Lyhykäisyydessään, Englannista, Leicestershirestä on löytynyt Britannian rooman vallan alaiselta ajalta peräisin oleva pikkutytön lyijyinen ruumisarkku sekä lapsen jäänteitä. Arkussa lepäävä tyttö oli koristeltu gagaattikoruin ja hänet oli hajustettu kalliilla tuoksuöljyillä. Kunnioituksesta vainajaa kohtaan, tutkijat nimesivät lapsen jäänteet ja vainaja sai nimekseen Oriens. (Auringon nousu/aamutähti.)
Löytöpaikka.
Roomalaisten suhtautuminen lapsiin oli hyvin erilainen kuin meidän suhtautumisemme pieniin lapsiin. Lapsia syntyi paljon ja lapsikuolleisuus oli erittäin korkea. Lapset eivät olleet ihme. Usein ne olivat vaiva, jopa harmi ja näiden lisäksi ikuinen riski kantajalleen sillä myös äitien kuolleisuus oli suuri.
Oli normaalia että perheiden lapsista suuri osa aina kuoli perheen yhteiskunnallisesta asemasta huolimatta, tämän takia pieniin lapsiin ei kiinnytty. Tämä ei kuitenkaan ollut ainoa syy. Uskottiin näet myös että koska lapsi oli vasta kasvamassa kohti aikuisuutta, ei tämä ollut varsinaisesti ihminen koska hänen persoonallisuutensa oli vielä vajavainen.
Näiden syiden takia lapsen kuolema ei usein ollut surullinen asia ja parhaidenkin perheiden lapset saivat usein haudakseen pelkän maahan kaivetun kuopan johon ruumis asetettiin koruttomasti. Ei arkkuja eikä erityisiä seremonioita, olihan menehtynyt vain eräänlainen ihmisenpuolikas.
Nyt löytynyt pikkutytön hauta on kuitenkin toista maata. On arvoitu että sen teettäminen 1600 vuotta sitten on maksanut tytön roomalais-englantilaisille vanhemmille yli 255.000 euroa. Valtava summa maahan pantavaksi nyt ja valtava summa silloin. Kyseessä oli kuitenkin vain lapsi jota ei kunnolla nähty ihmiseksi ja vielä vähäarvoinen tyttö.
Jollekulle tämä lapsi oli kuitenkin rakas, ehkä rakkaampi kuin mikään ja tytön menehtyminen on tuottanut silloin kauan sitten suurta tuskaa.
Koska lapsen menetyksen surua paheksuttiin lapsien vähäarvoisuuden vuoksi, on varmasti ollut erittäin vaikeaa elää tapahtuman aikaista arkielämää kuin normaalisti. Lapsen vanhemmat ovat olleet varakkuuden perusteella julkisessa asemassa olleita henkilöitä.
Mietin onkohan tunteiden peittäminen onnistunut ja onkohan kallis arkku herättänyt yhteisössä pahoja puheita?
Onko se teetetty salaa jotta kukaan ei tietäisi miten kalliin viimeisen kodin sai rakastettu tytär jollaisille yhteiskunta ei juuri antanut arvoa iän ja sukupuolen vuoksi?
Oriensin koruja ja maitohampaita.
Tämä on juuri sellainen tarina joka koskettaa sentimentaalista minääni ja herättää minussa lukemattomia kysymyksiä. Miltä tyttö näytti? Mikä oli hänen oikea nimensä? Ketkä olivat hänen vanhempansa ja miten kauan suru painoi heitä?
Nykyiset tieteelliset julkaisut ja artikkelit ovat romantisoimattomia ja korrekteja. Kukaan ei kuitenkaan kiellä pysähtymistä niiden ääreen jolloin voi mielessään kulkea niiden tapahtumien aikoihin ja nähdä artikkelien takana olleiden ihmisten todellisuuden, hädän ja elämän.
He elivät. Nyt elämme me. On kiehtovaa sattuman kauppaa jääkö meistä muistoja tuhansien vuosien päähän ja pohtiiko kukaan silloin olimmeko me joillekuille tärkeitä ja millaista elämää elimme.
Oriensin vanhemmat ehkä olisivat saaneet lohtua tietäessään että kauan sen jälkeen kun heistä ja lukuisista sukupolvista on aika jättänyt, saavat monet tietää että kerran kauan sitten eli pieni tyttö joka oli vanhempiensa kovin rakastama.
Ainakin minut ajatus tekee onnelliseksi.
Leicestershire
Leicestershire
Nyt on pakko nostaa soraääni, jonka itse asiassa kuulin radiosta hiljattain. Suomalainen keskiajan historian tutkija sanoi asiaa tutkineen ihmisen painavalla äänellä, että on ihan puppua, etteivät ihmiset olisi rakastaneet lapsiaan ennen yhtä paljon ja kipeästi kuin nykyäänkin. Heidän kuolemansa oli yhtä hirveää kuin nykyäänkin olisi, joskin sen hyväksyminen oli helpompaa sen yleisyyden johdosta.
VastaaPoistaMutta joka tapauksessa hienoa että jaoit tämänkin minustakin huippumielenkiintoisen uutisen kanssamme! :-D
Mutta keskiaikahan oli vasta eilen :) Oriens eli pari tuhatta vuotta sitten. Itse pysyn kannassani, uskon että vanhempien kokema tunnemaailma lapsiaan kohtaan oli todellakin erilainen kuin nykyään ja näin toteavat monet historialliset viitteetkin. Viileämpi ja kylmempi suhtautuminen, todennäköisesti tämä oli tapa suojella omia tunteita joiden ei annettu kehittyä huippuunsa koska luopumisen todennäköisyys oli niin suuri. Varmasti kyky rakastaa oli kuitenkin samanlainen, tunteita ei vain päästetty kehittymään psykologisista itsesuojelu- ja käytännön syistä.
PoistaMutta tuo juuri ollaan kyseenalaistamassa. Täytyy muistaa että kiintymys lapseen syntyy terveellä ihmisellä väkisinkin kun tämän kanssa viettää aikaa. Miehet ennen vanhaan viettivät yleensä paljon vähemmän aikaa kuin nykyään. Ja kirjalliset lähteet ovat noitten miesten kirjoittamia. Tai vielä pahempaa: lapsettomien kirkonmiesten kirjoittamia! Jos niistä ei paista samanlainen isänrakkaus kuin nykyään, se ei ole mikään ihme.
Poista