Syksyn synkät tarinat 2.

Kekri, halloween, pyhäinpäivä, samhain...

Vietitpä niistä mitä tahansa tai et mitään, niiden kunniaksi
jatkuvat nyt edelleen nämä syksyn synkät kertomukset
 tositarinoilla. Tämänkertanen tapahtuu ruotsissa 1880-luvulla.

*

Anna Monsintytär oli ruotsalainen nainut nainen.

Hän asui omassa mökissään miehensä Nils Nilsinpojan kanssa

ja pari sai kolme lasta. Noista kolmesta lapsesta vain yksi

selvisi. Pieni poika nimeltä Per.

 Anna

Perhe asui Skoonen itärannikolla pienessä kylässä ja

eli oletettavasti aivan normaalielämää. Varjonsa arkeen

heitti kuitenkin se että Nils ei ollutkaan niin vakavarainen

kuin oli antanut ymmärtää ennen avioliittoa. Luotot ja lainat

 joista aina kylläkin selvittiin, kuormittivat Annaa joka perheenäitinä

joutui hoitamaan ruokapuolen ja vaatetuksen parhaansa mukaan.

Kun epäluotettavahkoksi paljastunut, Annaa 13-vuotta vanhempi mies

 vielä sairastui tuberkuloosiin ja yski kaiket yöt läpeensä, joutui Anna

muuttamaan pois aviovuoteesta. Voitte kuvitella että tuohon

aikaan ylimääräisiä sänkyjä ei taiottu tyhjästä varsinkaan

velkaisessa kodissä eikä rottia vilistelevällä ja vetoisalla

lattialla nukkuminen innostanut. Niin Anna siirtyi nukkumaan 

keittiön sivupenkille lähelle poikansa sänkyä. 

Ja tuosta alkoi ikävä insestinen suhde äidin ja pojan

välillä Per-pojan ollessa 15-vuotias. Sairasta suhdetta

ei tarvinnut kauaa piilotella aviomieheltä tämän kuollessa

tuberkuloosiin 55-vuotiaana. 

Äiti ja poika siirtyivät nukkumaan

samaan sänkyyn ja vuosien kuluessa kylällä ihmiset saivat

asiasta vihiä. Alkoi kiertää juoruja talon synnillisestä menosta

josta lannistumattomana pari totesi että Anna-äidin pimeänpelon

takia, oli pojan nukuttava lähellä äitiään.

 Poika. Per.

Eräänä päivänä tuttu kylänmies kulki Annan ja Per-pojan mökin

ohi vaihtaen Perin kanssa muutaman sanan. Puhemies totesi 

että kylältä löytyi, noin muuten, eräs nimismies Jonas Ålsson

jolla oli kaunis naimaikäinen 21-vuotias tytär Hannah joka 

saattaisi olla naimattomalle Perille mainio puoliso.

Kun Annan korviin kiirivät nämä nuoren parin naittamis-

mietteet oli hän ristiriitaisten tunteiden vallassa. Hannahin 

kautta taloon tulisi vihdoin rahaa sillä nimismiehen tyttärellä

olisivat hyvät myötäjäiset. Mutta mikäli monella tapaa rakas

poika menisi naimisiin, no, Anna ei tahtonut jakaa poikansa

suosiota ja huomiota parikymppisen tyttösen kanssa.

Asiaa pohdittiin ja saatuaan pojalta lupauksen siitä että

Per ei ikinä jakaisi aviovuodetta Hannahin kanssa,

voisi tämä mennä naimisiin. Näin tapahtuikin vuonna 1888.

Mutta miten voisikaan avioelämä alkaa noin erikoisissa

olosuhteissa? Hannah ei toden totta saanut uutta miestään

yhteiseen sänkyyn vaikka mitä olisi tehnyt ja muutenkin 

uusi anoppi tuntui aivan kummalliselta. 

Hannah keräsi kimpsunsa ja 

kampsunsa ja painui vanhempiensa luokse.

Vaan mieheltään karannut nainut tytär ei ollut nimismiehelle

mieleen ja tämä passitti tyttärensä pikapikaa takaisin

uuteen aviokotiinsa kylmän miehen ja pelottavan anopin luo.

 Pian Hannah tajusi mitä oli meneillään äidin ja pojan välillä.

Hän avoimesti syytti paria insestistä ja tuona päivänä

äiti-Anna tajusi että Hannahista olisi päästävä eroon.

Hannah

Anna kehitteli päässään suoraviivaisen suunnitelman

josta kertoi pojalleen. Perin tuli lyödä vaimoaan päähän

halolla jonka jälkeen Anna kuristaisi Hannahin paljain käsin.

 Yöllä Hannahin ollessa jo nukkumassa näin tehtiinkin.

Lavastaakseen murhan onnettomuudeksi, he heittivät

Hannahin ruumiin alas portaista ja ja kertoivat poliisille

Hannahin itse pudonneen alas taittaen niskansa. Vaan

murhalla olivat lyhyet jäljet ja pian selvisi että nuori vaimo

oli murhattu. Koska todennäköisiä murhaajia oli vain kaksi,

vangittiin Anna ja Per.

Oikeudenkäynti oli ristiriitainen. Ensin Per tunnusti

murhan Annan kieltäessä osanottonsa. Sitten Anna

jo tunnustikin murhan ja totesi ettei pojalla ollut siinä

osaa eikä arpaa. Per taas kielteli ja totesi että murhan oli

suorittanut hän ja vain hän. Anna taas kielteli ja totesi 

että ei, kyllä hän, pojan äiti oli kaiken toteuttanut.

Lopulta tultiin tulokseen että Per, kylänmiesten keskuudessa

mukavana, joskin yksinkertaisena tapauksena tunnettuna, 

ei ollut pääsyyllinen vaan että murhan varsinainen toteuttaja 

oli todellakin Anna.

Sekä Per että Anna tuomittiin kuolemaan.

Erityisesti Annan rikoksia pidettiin hyvin pahoina ja hänet

asetettiin odottamaan teloitustaan selliin jonka seinissä olivat 

peräti kolminkertaiset kalterit. Jonkin ajan kuluttua Per-pojan

tuomio muutettiin eläinkautiseksi mutta Annan tuomio säilyi

ennallaan joka tuntui Annasta hyvin väärältä. 

Tuomion muuttamisesta

ansio kuului parin kotikyläläisille, peräti 60 kyläläista anoi 

kruunua säilyttämään Perin hengen sillä "varmasti kaikki 

juonittelu oli pahasta Anna-äidistä lähtöisin!"

Lopulta koitti elokuun 8 päivä vuonna 1890

joka oli tuomion täyteenpanopäivä.

Mestaaja nimeltä A.G Dahlman oli työssään

ensikertalainen. Ja hermostunut.

Vankilan pihalle oli kerääntynyt peräti seitsemänkymmenen

ihmisen joukkio seuraamaan Annan teloitusta. 

Hämmästyttävää kyllä tapahtumasta on säilynyt valokuva.

Valokuvausta ei oltu sallittu joten sitä ei aikanaan voitu 

julkaista sellaisenaan vaan valokuvasta piti teettää piirros 

joka julkaistiin lehdissä valokuvan sijasta.

Katselijat kuvasivat näkemäänsä näin:

"Hän on pukeutunut valkeaan asuun... Kuin kutsuille.

Suuret, kirkkaat silmänsä välkähtelevät ahdistuneena..."

"Voin aivan aistia, nähdä, tuon, vain 48-vuotiaan

vaimon kauneuden, ja kuitenkin hän oli jo siinä

vaiheessa, ennen teloitusta kuin puoliksi kuollut..."

Autenttinen kuva joka otettiin hetkeä ennen teloitusta

Pappi kulki Annan kanssa mestauspaikalle puhuen 

tälle rauhoittavasti lakkaamattomana virtana. Teloittajan

assistentti astui esiin, otti valkean siteen ja sitoi Annan

silmät. Nyyhkien Anna polvistui autettuna maahan ja asetti

päänsä mestaustukille. Ja sitten tuli isku. 

Paikalla ollut katselija kuvaa tapahtumaa näin:

*

"Niin Anna Monsintyttären vasemmalla puolella seisoi

teloittaja Dahlman puolikuunmuotoisen kirveensä kanssa.

Kun teloittaja iski kirveellään naista, nosti Anna Monsintytär 

päänsä huutaen ja kirkui voimakkaasti ääneen kuin lapsi. 

Huomattiin heti että kirves osui väärin, ei kaulaan vaan läpi 

takaraivon alaosan, läpi leukaluun ja läpi suun. 

Teloittajan apulainen painoi nopeasti naisen pään alas pölkylle ja 

naisen yhä äännellessä teki kirves tehtävänsä. Kirveen pehmeä suhina

ilmassa ja jo pää kieri hiekassa suoraan katselijoiden jalkoihin.

Muuan lääketieteen oppilas nosti naisen pään ja huomasi silmien

yhä kimaltelevan kuin elävällä sekä hän huomasi myös miten 

pahaa jälkea oli ensin väärin osunut kirves tehnyt viedessään

mukanaan osan naisen leukaa ja kieltä."

*

Annan poika Per kärsi tuomiostaan 23 vuotta jonka

 jälkeen hänet vapautettiin työskentelemään kirjansitojana,

ammatissa jonka oli oppinut vankila-aikoinaan.

Hän kuoli viisi vuotta myöhemmin tuberkuloosiin.

 Anna taas oli viimeinen nainen joka teloitettiin Ruotsissa.

Teloituksen jälkeen hänen kasvoistaan tehtin kuvaava kuolinnaamio

 josta näkee selvästi millaista jälkeä saa aikaan mestaaja joka

tekee työtään ensimmäistä kertaa.