensa ankaran kurinalaisessa yhteisössä mutta saavutti aikansa parhaimman mahdollisen koulutuksen ja huomattavan sivistyksen.

Samaan aikaan Walburgan setä työskenteli euroopassa käännyttääkseen kaikki germaaniset kansat kristinuskoon, nämä kun itsepäisesti tahtoivat pitää kiinni omista tuhatvuotisista tavoistaan.

Setä tahtoi nimensä historiaan ikäänkuin palkkioksi raskaista vaivoistaan joten Walburga-neito kutsuttiin paikalle kirjoittamaan tämän elämänkerta muistiin tuleville jälkipolville. Walburga teki työnsä hyvin ja nykyään historijoitsien keskuudessa mainetta on niittänyt pikemmin Walburga kuin setänsä, Walburga onkin nimtty nyt euroopan ensimmäiseksi naiskirjailijaksi.

Aikanaan Walburga yleni luostarin johtajaksi. Kun hän kuoli, siirrettiin hänen jäänteensä toisesta luostarista toiseen toukokuun 1. päivänä ja tuota päivää mekin nyt juhlimme.

Tiivistettynä, juhlimme siis Walburg-nimisen naisen ruumiinsiirtopäivää.


Keskiajalla kristinusko oli vihdoin onnistunut rynnäkössään. Esivanhempiemme alkuperäiset jumalat sekä heidän tapansa olivat tuhottu. Muutamissa sukupolvissa vanhat tavat unohtuivat kun niistä ei saanut enää rangaistuksen uhalla puhua ja keväänjuhlinta muuttui pyhimkysenpalvontapäiväksi.

Pyhimyksenpalvontapäivänä vappu on virallisesti pysynytkin, myös meillä täällä suomessa.

Moni mieltää kuitenkin vapun työväenliikkeen juhlaksi. Tämä taas on sitä "amerikkalaista hömpötystä" jolle suomalaiset muuten ovat niin kovin allergisia.
 
Yhdysvalloissa ei luonnollisesti ollut eurooppalaista perinnettä vapunvietosta. Kevät oli kuitenkin sovitusti se aika jolloin työntekijöiden vuosisopimukset uudistettiin ja tarkalleen tuo uudistaminen tehtiin yleensä 1.5.

Tuo päivä sopi siis hyvin sopivaksi ajankohdaksi vaatia parempia työoloja, työaikoja ja palkkoja. Tuona päivänä uskaliaimmat osallistuivat marsseihin oikeuksiensa puolesta.

Koska aihe oli sinänsä hyvä ja kiintoisa, aloitettiin myös siellä täällä euroopassa kevätmarssien suorittaminen ja koska uskonnon jalansija oli jo menetetty, omaksuttiin nyt työväen asia Walburg-neidon tilalle.

Ylioppilaat taas liittyvät vappuun vain siitä yksinkertaisesta syystä että akateemisena väkenä ylioppilaat muistelivat historian vanhaa vappujuhlintaa erilaisin vappukestein ja kevätjuhlin.

Jos olisi olemassa vappujuhlan jana, näkisimme että suunnilleen 85 prosenttia koko janasta jakautuisi alkuperäisuskontojen kevään palvontamenoille. Hieman janasta jakautuisi roomalaisille, hieman kristityille ja lopuksi aivan pikkuriikkinen murunen työväenliikkeelle.

Voit siis vapaasti päättää mitä tai ketä tahdot nyt näin vappuaattona muistella.

Vaihtoehtoina ovat

A. esivanhempiasi kaukana menneisyydessä joille koivun ensisilmut olivat merkki siitä että keripukki ei enää vainoaisi, että koittaisi jälleen jumalten suosion ja täydemmän mahan aika,

B. mietitkö kaunista Flora-jumalatarta ja juhlit roomalaisten tapaan runsaalla viinillä ja vastakkaisen sukupuolen hakkailulla

C. Istutko alas ajattelemaan 11-vuotiasta esimurrosikäistä Walburg-tyttöä joka sai nimensä historian lehdille

D. ...vai kääntyykö mielesi kohti niitä toimistotyöasioitasi jotka ovat vielä tämän maailman aikaan huonosti.

Kun itse ajattelin vapun aikajanaa, koin pienen valaistumisen. Oli mielenkiintoista huomata että huolimatta siitä miten vappua juhlitaan, on sen keskiössä kuitenkin aina nainen.

Jopa silloin kun patriarkaalinen kristinusko omi vapun, tuli sen ikoniksi Walburg-neito.

Samat ikiaikaiset piirteet ovat kuin huomaamatta läsnä yhä edelleen nykypäivänkin vapun vietossa.

Huomenna ympäri suomen kunnioitetaan naista lakittamalla erilaisia naispatsaita. Ylioppilaslakin päähänsä saavat mm. Helmi, Manta, Minna ja Lilja.

Ennen patriarkaalisia jumalia jumaluuden katsottiin olevan pikemmin nainen kuin mies, tästä todisteena ovat lukuisat runsaslanteiset ja -rintaiset hedelmällisyyspatsaat ympäri koko maaplaneetan.

Vappu onkin omalla tavallaan varsin feministinen juhla, meidän kaikkien naisten oma päivä.

Hauskaa vappua.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Seitsemän ihmettä


Vajaat 150:kin vuotta sitten oli supertähtiä.
 
Eräässä aiemmassa kirjoituksessani olen vilautellut tämänkertaisen 
kirjoitukseni päähenkilöiden, Sutherlandin sisarusten muutamia valokuvia. 
Tällä kertaa kerron myös heidän mielenkiintoisen, todella traagisen 
ja toisaalta äärimmäisen loistokkaan elämäntarinansa.
 
Sutherlandin sisarukset olivat 1800-luvun puolivälin musikaalinen 
perhekokonaisuus johon kuuluivat vanhemmat ja seitsemän tytärtä.
 
Sisarukset olivat niin kuuluisat että on merkillistä miten unhoon he 
ovat painuneet. Voihan olla että 150 vuoden kuluttua kukaan ei enää
 muista vaikkapa Madonnaa paitsi asianharrastajat.
 
 
Tytöt olivat peräisin köyhistä oloista eikä heidän elämänsä
 alkutaival ole juuri ollenkaan mielenkiintoinen.
 
 He asuivat yhdysvaltojen Cambriassa, kalkkunafarmilla vanhempiensa kera ja elivät
 syrjäistä elämää. Heidän äitinsä valmisti vastenmielisen hajuista mönjää jolla voiteli 
tyttöjen hiuksia ja päänahkaa sillä hän uskoi sen auttavan hiustenkasvua mutta tökötin
 hajun takia tyttöjä kartettiin sekä koulussa että ikätoverien parissa ja he olivat mielellään
omissa oloissaan. Kun tytöistä nuorin oli taapero, menehtyi äiti ja sisarukset 
pääsivät lopulta eroon inhottavasta hiustoimenpiteestä.
 
Lasten isän suunnitelmat olivat kuitenkin suuret. Eräs tytöistä oli saavuttanut 
suosiota laulamalla kirkossa ja tämä poiki idean; tytöille hankittiin instrumentteja
 joita he opettelivat soittamaan ja näin soittava ja laulava sisarusparvi oli syntynyt. 
 
 Samanlaisia perhemuusikoita oli toki muitakin, tämän perheen erityiseksi
ja huomattavan suosituksi teki eräs jokaisen lapsen geneettinen yhteispiirre.
 
 
 Sutherlandin sisaruksia vaellettiin katsomaan heidän ihmeellisten pitkien hiustensa 
takia. Jokainen seitsemästä sisaruksesta esiintyi hiukset valtoiminaan auki ja
 jokaisen sisaruksen hiukset olivat niin pitkät että ne ulottuivat maahan saakka.

Viktoriaanisena aikana naisten pitkillä hiuksilla oli valtava symboliarvo. Mitä
 pidemmät ja paksummat hiukset, sen suurempi oli arvosi naisena. Myös miehet 
kaihosivat paksua leijonanharjaa ja tämä aikakausi oli hiuslinimenttien ja -kreemien 
kulta-aikaa. Pitkät hiukset olivat lähes maagisen arvokkaat ja tästä syystä myös löytyy
 monia kuvia 1800-luvun nuorista naisista jotka esiintyvät kuvissa hiukset 
avoimina. Jokainen tahtoi tallentaa tuon naisellisen kruununsa
 kuviin heti kun valokuvaus tuli mahdolliseksi.
 

Vanhimman sisaruksen Sarahin hiukset olivat kaikkein lyhyimmät,
vain runsaan metrin mittaiset. Hän oli isosiskomaisen järkevä
sekä uskonnollinen ja hoiti seitsikon talousasioita fiksusti heidän 
uransa alkuaikoina jolloin toimeentulo oli vielä heikkoa.


Toisiksi vanhin sisaruksista oli nimeltään Victoria.

Victoria ei ollut isosiskonsa tavoin erityisen kiinnostunut uskonnosta
vaan maallisemmista huveista. Hän esiintyi useimmiten timanttisormus
sormessaan ja paksu kultakääty kaulassaan silitellen maatalaahaavia
hiuksiaan kädellään jossa rannerengas välkkyi. Hän oli monien miesten
ihailema mutta ei tahtonut sitoa itseään avioliittoon nuorena vaan kohautti
vasta viisikymppisenä mennessään naimisiin 19-vuotiaan nuoren miehen kanssa.


Kolmas sisar Isabella oli hiljainen unelmoija ja mietiskelijä jolla ei ollut
tuuria miesten kanssa. Hän ihastui kelvottomiin ukkoihin joiden kanssa
mursi sydämensä mutta löysi kuitenkin rakkautta kahdesta avioliitosta.
 
Ensimmäisen liittonsa hän solmi alun perin kuudennen sisaren ihailijan 
kanssa ja tämä herätti perheessä paljon pahoja puheita. Myös hänen 
molemmat aviopuolisonsa olivat häntä itseään huomattavasti nuorempia.

Grace

Neljäs sisar Grace oli puhelias ja huumorintajuinen. Hän toimi
riitelevän sisarusparven sovittelijana joutuen sekaantumaan
moneen selkkaukseen josta itse kärsi kovin. Hän eli seitsikosta
kaikkein pisimpään


Viides sisar Naomi. Naomin piirteiksi todetaan "roomalaisnenä, 
huomattava rintavuus sekä lauluaani joka vei miehet polvilleen."
 
Naomin lauluääni olikin useiden lukemieni tekstien mukaan
kaikkein huomattavin. Hän oli ensimmäinen sisarussarjasta
joka menehtyi ja hänen kuolemansa oli suuri järkytys
 koko perheelle.
 
 
Kuudes sisar, Dora. "Se söpö" jollaiseksi häntä usein kutsuttiin.
 
Katsokaa kuvia tarkkaan, ilmeisesti Dora näytti täsmälleen viktoriaanisen
 ajan kauneusihanteelta lempeine, pyörine kasvoineen ja nöpönenineen
 mutrusuunsa kanssa. Kiehtova knoppitieto! 
 
Minä ainakin tarkastelin näitä kasvoja hyvin tarkkaan, 
onhan hän suloisen näköinen ja on kiinnostavaa tietää että tältä 
kaikki hänen aikansa naiset oletettavasti halusivat näyttää.
 
 
Seitsemäs sisar Mary ei ollut onnekas. 
 
Hän oli aina hieman merkillinen, erilainen kuin toiset sisarukset.
 
Hän viihtyi liiankin hyvin yksin omissa oloissaan ja saattoi saada 
mittavia raivokohtauksia. Hän ei ollut erityisen lahjakas laulu-urallaan
mutta hiustensa vuoksi tärkeä osa seitsikkoa. Hän päätti päivänäsä 
murheellisesti.

Tyttöjen kiertue yhdysvalloissa saavutti nopeasti suosiota. 
 Olihan heitä monta, he olivat kaikki sisaruksia, heidän musiikkinsa ja
laulunsa kaunista ja alkuaikojen esitysten rituaaleihin kuuluva
esitys keräsi mainetta.

Tyttöjen tyyliin kuului että he esiintymislavalle saavuttuaan
asettautuivat riviin ja käänsivät selkänsä yleisölle. Kaasulamput kohdistettiin
tyttöihin jolloin samanaikaisella harjoitellulla liikkeellä he nostivat kätensä päidensä
 päälle ja vetivät pois hiuksia kiinnipitelevät piikit ja soljet jolloin kaikkien 
tyttöjen hiusmassat valahtivat runsaina esille. Toimenpide nostatti yleisöstä
runsaslukuiset "Aaaaaahhhh!!!" ja "Oooooooohhhhh!"-huudahtelut.
 

Itsenäinen kiertue-elämä sujui perheeltä mainiosti mutta kun P.T Barnum
aikansa kuuluisin showmies aneli saada julkisuuteen ponnahtaneen sisarus-
sarjan omalle kiertueelleen, päätettiin siihen suostua jotta voitaisiin
tavoitella entistäkin suurempaa yleisöä.
 
 P.T Barnumin muu kiertue koostui sirkuksesta ja erilaisista kummajaisnäyttelyistä.
 
Vaikka sisarukset kulkivatkin hänen kiertueensa mukana, pidettiin heitä erillään
muista Barnumin yleisömagneeteistä. Tytöt profiloitiin hienostuneemmalle
yleisölle, keski- ja yläluokalle kun muu Barnumin show oli kohdistettu
alaluokille ja köyhälle kansanosalle.

Varsinaisesti rikastuminen alkoi kuitenkin vasta Sisarusten hiustoonikumien,
Sutherlandin linimentin ja "Seitsemän ihmeen" hiuskreemien kehittämisestä
ja myynnistä. Tytöt olivat hankkineet julkisuutensa hiuksillaan, nyt oli aika
saada hiuksista myös rahaa. 
 

Sisarusten isä kehitteli hiusvalmisteita joiden väitti perustuvan 
edesmenneen vaimonsa pahanhajuiseen hiusmönjään jolla tämä oli sivellyt 
tyttärensä päät poikineen. (Todellisuudessa kaikki sarjan tuotteet sisälsivät
 vain rommin ja hamamelisuutteen sekoitusta.) Mukaan otettiin lääkevalmistaja 
Harry Bailey joka hallitsi markkinoinnin ja varsin nopeasti sisarten hiustuotteista 
tuli euroopanlaajuinen villitys jota kaikki niistä joilla oli varaa käyttivät. 
 
Tuon ajan keskiluokkaisen amerikkalaisen viikkopalkka oli 2-10 
dollaria ja yhdestä hiustököttipurkista veloitettiin lähes kaksi dollaria. 
 
Hinta vastaisi suunnilleen sataa euroa per pullo. Voitte siis kuvitella että rahaa tuli.
 
 1800-luku oli muutoinkin erilaisten patenttilääkkeiden kulta-aikaa joten perhe iski
 lääkkeellään kultasuoneen. Olihan heillä todisteena tuotteensa tehosta mitä upeimmat 
ja paksuimmat hiukset kun useimmin ihmiset joutuivat ostamaan patenttilääkkeensä
 kuin sian säkissä, vailla muita todisteita tuotteen tehosta kuin myyjän kehut.
 

Tosiasiassahan tyttöjen hiusten kasvu oli kiinni geeneistä eivätkä
he itse tiettävästi käyttäneet tuotteitaan.

Monet nykyäänkin julkaistavat lehdet ottivat sisarukset palstoilleen.
Cosmopolitan, New yorker, The new york times, Valitut palat, Time-lehti
ja monet, monet muut arvovaltaiset julkaisut kirjoittivat sisaruksista
ihailevaan sävyyn ja toistuvasti joka entisestään lisäsi hiusaineiden myyntiä.
 
Hiustuotevalmisteiden teksteissä tytöt itse vakuuttivat ostajan tuotteen
laadusta ja tyttöjen isä, vanhalta ammatiltaan pastori, lisäsi omat kommenttinsa
jotka olivat omiaan lisäämään tuotteen uskottavuutta ja arvovaltaa kun
hengenmieskin vakuutti niiden toimivuutta.

 
Näihin aikoihin sisarten oli lähes mahdotonta liikkua julkisesti. Ei ollut
 paikkaa jossa he olisivat saaneet liikkua rauhassa. Kun sisarukset esiintyivät 
kirjakaupassa tai mainostivat tuotteitaan apteekissa, syntyi mielipuolisia 
ihmisryntäyksiä joissa ihmisiä  loukkaantui ja vammautui. Pian sisaruksia 
kiellettiin esiintymästä missään kaupassa tai liiketilassa jossa ikkuna oli
 liian lähellä jotta ohikulkevat ihmiset eivät aiheuttaisi häiriötä. 
 
Sisaret jopa tarvitsivat julkisesti liikkuessaan turvamiehiä sillä
 hullaantuneet fanit liikkuivat tyttöjen kintereillä saksien kanssa himoiten leikata
 palasia kuuluisista kutreista. Naiset ja miehet kiiruhtivat iloiten kuluttamaan koko
 viikon palkkansa myymälän tiskille saadakseen kuuluisaa hiuslääkettä ja tyttöjen
 nimikirjoituksin varustetuista valokuvista ja kopioista tuli "must have"-tuote 
jollainen jokaiselta (jolla oli varaa!) tuli löytyä. 
 
Valokuvia esiteltiin kahvikutsuilla, niitä kierrätettiin
kädestä käteen ja pidettiin olohuoneiden kaunistuksina. Onnekas
 oli se jolla oli kaikkien seitsemän kuvan sarja.
 
Sisarukset isänsä kanssa
 
Perheen elintaso nousi nopeasti huimiin mittoihin. Rahaa tuli 
mutta köyhistä oloista ollut perhe ei osannut sitä käsitellä. Varoja
törsättiin varomattomia summia lakeijoihin, sisäköihin, sisäpalvelijattariin,
henkilökohtaisiin kamarineitoihin, turvamiehiin, lemmikkieläimiin, asuntoihin,
kultakoruihin ja timantteihin. Rahaa paloi mittaviin matkoihin, suuriin
 aterioihin, illallisjuhliin ja viiniin.

Sisarukset päättivät myös rakentaa entiseen kotikaupunkiinsa yhteisen
kartanon. Huolimatta sisarillisista välienselvittelyistä ja kinoista, sisaret
tahtoivat ehdottomasti elää koko loppuelämänsä yhdessä. Tästä he olivat
aina yksimielisiä. Kartanon oli määrä olla varsinainen tukikohta jossa he
 voisivat levätä huolimatta siitä että he omistivat lukuisia asuntoja myös 
muualla yhdysvalloissa. Rakennuksesta tuli rakentaa niin suuri että mikäli 
jokuheistä halusi mennä naimisiin olisi rakennuksessa tilaa kaikille. 
 
Naimisiinmenosta ei kuitenkaan usein puhuttu, tytöt olivat nyt täysin
itsenäisiä ja häikäisevän rikkaita maailmanluokan kuuluisuuksia. 

 
Naimisiinmeno aikana jolloin naisella ei ollut juuri minkäänlaisia oikeuksia
olisi merkittänyt naimisiinmenijälle omaisuuden menetystä sen siirryttyä
miehen omistukseen. Nainen oli myös aina suurissa määrin miehen 
päätäntävallan alla. Entä jos puoliso olisikin määrännyt lopettamaan 
uran ja keskittymään kotiäitiyteen? Sitä riskiä välteltiin. Kenties myös
tämän syyn takia ne sisarukset jotka lopulta menivät naimisiin, ottivat
askeleen avoliittoon vasta 40-50-vuotiaina ja ottivat puolisoikseen
 18-20-vuotiaita miehiä. Nuoria poikasia oli helpompi ohjailla.

Miesten sijaan sisarukset keskittyivät uraansa. Ja lemmikkeihinsä.
 
Perheen lemmikit olivat kuin kuninkaallisia omine vaatevarastoineen joka vuodenajalle.
Kun lemmikit kuolivat pidettiin niille suuria hautajaisia, niille rakennettiin mittavia
hautamuistomerkkejä ja paikallislehdessä julkaistiin lemmikkien muistotekstejä. 
 
Perheen hevoset kengitettiin kultakenkiin jotka metallin pehmeyden takia eivät kauaa kestäneet.

Sisarusten kartanosta tehtiin kaikkein uudenaikaisin suurine marmorisine kylpyhuoneineen
 joissa oli juokseva vesi. Jotta vesi saatiin kartanoon piti palvelijoiden täyttää rakennuksen
katolla oleva vesitankki joka päivä kantamalla vesi käsivoimin ullakolle saakka.
 
Tyttöjen tuotteita

Mielenkiintoisiin talon erikoisuuksiin kuuluivat esimerkiksi tyttöjen 
näköiskuviksi tehdyt metrinkorkuiset nuket. Nukkien hiukset olivat tuuheat
ja paksut, ja pitkät, olihan ne koostettu sisarusten omista hiuksista jotka
 olivat irronneet hiuksia harjatessa.
 
 Näitä nukkeja kierrätettiin ympäri maata ja pidettiin esillä 
suurimmissa kauppakeskuksissa joissa tyttöjen hiustuotteita myytiin, aina
ne kuitenkin palautettiin kartanoon joissa kullekin nukelle oli oma palvelijansa
joka vastasi nuken hiusten hoidosta. Samat seisemän palvelijaa myös
 olivat vastuussa sisarten omien hiusten kampauksesta ja hoidosta.
 
 
Päällepäin tytöt olivat mitä siveimpiä viktoriaanisia naisia. He olivat
onnistuneet luomaan kunnianarvoisan ja siistin elämän julkisuudessa aikana
 jolloin naisen ei ollut sopivaa esiintyä julkisuudessa menettämättä mainettaan.
Sutherlandin sisarukset olivat kuitenkin koko kansan sydänkäpyjä eikä
yläluokkakaan katsonut heitä kieroon, aivan päinvastoin.

Kulissien taustalla asiat olivat kuitenkin aivan toisin.

Sisaret elivät kartanossaan ja ulkomailla hyvin samanlaista elämää kuin
mitä nykyajankin supertähdet elävät. Heillä oli useita rakastajia joiden
kosiopuheille korkeintaan naurettiin, sisarukset joivat runsain määrin 
alkoholia sekä rahaa kului myös huumeisiin. 
 
Tuona aikana tosin huumeet eivät olleet
 kiellettyjä vaan esimerkiksi oopiumia myytiin avoimesti sekä
lääkkeeksi että viihdekäyttöön. Esimerkiksi kaikissa suosituimmissa imeväisten
eli vauvojen vatsanpuru- kuume- ja muissa lääkkeissä pääaines oli oopiumi.

Juhlinnassa ja perheen toimissa mukana kulkeva yhteistyökumppani Harry
Bailey onnistui lopulta iskemään erään sisaruksista, Naomin. He menivät 
naimisiin ja saivat peräkkäin kokonaista kolme lasta kun Naomi yhtäkkisesti
kuoli nopean sairauden jälkeen. Sisarukset olivat äärimmäisen järkyttyneitä,
heidän symbioosinomaisen yhdyselämänsä ensimmäinen jäsen oli lähtenyt.
 
 Naomi Sutherland
 
Kun surusta oltiin hieman toivuttu käsitettiin että seitsemän sisaruksen brändi
ei voinut jatkua vain kuudella jäsenellä ja Anna Rogers-niminen nainen jonka
hiukset olivat yli kaksimetriset, palkattiin menehtyneen Naomin tilalle.
 
Muuan ranskalainen aristokraatti nimeltään Frederic Castlemaine saapui näinä
aikoina myös kosiskelemaan sievää Doraa mutta päätyikin lopulta naimaan
päälle nelikymppisen Isabellan. Tämäkään tarina ei päätynyt hyvin sillä eräällä
sisarusten kiertueella, morfiinin ja oopiumin innokas käyttäjä Frederic päätyi 
itsemurhaan. 
 
Mukava Frederic oli ollut kaikkien sisarten suosiossa ja koska kuoleman kohtaaminen
kokonaisuudessaan oli sisaruksille aina tavallistakin vaikeampi pala käsiteltäväksi, 
eivät he antaneet ruumista hautausurakoitsijoiden palsamoitavaksi ajan tavan mukaan. 
 Sen sijaan he tilasivat lasikantisen arkun ja kymmenen päivän ajan he istuivat ruumiin
vieressä rukoillen ja laulaen. Kymmenentenä päivänä haju oli kuitenkin niin 
karmea että paikkakunnan terveysviranomaiset veivät ruumiin lähes väkivalloin
 pois ja se sijoitettiin erilliseen mausoleumiin. 
 
Kuolema oli Fredericin vaimolle Isabellalle järkyttävä isku ja kahden vuoden ajan
 hän vaelsi päivittäin yöaikaan miehensa haudalle rukoilemaan. Sureminen ei 
olisi päättynyt varmasti siihenkään mutta Isabellan onneksi hän ihastui uuteen,
 hieman nuorempaan mieheen Alonzo Swainiin jonka hän päätyi naimaan.
 
 Fredericin hautamausoleumi 
johon on haudattu myös Isabella

Toinen sisar Victoriakin löysi rakkauden. 
 
Victoria oli jo lähes viisissäkymmenissä kun hän
 päätti ottaa puolisokseen 19-vuotiaan poikasen. Tämä järkytti muuta
perhettä niin paljon (on mahdollista että joku muu sisaruksista oli myös
 iskenyt silmänsä Victorian puolisoon) että he heittivät Victorian ulos sisarusten 
yhteisestä kartanosta jossa heidän kaikkien oli ollut määrä elää perheineen
elämiensä loppuun saakka. Vaikka sisarusten kiertue-elämä yhä jatkui ei elämä
enää ollut samanlaista ja tragedia iski jälleen. 
 
Victoria menehtyi vain muutama vuosi välirikon
 jälkeen ja jälleen jouduttiin palkkaamaan uusi pitkähiuksinen
nainen seitsemän sisaruksen kiertueelle joita olikin nyt tosiasiassa enää viisi.
 
 Bisnekset eivät muutenkaan enää sujuneet kuten ennen. Kaksi sisarusta seitsemästä
olivat nyt kuolleet. Mary, nuorin sisaruksista joka oli aina ollut merkillisen vihamielinen 
ja antisosiaalinen alkoi muuttua hullummaksi. Hän kehitteli omia loitsuja ja taikasanojaan
joilla hän kirosi muita sisaruksiaan ollessaan henkisesti heikoimmillaan ja hänen
osallistumisensa kiertueille ei enää onnistunut vaan hänet piti usein lukita 
huoneeseensa jotta hän ei olisi vahingoittanut muita.
 
 Mary Sutherland

1800-luku oli nyt jäänyt taakse ja oltiin uudella vuosisadalla. Viktoriaaniset
hiusihanteet olivat katoamassa ja unohtumassa, oltiin uudistusmielisiä
ja naisten asema oli muuttumassa. Pitkät hiukset alettiin nähdä rajoittavina
ja lopullisen kuoliniskun sisarten brändille antoivat flapper-muodin edelläkävijät.
 
Nuoret naiset alkoivat leikata hiuksiaan lyhyeksi polkkatukaksi ja uusi trendi
oli syntynyt. Hiustuotteiden menekki romahti ja samoin sisarten alkoi
olla vaikea saada töitä. Uusia kuolemia tapahtui perheessä. Ensin kuoli vanhin
sisar Sarah ja muutama vuosi hänen jälkeensä menehtyi kolmas sisar Isabella.
 
Terveysviranomaisten piti noutaa myös heidän ruumiinsa väkisin sillä 
sisarukset eivät olisi halunneet luovuttaa niitä haudattaviksi.

Nyt sisaruksia oli jäljellä enää kolme. Perheen varat olivat loppu. Vuosikausien 
järkyttävä törsäys ja huonot sijoitukset olivat imeneet sisarten varat kunnes mitään
 ei ollut jäljellä. Viimeisenä toivonaan he matkasivat Hollywoodiin ja toivoivat myyvänsä
 tarinansa elokuvantekijöille mutta kiinnostusta projektiin ei syntynyt tarpeeksi. 
 
Tällä matkalla sattui järkyttävä tapahtumasarja. Sisarukset joutuivat
auto-onnettomuuteen ja Dora, sisarussarjan kaunein, viktoriaanisen ajan
ihannekuva ja maailmanlaajuisesti ihailtu kuuluisuus kuoli.
 
 
Grace ja epätasapainoinen Mary, ainoat jäljelläolevat sisarukset 
olivat tässä vaiheessa niin varattomia että heillä ei ollut varaa
 krematoida Doran ruumista vaan ruumis jäi hautausurakoijalle 
ja joutui merkitsemättömään hautaan.

Grace ja Mary koettivat riipiä toimeentulonsa myymällä edelleen
hiustuotteitaan joita kukaan ei enää tahtonut ostaa. Kaikki myytävissä oleva
omaisuus kartanoa lukuunottamatta oli jo myyty ja koska varoja kartanon 
ylläpitoon ei ollut, joutuivat he muuttamaan sieltä pois. Muuton jälkeen
talo syttyi tuntemattomista syistä palamaan ja tuhoutui kokonaan.
 
 Mary

Maryn tila huononi nopeasti ja ei kulunut aikaakaan kun hän 
joutui mielisairaalaan josta ei koskaan enää päässyt pois.
 
Hän menehtyi vuonna 1939. 
 
Grace puolestaan eli vanhuutensa suuressa köyhyydessä,
 yksin ja kaikkien unohtamana kuollen lopulta ajalleen 
harvinaisen vanhana kunnioitettavassa 92-vuoden iässä.
 
Hänetkin haudattiin merkitsemättömään hautaan.

Grace Sutherland

Omaa sydäntäni tämä tarina riipi.
 
Tarina joka alkoi pohjattoman köyhistä olosuhteista, joka kehittyi 
megalomaaniseen menestykseen ja joka päättyi loputtoman onnettomasti.

On hyvin murheellista nyt lähes vuosisata tapahtumien jälkeen katsella
kokonaisen perheen ihmeellistä elämänkohtaloa ja lukea elämistä joiden
loppu olisi voinut olla aivan toinen jos harkintaa ja säästäväisyyttä 
olisi käytetty. Kuinka toivonkaan että sisarukset olisivat kymmenien
vuosien aikaisen huippusuosionsa aikana säästelleet jotta he eivät olisi 
kuolleet yksi kerrallaan kurjuudessa saamatta edes itselleen hautapaikkaa.

Tuntuu käsittämättömältä että maailma vain unohti heidät joiden nimi
 oli ennen jokaisen huulilla. Eikö kukaan missään vaiheessa miettinyt
mitä heille kuului ja missä he olivat?

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Keisarinna Elisabeth - Osa 1. Nuori morsian


(Tämä on vanhan kirjoitukseni korjailtu ja laajennettu versio.)

Kun olin pieni tyttö, vietin useita pitkiä talvipäiviä tylsistyneenä
vanhempieni yritystä sivuavassa mökissä jossa oli lämmityksenä
vain laiskasti toimiva lämpöpuhallin samalla kun maailmaansaattajani
puuhasivat ulkosalla työjuttujaan sen sijaan että olisivat pitäneet
minulle seuraa.

Olin usein tylsistynyt ja lohdutuksekseni katselin tuossa mökissä
hengitykseni huurutessa mustavalkotelkkaria syöden samalla kohmeisin
käsin hyisiä viipaleita kakkoa (pyöreä sekaleipä) päällään margariinia
 ja reunoilta kipristyneitä juustoviipaleita.


 Sitten eräänä kertana ja tuollaisena hetkenä televisiosta tuli tylsyyttäni
valaisemaan aivan ihastuttava elokuva joka kertoi jonkinlaisesta prinsessasta
 joka meni prinssin kanssa naimisiin ja vastoin kaikkia odotuksia neidosta
 tuli tosi onneton vaikka tyttö itse oli niin herttainen.

Olin katsonut Romy Schneiderin tähdittämän elokuvan Sissi
joka kertoi Baijerin herttuattaresta, Itävallan keisarinnasta ja
Unkarin kuningattaresta Elisabethista.

Olin vaikuttunut ja prinsessasatuihin tottuneenakin lumoutunut.
 Lumo ei ole sittemmin laantunut vaan korkeintaan laajentunut.

Olenkin keräillyt hyllyyni monia elämäkertakirjoja hyvin erilaisista
kuninkaallisista. Jotain aivan erityisen hurmaavaa ja traagista on
kuitenkin nimenomaan Elisabethissa joten hänestä kirjoitan tänään.


Elisabeth syntyi korkea-aateliseksi.
Hän oli arvoltaan herttuatar ja asui prinsessaäitinsä, herttuaisänsä ja
lukuisten sisarustensa kanssa Possenhoffenin linnassa Baijerissa.

Hänen lapsuutensa oli ollut kokonaisuudessaan onnellinen.

Rakastavat vanhemmat sekä idyllinen ympäristö loivat
hyvinvointia, lisäksi Elisabethin elämä oli maalla kasvaessa varsin
etiketistä vapaata ja rajoittamatonta.

Elisabethin suuri toive oli, että kun hänen tulisi aika avioitua, saisi hän
miehekseen jonkin maalaisaatelisen jotta hänen elämänsä voisi jatkua vapaana
potokollasta ja aatelispiirien etiketistä joita hän oli aina syvästi inhonnut.

Elisabethin äiti solmi samaan aikaan suunnitelmia tyttäriensä
pään menoksi. Oli tullut aika Elisabethin sisaren Helenen
avioitua ja niin oli päätetty matkustaa vierailulle
Itävällan keisari Frans Joosefin luokse jotta nämä
kaksi päätyisivät yhteen.

Frans Joosef kun ei ollut vain keisari vaan hän sattui
myös olemaan tyttöjen serkku.

Elisabethin ja Helenen sekä Frans Joosefin äidit sopivat avioliitosta etukäteen.

Oli sopivaa että serkukset Helene ja Frans Joosef menisivät naimisiin
ja päätöksestä informoitiin lopulta myös itse asianosaisia. Frans Joosefin
dominoiva äiti määräsi poikansa kosimaan serkkuaan ja näiden oli määrä
tavata jolloin virallinen kosinta suoritettaisiin. Frans alistui äitinsä
määräykseen vaikka ei ollut milloinkaan tavannut tulevaa morsiantaan.

 Serkkupoika

Elisabeth joutui äitinsa ja sisarensa mukaan kosiomatkalle
hoviin jossa kävikin hassusti; Frans ei välittänyt vanhemmasta
 sisaresta jota hänen oli kosia vaan iski silmänsä nuorempaan
serkkuunsa Elisabethiin. Hän ilmoitti äidilleen että ellei hän
saisi puolisokseen Elisabethia, ei hän ottaisi ketään.

Elisabeth oli vain 14-vuotias suostuessaan keisarin kosintaan
ja häitä vietettiin 8 kuukautta myöhemmin.

Aikansa nuorena aatelisneitona Elisabeth ei ollut
saanut minkäänlaista valistusta siitä mitä aviovuoteessa tapahtui.
Hääyön jälkeen hän oli niin järkyttynyt että kieltäytyi tapaamasta
 ketään ja piileskeli huoneessaan kolmen päivän ajan.

*

Elämä linnassa ei ollut teinikeisarinnalle leikkiä ja vapaata
kirmaamista metsissä ja pelloilla kuten vielä hetki aikaisemmin kotona.
 Vapaan olemisen tilalle tuli tarkka hovietiketti kivisten linnojen sisätiloissa.

Sisiksi perheen parissa kutsuttu Elisabeth masentui ja katkeroitui.
Elämänmuutos tuli hänelle suurena shokkina. Kuningattaren
 elämä oli hyvin rajoitettua ja räikeästi erilaista
 kuin elämä johon hän oli tottunut.

Kirjeenvaihdossa sisarensa kanssa nuori kuningatar vuodatti kurjuuttaan. 

Elisabeth kertoi Helenelle katuvansa loppuelämänsä suostumistaan
 serkkunsa kosintaan ja myönsi että oli jo hääpäivänään aavistanut
voimakkaan pahan tunteen siitä avioliitosta tulisi epäonnistunut ja
 onneton. Hän jatkaa kuvailemalla miten tunsi olonsa pakotetuksi ja
riistetyksi ja luonnehtii itseään linnuksi jota pidetään koristehäkissä
pysyvänä vankina yksin.


Sisin äidin sisar eli Sisin täti Sophie, Fransin äiti, oli ankara nainen
 joka vaati tiukan hovietiketin noudattamista myös perhepiirissä.

Etiketin noudattamisesta siis ei ollut minkäänlaisia vapaahetkiä.

Sisin anoppi/täti kutsui mielellään Sisiä tyhmäksi tytöksi ja
 hallitsi 15-vuotiasta ja raskaana olevaa Sisiä lujalla kädellä.

Elisabeth oli siis hyvin yksinäinen, hänet oli eristetty kaikista
vanhoista ystävistään, hän ei useinkaan saanut nähdä etäällä asuvaa
lapsuudenperhettään ja hänen arkensa täyttyi kovaluonteisen tädin
 neuvoista, vaatimuksista sekä moitteista. Se henkilö jonka olisi
pitänyt olla Sisille kaikkein läheisin, hänen oma puolisonsa, kulutti
päivänsä ulkona hoidellen erilaisia virka-asioita ja he näkivät
toisiaan hyvin vähän.
.
Nuori Elisabeth

Kun parin ensimmäinen lapsi lopulta syntyi hankalan
synnytyksen jälkeen, kaappasi anoppi lapsen hoitoonsa
 ja nimesi tyttövauvan itsensä mukaan Sophieksi.

Äidiltä ei kysytty mielipidettä nimivalintaan
ja hänet pidettiin erossa myös lapsen hoidosta
ja kasvatuksesta.

Syntymää varjostivat moitteet siitä että Elisabeth ei ollut onnistunut
synnyttämään poikaa. Elisabeth ei myöskään saanut tavata lastaan ilman
pyytämättä audienssia anopilta joka antoi luvan toisinaan mutta
myös usein sen epäsi.

Vuosi kului sekalaisissa tunnelmissa. Sisi tuli lähes välittömästi
 uudelleen raskaaksi ja vuoden kuluttua syntyi toinen lapsi.

Jälleen tyttö joka nimettiin Giselaksi.

Gisela

Myös hänet kaapattiin kokonaisuudessaan
Elisabethin hoidosta.

Kolmas lapsi olisi varmasti syntynyt
melko pian entisen jälkeen ellei tragedia olisi
lyönyt särmää Sisin ja hänen miehensä väliin.

Esikoislapsi Sophie sairastui vesiripuliin ja kuoli
nestehukkaan vain kaksivuoriaana. Tämä oli isku
Elisabethille joka ei ollut kunnolla ehtinyt edes
lapseensa tutustua rajoittavan anopin vuoksi
ja puolisot syyttelivät toisiaan lapsen
kuolemasta.

 Sophie

 Elisabethin ja hänen anoppinsa välit olivat erittäin tulehtuneet.

 Elisabeth oli voimaton anoppiaan arkkiherttuatarta vastaan ja sai
harvoin nähdä lastaan. Anoppi suomi Elisabethia avoimesti siitä
 ettei tämä ollut vielä tuottanut miespuolista kruununperijää.

Elisabethin mielen- kuten myös hänen fyysinen terveytensa
 alkoivat horjua ankarissa olosuhteissa mutta jotenkin hän
 onnistui tulemaan raskaaksi vielä kolmannen kerran.

Sisin äiti oli ollut hyvin huolissaan tyttärensä terveydestä ja
toivoi että uusi raskaus toisi toivoa tämän elämään.

 Toivon sijaan Elisabeth kuitenkin koki epätoivoa sillä hän
tiesi että myös uusi lapsi otettaisiin pois hänen ulottuviltaan
 kuten kaikki aikaisemmatkin. Näin kävikin. Kun odotettu
kruununprinssi Rudolf syntyi, näki Elisabeth lastaan peräti
vielä vähemmän kuin aikaisempia lapsiaan.

Kaikki nämä henkiset paineet ja julkisen silmän alla oleminen
vaikuttivat Elisabethiin rajusti. Hän sublimoi ahdistustaan entistä
enemmän ankaraan liikuntaan sekä ruokarajoitteisiin.

 Pikku kruununprinssi Rudolf

Elisabet oli kaiketi aikansa tunnetuimpia syömishäiriöisiä.

Koko elämänsä ajan Elisabeth oli ollut aateluutensa ja julkisen
 asemansa lisäksi tunnettu ulkonäöstään. Elisabeth oli kaunis 
ja siitä laajasti palvottu. Ulkonäköään hän oli tottunut koulimaan
 painonsa tarkkailulla ja painosta muodostui eräs niistä harvoista
asioista joihin Elisabethilla oli elämässään valtaa.

Elisabeth oli 173 cm pitkä ja koko elämänsä hän painoi maksimissaan
50 kiloa. Anorektinen käytös ilmaantui hänen elämäänsä välittömästi
hänen häidensä jälkeen Elisabethin ollessa vain 15-vuotias.

Hän lopulta kieltäytyi yhteisaterioista ahdistavina tilaisuuksina
ja yksityistiloissaan söi vain hyvin vähän. Anopin ankariin sanoihin
ja rajoitteisin Elisabeth reagoi syömättömyydellä.

Jos hänen painonsa uhkasi nousta yli 50 kilon,
hän heittäytyi viikkojen paastokuurille.

Sisin normaaliinkin arkiateriointiinsa kuluivat yleensä vain keitetyt
kananmunat ja maito pienissä määrin ja ajoittainen kulaus lihalientä.

Varsinaista lihaa kaikissa muodoissaan Elisabeth inhosi ja
 kieltäytyi sitä yleensä syömästä.
 

Anoppi koki Elisabethin jatkuvat paastot kritiikkinä häntä itseään kohtaan
ja koetti monin tavoin moittein ja pilkan avulla saada Elisabethin luopumaan
rajoituksistaan. Anoppi tahtoi myös että Elisabeth olisi ollut raskaana alinomaa
joka ei luonnollisesti onnistunut niin kauan kun tämä pysyi anorektisen laihana.

Elisabeth käytti myös erikoisvalmisteisia korsetteja joiden teräsluut supistivat
hänen vyötärönsä vain 40 cm levyiseksi ja hänen vyöttämisensä niihin vei
yleensä tunnin sisäelinten etsiessä hitaasti paikkaansa korsetin sisällä.

Korsetin jälkeen oli vaatteiden vuoro. Ne ommeltiin päivittäin suoraan
 hänen ylleen sillä Elisabeth ei sietänyt vyötäröä mahdollisesti
tukevoittavia laskoksia jotka voisivat syntyä mekkojen soljista ja
kiinnikkeistä. Samasta syystä hän ei myöskään käyttänyt alusvaatteita.

Elisabeth rakennutti oleskelulinnoihinsa kuntosaleja joissa hän miekkaili
sekä voimisteli. Hän ratsasti tuntikausia joka päivä sekä näännytti hovineitojaan
kymmenien kilometrien marsseilla joille kaikki kammosivat joutua.

Hän kärsi myös vakavasta anemasta ja aliravitsemuksesta ruokavalionsa sekä
ankaran liikunnan seurauksena ja sai vaikeita hengitysvaikeuksia. Elisabeth ei
 suurin surminkaan tahtonut tulla enää raskaaksi ja syömättömyydestä seuraava
 sairastelu myös antoi hänelle tilaisuuden pitää aviomiehen aviolliset
vaatimukset kaukana


Elisabethin eräs huomattava piirre olivat hänen hiuksensa.

Ne olivat parhaimmillaan useita metrejä pitkät ja laadultaan
erittäin paksut. Ne toivat painonsa vuoksi kantajalleen ankaria
päänsärkykohtauksia joihin Elisabeth joutui ottamaan oopiumia
mutta kaikesta huolimatta hiuksia ei milloinkaan leikattu.

Hiusten jokapäiväiseen hoitoon kuului kolmituntinen. Elisabeth
istui korkealla tuolilla käärittynä valkeaan viittaan ja hiukset levitettiin
viitan ylle latvojen osuessa maahan saakka. Ne kammattiin hyvin
pienissä osissa, jokainen irtohius otettiin talteen ja kampaajan saatua
 hiusten hoidon ja kampauksen suoritettua, esitettiin irtohiukset
hopeamaljassa Elisabethille joka tarkasteli ettei niitä ollut
irronnut liikaa. Hiukset pestiin arvokkaan konjakin ja kananmunien
sekoituksella ja pesupäivänä kaikki muut menot peruutettiin sillä
hiustenhoito vei koko vuorokauden.


Kurinalaisuus kuului kiistatta Elisabethin kauneusrutiineihin.

Hän nukkui ilman tyynyä käyttäen vain pientä rautakoroketta
niskansa alla uskoen ryhtinsä pysyvän näin parempana.

 Hän myös käytti öisin naamiota jonka alla ihoa vasten oli
joko raakaa vasikanlihaa tai mansikkamursketta. Nämä
säilyttivät hänen ihonsa kuulauden ja kimmoisuuden.

Vyötärönsä ja ylävartalonsa ympärille taas käärittiin
useimpina öinä orvokkietikkauutetta jonka tarkoitus oli
 vaikuttaa ihon joustavuuteen ja aamunsa hän aloitti
 jääkylmällä kylvyllä.

Elisabeth ratsailla

Pojan syntymän, syömishäiriöisen käytöksen, terveysongelmien ja
avioliitto-ongelmien takia hän terveyteensä viitaten hoidatti itseään
usein ulkomailla. Hän kiersi eri kylpylöissä sekä matkasi korfun saarelle
saakka. Hän myös palasi pitkiksi ajoiksi vanhempiensa ja muun lapsuu-
denperheensä luokse ja oli poissa hovista vuosia palaten vain satunnaisiin
juhlallisuuksiin joiden aikana hänen terveytensä romahteli jälleen stressin
ja psykosomaattisten syiden takia.

Tässä vaiheessa nuorin lapsista, Rudolf oli jo nelivuotias.

Elisabethilla ei ollut ollut valtaa olla missään tekemisissä lastensa
kanssa sillä anoppi piti tärkeänä ettei hän sekaantuisi lasten kasvatukseen
edes turhan useilla lastenkamarivierailuilla. Pyyntöihin nähdä lapset
 vastattiin usein kiellolla.


Elisabeth oli kuitenkin nuori ja vasta kolmen lapsen äiti.

Lisää lapsia ja varsinkin poikalapsia odotettiin syntyväksi mutta dilemman
muodosti fakta ettei Elisabeth tahtonut enää olla intiimeissä väleissä
puolisonsa kanssa saatika saada enää yhtään lasta jotka otettaisiin häneltä
heti syntymän jälkeen pois.

Lisäksi raskaudet tuhosivat hänen kaunista
vartaloaan ja estivät ankarat paastot joihin hän oli jo tottunut.

 Poliittisiin syihin vedoten Elisabeth saatiin painostettua
aviovuoteeseen vielä kerran ja tästä ajanjaksosta
 syntyi viimeinen lapsi, tytär Marie Valeria.

Marie-Valeria

Marie-Valerian kanssa asiat tulisivat olemaan eri tavoin, Elisabeth päätti.

Hän oli nuorimman lapsensa syntyessä 31-vuotias ja nousi dominoivaa,
autoritääristä anoppiaan vastaan voimalla jota hänellä ei ollut ollut aikaisempien
lastensa syntymien aikoihin. Kun hänen lapsensa oltiin normaalisti kiidätetty
niiden syntymän jälkeen imettäjälle ja siitä etäisiin lastenkamareihin joihin
Elisabethilla ei ollut pääsyä, piti hän nyt tiukasti lapsestaan kiinni
eikä antanut sitä eteenpäin luovutettavaksi.

Anoppi antoi periksi ja Marie-Valeriasta tulikin Elisabethin kiivaan
rakkauden kohde, olihan Marie-Valerie hänelle monessa tapauksessa
 kuin ensimmäinen lapsi.

Keisarinna Elisabeth - Osa 2. Keski-ikä ja kuolema


(Tämä on jaetun kirjoituksen toinen osa.
 
Elisabethin nuorimman tyttären myötä elämä rauhoittui totuttuihin uomiinsa.

 Keisarinna keskittyi seuraavina vuosina matkusteluun sekä 
Marie-Valerian hoitoon. Lukuisat linnat kotimaassa ja ulkomailla
 takasivat sen että hovielämää ei juuri ollut pakko sietää vaikka 
keisarinnan jatkuva matkustelu herättikin närää lehdistössä.

Matkusteluun Elisabeth saattoi upottaa myös surunsa siitä että hänen 
kolme ensimmäistä lastaan oli niin julmasti hänestä erotettu. Kun ilkeä 
anoppi lopulta kuoli, olivat lapset niin etääntyneet tuntemattomaksi jääneestä 
äidistään ettei heidän väleistään muodostunut milloinkaan erityisen lämpimät.


Tilanne oli ollut raskas Elisabethin lisäksi erityisesti
hänen ainoalle pojalleen Rudolfille.

Rudolf ei ollut saanut olla missään tekemisissä
äitinsä kanssa. Koska pojasta koulittiin suuren maan keisaria,
ei hänelle sallittu elämän mukavuuksia vaan arki oli jatkuvaa  koulutusta
 tulevaa asemaa kohti. Hän sai kokea hyvin vähän rakkautta  ja ankara
isoäiti ja etäinen ja yhtä ankara isä ohjasivat poikaa elämässä  eteenpäin
 omine lujine tapoineen.

 Luonteeltaan Rudolf oli tullut äitiinsä, hän oli herkkä, kiltti ja
 liberaali ja kärsi äärikonservatiivisen isänsä ja asemansa alla.

Vuodet kuluivat, Elisabethin lapset kasvoivat. Ensimmäisenä
naimisiin meni 17-vuotias Gisela, seuraavaksi oli Rudolfin vuoro.

Rudolf nai belgian prinsessa Stephanien mutta avioliitto oli
onneton ja solmittiin täysin pelkkien poliittisten syiden vuoksi.

Stephanie oli konservatiivinen ja tahtoi elää rauhallista hovielämää,
Rudolf taas kapinoi asemaansa vastaan, hän tahtoi matkustella ja
hullutella eikä jämähtää hovin sääntöihin joka olisi ollut kuin paluu
lapsuuden tiukkuuteen ja kurinalaisuuteen.

Rudolf harrasti useita avioliiton ulkopuolisia sivusuhteita ja
kun hän onnistui tartuttamaan prinsessa Stephanieen prostituoidulta
hankitun sukupuolitaudin, parin välit viilenivät lopullisesti. Pari
sai vain yhden lapsen ennen pysyväksi jäänyttä välirikkoa.

Rudolfin ja Stephanien kihlajaiskuva

Avioliittonsa viilennyttyä entisestään kolmekymppinen Rudolf
ihastui 15-vuotiaaseen Marie Vetseraan jonka kanssa aloitti salasuhteen.

Marie ei ollut kuka tahansa neitokainen vaan nuori paronitar itsekin.

Teinitytöstä oli epäilemättä äärimmäisen imartelevaa ja häikäisevää
 kun päälle 30-vuotias tuleva keisari oli häneen niin avoimesti ihastunut.
Marie lankesi vanhemman miehen sulaviin elkeisiin ja suhde alkoi.

Marien perhe oli kauhuissaan, olihan saalis hyvä mutta naimisissa.

Suhde tulevaan keisariin ei vain pilannut Marien mainetta vaan
tahrasi Marien sisarten ja vanhempien maineen. Lisäksi oli avointa
tietoa että Rudolf heilasteli samanaikaisesti kuuluisan näyttelijättären
Mizzi Kasparin kanssa. Marie oli kuitenkin sokea kaikelle kritiikille.

Tuleva keisari halusi hänet ja hän halusi tulevan keisarin.

Marie

Seuraavilla tapahtumilla tulisi olemaan traagiset vaikutukset
ei vain Elisabethin elämään vaan myös koko euroopan historiaan.

Eräänä tammikuun aamuna kruununprinssi Rudolf oli vetäytynyt metsästyslinnaansa.

Hän oli kertonut äidilleen Elisabethille suunnittelevansa metsästysretkeä 
tuoksi tietyksi aamuksi. Kun aamu koitti, huomasi Rudolfin kamaripalvelija
 miten tämän huoneiston ovi oli tavallisuudesta poikkeavasti salvattu lukkoon. 

Muutamien muiden miesten kanssa ovi murrettiin auki 
hämärään huoneistoon jonka verhot olivat suljettu.

Vuoteelta puoli-istuvasta asennosta löytyi eteenpäin retkottavana eloton
 Rudolf jonka suusta oli valunut vuolaasti verta tämän rinnalle. Vuoteen toisella
puoliskolla makasi jo aivan jääkylmä ja jäykistynyt nuori Marie Vetsera.

Kamaripalvelija varmisti että molemmat osapuolet olivat varmasti
kuolleita ja ryntäsi nopeimpaan junaan jolla pääsi keisarilliseen palatsiin.

Uutinen oli saatava välittömästi keisarin korviin mutta
 palatsin jäykkä protokolla muodostui tässä järkyttävässä
tilanteessa aivan yhtä joustamattomaksi kuin muissakin tilanteissa.

Rudolf 

Oli etiketin vastaista että lakeija kertoisi uutisen keisarille sillä moisen kauhistuttavan
kuolinuutisen voisi tuoda tämän korviin vain keisarinna. Niinpä aikaa kulutettiin
jotta löydettiin Elisabethin kamarineito joka taas etsi käsiinsä ylimmän kamarineidon
joka taas etsi käsiinsä Elisabethin.

Elisabeth oli kreikankielen oppitunnillaan ja oli kieltänyt keskeytykset joka aiheutti
 jälleen viivästystä kamarineitojen pohtiessa miten uutinen saataisiin eteenpäin.
Lopulta kamarineito keräsi rohkeutensa ja kuolinuutinen saatiin kerrottua. Elisabeth
 murtui täysin ja purskahti hysteeriseen itkuun jolloin myös keisari ilmaantui paikalle.
Näin suru-uutinen oli lopulta tavoittanut Rudolfin vanhemmat.

Se mitä tarkalleen metsästyslinnassa oli tapahtunut, jää osin salaisuudeksi.

Tiedetään että ensimmäisenä kuoli Marie. Rudolf istui tämän kylmenevän
 ruumiin vieressä ilmeisesti useita tunteja mietiskellen ennen kuin tarttui
 aseeseen ja ampui itsensä. Rudolf oli myös jättänyt etääntyneelle
vaimolleen jäähyväiskirjeen jossa toteaa:

"Rakkahin Stephanieni, nyt pääset minusta, ole onnellinen omalla tavallasi.
Pidä huolta pikkuisestamme, hän on nyt ainoa mitä minusta jää.
Kaikille ystävilleni ja sisarilleni, kerro viimeiset terveiseni. 

Nyt menen hiljaa kuolemaani, joka on ainoa 
seikka joka voi enää pelastaa hyvän nimeni.

Syleilen sinua lämmöllä, rakkaudella Rudolf."

Tapahtumapaikka

Julkisuuteen kerrottiin ensin että kruununprinssi olisi menehtynyt sydänvikaan mutta
pian kerrottiin että kyse oli romanttisesta rakastavaisten yhteisitsemurhasta. Arvailtiin
että Marie Vetsera olisi mahdollisesti ollut raskaana mutta silti mysteeriksi jää miksi
tasapainoisena tunnettu Rudolf olisi surmannut itsensä ja suostunut kaksoisitsemurhaan
vain lasta odottavan rakastajattaren takia.

Itävalta oli kuitenkin nyt menettänyt kruununprinssinsä ja
 Elisabeth poikansa jota ei milloinkaan oppinut kunnolla tuntemaan.

Koska Elisabeth ei ollut saanut kuin yhden pojan eikä kruunu voinut periytyä tytöille,
tuli uudeksi kruununperijäksi Keisari Frans Josefin veli ja hänen jälkeensä tämän lapset.

Rudolfin kuolema oli valtava maailmanlaajuinen skandaali ja sillä oli
myös merkittäviä maailmanpoliittisia vaikutuksia.

Poikansa kuoleman jälkeen Elisabeth pukeutui pelkästään mustaan koko
loppuelämänsä ajan ja matkusteli entistä kiivaammin ympäri maailmaa.

Sisi muutamia kuukausia ennen kuolemaansa.

Vuonna 1898 Elisabeth oli jälleen eräillä
pitkistä matkoistaan, tällä kertaa Sveitsissä, Genevessä.

Samoihin aikoihin muuan 25-vuotias anarkisti Luigi Lucheni
 oli myös saapunut Geneveen toiveinaan murhata paikkakunnalla
oleskellut Orleansin herttua.

Luigilla ei ollut mitään henkilökohtaista herttuaa vastaan vaan hän
himoitsi oikeastaan kenen tahansa silmäätekevän murhaa. Hän tahtoi
tappaa "alistavan yläluokan" jäsenen hinnalla millä hyvänsä.

 Päiväkirjassaan hän pohti kenet ja milloin ja murehti vain sitä saisiko
 kynsiinsä ketään tarpeeksi arvokasta jotta hänen symboliseksi
 tarkoitettu tekonsa pääsisi lehtiin.

Pettymys oli suuri kun uhriksi katsottu Orleansin herttua olikin jo ehtinyt
 poistua kaupungista mutta lehtien seurapiiripalstat paljastivat että salanimen
alla matkaava "Kreivitär Hohenembs" olikin itseasiassa Itävalta-Unkarin
keisarinna ja siksi aivan mahtava saalis.

 Luigi

Noin kello puoli kaksi iltapäivällä Elisabethin oli määrä kävellä hotellista
jossa oli asunut läheisen genevejärven rantaan jossa keisarinnaa odotti
laiva valmiina viemään Elisabethin uuteen matkakohteeseensa.

Matkatavarat sekä palvelijat oli lähetetty etukäteen matkaan.
Elisabeth oli kieltäytynyt myös Geneven poliisin suojelusta erittäin
itsepintaisesti, hän tahtoi matkustaa mahdollisimman normaalisti
eikä se onnistunut mikäli ympärillä pyörisivät turvamiesten joukkiot.

Luigi oli tarkkaillut Elisabethia useiden päivien ajan ja lähestyi nyt
keisarinnaa joka kulki kadulla vain yksi kamarineito mukanaan. Harppoen
naisten viereen Luigi teeskenteli kompastuvansa ja iski piikiksi teroitetun
 viilan suoraan Elisabethin vatsaan. Iskun voimasta Elisabeth tuupertui
 maahan josta samaan aikaan ohikulkeva hevoskuski auttoi tämän ylös.

Keisarinna ei ymmärtänyt loukkaantuneensa pahasti.

Kamarineitonsa avustuksella hän jatkoi matkaa ja käveli noin
 sadan metrin matkan odottavaan höyrylaivaan jossa hänen kuntonsa
 nopeasti aleni. Laivan kapteeni joka ei tiennyt arvovaltaisen matkustajansa
henkilöllisyyttä komensi Elisabethin laivan kannelle selventämään
 päätään ja löysentämään korsettiaan mikäli tunsi olonsa huonoksi.

Kannella kauhistunut kamarineiti koetti vilvoittaa keisarinnaa ja kyseli oliko
Elisabethilla kenties kipuja. Keisarinna ehti vastata ettei tuntenu kipuja mutta
menetti välittömästi tämän jälkeen tajuntansa. Kamarineito viilsi keisarinnan
äärimmäisen tiukaksi nyöritetyn korsetin auki ja vasta silloin huomasi punaisen
yhä laajenevan veritahran tämän vasemman rinnan yläpuolella.

Jo liikkeelle lähtenyt laiva käännettiin takaisin rantaan, purjeesta
 improvisoidut paarit valmistettiin pikavauhtia ja kuusi matruusia
kantoi keisarinnan takaisin hotelliin jossa hotellinomistajan
 sairaanhoitajavaimo vastaanotti Elisabethin antaakseen ensiapua.

Ensiapu ei enää auttanut. Keisarinna oli kuollut.


Kamarineito, paikalle rynnänneet lääkärit ja henkilökunta
voivat enää vain polvistua hotellin lattialle rukoukseen.

Sähke Elisabethin keisaripuolisolle lähetettiin ja seuraavan
 päivän ruumiinavauksessa selvisi kuoleman aiheutuneen terävän esineen
iskusta sydämeen. Huomattiin myös että tiukka korsetti oli hidastanut
verenvuotoa, estänyt kipuaistimuksia ja siksi kuolema ei ollut tapahtunut
välittömästi hyökkäyshetkellä haavan kuolettavuudesta huolimatta.

Ajan tavan mukaan Elisabethin sydän irroitettiin ruumiista ja se lähetettiin
hänen vihkikirkkoonsa. Hänen muut sisäelimensä lähetettiin toiseen
kirkkoon ja varsinainen ruumis kuljetettiin lasikattoisessa arkussa
Itävaltaan sukuhautaan.

Murhaaja Luigi Lucheni joka oli tahtonut tehdä itsensä ja aatteensa kuuluisaksi
vangittiin ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Luigi itse olisi tahtonut
kuolemantuomion ja marttyyrinkruunun mutta sen sijaan tämä tuomittiin
tavallisena murhaajana eikä poliittisena rikollisena. Hän koetti tappaa
itsensä vankilassa useita kertoja siinä onnistumatta ja päätti lopulta kirjoittaa
muistelmansa. Eräänä iltana vartija löysi muistelmat ja tuhosi ne. Tätä iskua
 Luigi ei enää kestänyt vaan onnistui hirttämään itsensä samana iltana.


Elisabethin jälkeläisiä on yhä olemassa.

Keisaripari Elisabetilla ja Frans Joosefilla oli neljä lasta. 

Heidän ainoa poikansa Rudolf (1858–1889) 
kuoli nuorena oman käden kautta.

Heidän kolme tytärtään olivat

 Sophie Friederike (1855–1857), 
Gisela Louise Marie (1856–1932) ja 
Marie Valerie (1868–1924).

Rudolphin osalta suku jatkuu:  

Rudolfilla oli yksi lapsi, tytär Elisabeth. 
Hänellä oli avioliitostaan Ernst Windisch-Graetzin kanssa neljä lasta,
 kolme poikaa ja yksi tytär: Franz Josef, Ernst, Rudolf ja Stephanie. 

Lapsista Rudolf kuoli 1930 23-vuotiaana ja tiettävästi perheettömänä. 
Viimeisenä kuoli nuorin Stephanie (Björklund) vuonna 2005. 
Stephanie oli kahdesti naimissa ja hänellä oli kummastakin avioliitosta 
yhteensä kaksi lasta, vuosina 1935 ja 1944 syntyneet pojat.
  • Alvar Etienne d'Alcantara de Querrieu (30 7. 1935 - )
  • Bjorn-Axel Björklund (20.10. 1944 - 7.9.1995)
Stephanien lisäksi sisaruksista ainakin Franz Josefilla oli jälkeläisiä, 
tytär ja poika, joista tytär Stéphanie (Blundell-Hollinshead-Blundell) oli 
 tunnettu valokuvaaja. Hänellä puolestaan on kaksi lasta, vuosina 
1967 ja 1969 syntyneet pojat.

 Keisariparin lapsista lisäksi Marie Valerie (1868–1924) 
 ja Gisela (1856–1932) olivat perheellisiä. 

Giselalla oli puolisonsa Leopold Prinz von Bayernin 
kanssa neljä lasta, joista nuorin Konrad kuoli vuonna 1969.

Nuorin keisariparin lapsista Marie Valerie (1868-1924) 
eli puolisonsa Franz Salvatorin kanssa Wallseen linnassa.
Heidän kymmenestä lapsestaan ainakin kuusi oli perheellisiä. 
Toiseksi vanhimmalla pojalla Hubert Salvatorilla oli
 puolestaan kolmetoista lasta.

Wallseen linna on edelleen suvun hallussa. Linnan haltijoiden
 sukupuu on nähtävissä internetissä. 

Sen osoite on http://www.wallsee-sindelburg.gv.at...herren.pdf .

Sukupuun mukaan Marie Valerien, keisariparin nuorimman 
lapsen, sukulinjan nuorin jäsen on syntynyt vuonna 2007. 
(Felix Habsburg-Lothringen.)

Sisin elossa olevien jälkeläisten tarkka määrä ei ole
tiedossa, mutta
 edellä esitetyn perusteella voi olettaa, että heitä on lukuisia.

Sisin lapsenlapsenlapsenlapsi 
Marie Valerie Habsburg-Lothringen puolisoineen.