Tragedia 500 vuoden takaa

Viitisentoista vuotta sitten Etelä-Koreassa avattiin

keskiaikainen hauta vuodelta 1568. 

30 vuotta myöhemmin Shakespeare kirjoitti kaikkien tunteman tarinansa
 Romeosta ja Juliasta. Tämän kirjoitukseni tositarina, mielestäni vielä
 raskaampi, pysyi kuitenkin salassa 500 vuotta.

Arkeologien avaamassa haudassa lepäs ajan muumioittama
mies. Ruumis oli hyvin säilynyt tummine tuuheine hiuksineen ja

 vaikuttavine partoineen ja viiksineen. Huomattiin että mies oli ollut
 keskimääräistä pidempi ja komearakenteinen. Nuorehko

 mies, silti menehtynyt.

Aluksi saattaa ihmetyttää miten miehen kuolinvuosi ja 

haudan ikä ovat niin merkillisen tarkkaan tiedossa. 

 Aikaa on kuitenkin kulunut puoli vuosituhatta. 

Asia selviää kun kuulee että traagisen tapahtuman ajankohtaa

 ei selvitetty radiohiiliajoituksella vaan huomattavasti helpommin.

Miehen mukana hautaan oli näet laskettu kirjeitä päivämäärineen.

Nämä viestit olivat tarkoitettu edesmenneelle hyvästelyiksi toiseen

 maailmaan ja niitä oli useita. Sukulaisilta ja tuttavilta, kaikki 

tahtoivat kertoa terveisensä. 

Eräs kirje oli kuitenkin aseteltu suoraan

miehen rinnalle, suoraan sydämen päälle. Miehen pään vierestä 

taas löytyivät naisen pitkistä hiuksista kudotut hennot kengät. 

Kuka oli leikannut metriset hiuksensa monimutkaiseen 

kudontatyöhön jonka edesmennyt sai matkaansa?

Mitä luki kirjeessä miehen sydämen päällä?

Nykyteknologialla hauraan 500 vuotta maan alla

maanneen kirjeen sisältö saatiin selvitettyä.

Se on tässä:

"Rakkani,

Sinä aina sanoit: "Kultaseni, eletään yhdessä kunnes hiuksemme

harmaantuvat ja kuollaan sitten samana päivänä. Miten nyt 
saatoit kuolla ennen minua?

Miten nyt selviän pikkupoikamme kanssa ja miten me elämme?

Miten saatoit lähteä ennen minua?

Muistatko miten sydämemme löysivätkään toisensa? 

Kun lepäilimme yhdessä sanoit minulle aina: 

"Kultaseni, rakastavatkohan ja hellivätköhän muut parit 

toisiaan samoin kuin me toisiamme? Ovatko muut todella

samanlaisia kuin me kaksi?

Miten saatoit jättää tämän rakkautemme ja lähteä ennen minua??

En vain voi elää ilman sinua. Tahdon vain tulla mukaasi.

Pyydän, ota minut mukaasi sinne missä sinä olet!!

En voi unohtaa tunteitani sinua kohtaan kun olen

tässä maailmassa! Murheellani ei ole määrää!

Kuka huolehtii sydämestäni nyt ja miten voin

elää kun näen kuinka lapsemme kaipaa sinua?

Pyydän, lue tämä kirje ja vastaa minulle unessani.

 Tahdon kuunnella sinua hartaasti miten neuvot minua.

 

Lue tämä kirjeeni ja puhu minulle!!

Sisälläni kasvaa myös lapsesi!

 Kun sen synnytän, ketä se kutsuu isäkseen?

Voiko kukaan käsittää mitä tunnen!?

Ei ole suurempaa murhetta taivaan 

alla kuin tämä jota nyt koen!!!

Sinä, siellä toisessa paikassa. Et ole 

surun vallassa kuten minä. Sanani 

eivät osaa kertoa suruni määrää,

en osaa niitä kirjoittaa.

Rukoilen, tule luokseni unessa?

Näytä itsesi minulle ja puhu!

Tiedän että voit nähdä minut kun lepään.

 Tule luokseni, salaa, ja näytä itsesi.

Sanottavallani ei ole määrää...

Siksi lopetan. 

Nyt."