keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Sidotut jalat


Li Yu-niminen mies oli epätavallinen henkilö. Tuhannen vuoden aikana hänen seksuaalinen fetissinsä koitui miljoonien pikkutyttöjen suureksi kärsimykseksi ja lukuisien kuolemaksi. Silti hän korkeasta asemastaan ja suuresta vallastaan huolimatta, oli herkkä mies ja suuri runoilija. Näiden lisäksi hän oli myös Kiinan eteläisen osan keisari.

Ristiriitaisena hahmona hän oli yksityiselämässään intohimojensa vietävänä. Hän rakasti suuresti ja aidosti vaimoaan ja tämän sairastuttua Li Yu kuihtui itsekin huolesta siinä määrin että useat silminnäkijäkertomukset kauhistelevat keisarin ulkonäköä tämän vaimon sairauden aikana. Tänä aikana keisari kirjoitti myös lukuisia rakkausrunoja vaimostaan, osa niistä on säilynyt tähän päivään saakka.

Tuo rakkaus ei kuitenkaan estänyt keisaria aloittamasta sivusuhdetta vaimonsa sisareen joka oli vain 14-vuotias, suhde josta sairas vaimo sai myös tietää ja joka edesautti hänen sairauttaan.

Luonnollisesti keisarin asemassa olevalla miehellä oli myös lukuisia rakastajia joista eräällä, Yao Niang-nimisellä tytöllä oli muuan erikoislaatuinen ja siksi keisaria miellyttävä piirre; erityisen pienet jalat.


Keisarilla oli näet mieltymys jalkoihin; mitä pienemmät, sen kiihottavimmat. Yao Niangin jalat olivat aivan erityisen pienet ja niiden pienuutta hän korosti sitomalla jalkansa valkeisiin silkkisuikaleisiin. Sidonnan jälkeen ne olivat aivan pienoisen pienet. Kuin lootuskukat.

Keisarin kauniin rakastajattaren suosio aiheutti katkeraa kademieltä hovin naisten parissa.

Pienet jalat, geneettinen piirre oli kuitenkin tavoite jota hovinaiset eivät voineet saavuttaa omilla kohdillaan.

Pienijalkaiseksi synnyttiin ja oli sattuman kauppaa kasvoivatko esimerkiksi oman tyttären jalat suuriksi vai jäivätkö ne pieniksi. Jälkimmäinen olisi ollut kuin lottovoitto mutta siihen ei voinut vaikuttaa. Vai voiko?

Asemaansa korottamaan pyrkivien kiinalaisnaisten kekseliäisyys oli suurta ja tästä alkoi tuhat vuotta kestänyt jalkojen sidonnan perinne joka laajeni korkeimmista kansanluokista koskettamaan koko Kiinaa alhaisempia kansanluokkia myöden.


Jalkojensidonta sai nopeasti suursuosion huolimatta sen sadistisuudesta sillä perheen naisten ja lasten jalkojensidonta laajeni merkitsemään muutakin kuin muoti-ilmiötä.

Köyhien kansanluokkien parissa perheen jokainen jäsen oli perheen selviytymisen kannalta erittäin tarpeellinen työntekijän asemassa. Perhe ei selvinnyt ellei jokainen tehnyt fyysistä osaansa pelloilla ja kasvimaalla. Jalkojen sitominen teki kuitenkin kohteestaan työnteon kannalta hyödyttömän sillä sidottujalkainen nainen ei kyennyt kävelemään muutaman metrin matkaa pidempään.

Jos siis köyhässä perheessä oli yksi tai useampi lapsi jonka jalat olivat sidotut, tarkoitti tämä perheen statuksen arvon kohoamista huippuunsa sillä näin osoitettiin että perhe tuli toimeen ilman että sen kaikki jäsenet joutuivat työskentelemään.

Lisäksi jos köyhän perheen tyttöjen jalat sidottiin, merkitsi tämä suurta arvonnousua myös avioliittomarkkinoilla. Huonon ja arvottoman perheen lapsi saattoi päästä vaimoksi keskiluokkaiseen tai vielä sitäkin korkeampaan perheeseen mikäli tyttären jalat olivat jalkojen sidonnan ensimmäistä luokkaa eli kaikkein pienimmät. Tästä hyötyi koko perhe joka sai näin statusta sekä myötäjäisiä ja näin hyötyi myös tyttö itse sillä hänen tulevaisuutensa oli pienten lootusjalkojen myötä täysin turvattu.

On muistettava että kyseessä oli aika jolloin tyttölapsia surmattiin ja hylättiin sukupuolensa vuoksi runsaasti. Jalkojen sitominen vähensi tyttöjen surmaamista sillä pienillä jaloilla tyttökin voi luoda perheelle asemaa.


Lootusjalat olivat uskomattoman tavoiteltu asia. Keisarin seksuaalisesta fetissistä tapa muotoutui kestämään niin kauan että suurin osa naisista ei edes tiennyt mistä se oli saanut alkunsa. Äidit sitoivat tyttäriensä jalat, nämä sitoivat omien tyttäriensä jalat ja nämä omiensa.

Tapa jatkui vuosisadasta toiseen ja vuosisatojen ajan normaalijalkainen nainen oli yhteiskunnan pohjasakkaa huolimatta hänen yhteiskunnallisesta arvoasemastaan. Korkea-arvoisen aatelisen tytär jonka jalat olivat jääneet sitomatta oli halpa-arvoisempi kuin maakuopan tytär ensiluokkaisine lootusjalkoineen.

Naisen elämä on kärsimys, opettivat äidit lapsilleen heti näiden synnyttyä. Vasta kolmen-kuuden vuoden iässä lapset ymmärsivät mistä oli kyse kun koitti päivä jolloin jalkojensidonnan toimenpide aloitettiin.

Lapsen jalan luut ovat joustavia ja kasvavia. Aikuisen naisen luustoa ei enää voi muovailla.
Niinpä jalkojen sidonta aloitettiin mahdollisimman aikaisin, kuitenkin vasta sitten kun lapsi oli ehtinyt vauvaiästä kasvaa ja vahvistua.

Jalkojensidonta oli raju toimenpide joka tappoi noin kaksikymmentä prosenttia jokaisesta tytöstä jolla se suoritettiin. Myöhäistämällä sidontaikää toivottiin lapsen olevan vahvempi, toisaalta mitä myöhäisemmäksi sidonta jätettiin, sen suuremmat olivat kivut.

Joskus köyhien perheiden lapsia tarvittiin maataloustöissä niin pitkään kuin mahdollista ja sidonta aloitettiin niin myöhään kuin peräti 11-vuotiaana. Tällöin toimenpide oli äärimmäisen raju.


Toimenpide aloitettiin hautomalla pikkutytön jalkoja kuumassa vedessä johon oli sekoitettu erilaisia yrttejä ja pähkinöitä joiden suhteet ja lajit vaihtelivat perheittäin. Jaloista oli tarkoitus tehdä mahdollisimman pehmeät. Tämän jälkeen jalkoihin hierottiin alunaa, antibakteerista kemikaalia ja varpaiden kynnet leikattiin mahdollisimman lyhyiksi.

Seuraavassa vaiheessa lapsen äiti eri välineitä hyväksi käyttäen kävi läpi molempien jalkojen jokaisen varpaan isovarpaita lukuunottamatta ja yksi kerrallaan mursi ne katki useammasta kohdasta. Avustajien oli pideltävä lasta.

Seuraavaksi nahan varassa riippuvat varpaat käännettiin jalkapohjaa vasten ja jalan kaari murskattiin

Murskattu jalkapöytä ja katkotut varpaat käännettiin litteiksi kantapäätä kohden, jalka sidottiin nopeasti erittäin tiukkoihin kangassuikaleisiin ja lapsi pakotettiin seisomaan. Lapsen seisoessa häntä kävelytettiin väkisin useita tunteja jotta jalat murtuisivat juuri oikeaan asentoon.

Jalkojen sidonnan jälkeiset viikot ja kuukaudet olivat raskaimmat.

Murtuneista luista lähti herkästi liikkeelle verenmyrkytys joka nostettuaan korkean kuumeen ja kouristuksia lopulta tappoi lapsen. Jalkojen ei myöskään annettu parantua tai levätä sillä lapsia kävelytettiin päivittäin edestakaisin. On olemassa useita kuvauksia joissa kerrotaan miten lasten ennen niin lempeät äidit olosuhteiden pakosta olivat kylmettäneet itsensä ja seisovat kivusta huutavien lastensa vierellä piiskoineen.

Lapsen oli käveltävä ja kärsittävä jotta sidonta onnistuisi ja jalka muotoutuisi lapsen oman painon takia uuteen asentoonsa.

Kipulääkkeitä ei  käytetty.


Kahden päivän välein siteet avattiin. Jalat olivat täynnä mätää, verta ja haavoja. Jalkojen iho kuoriutui kauttaaltaan pois ja ne turposivat. Siitä huolimatta jalkoja käsiteltiin rajuin ottein ja varpaiden kynnet leikattiin jokaisena siteenavauskertana.

Näinä kertoina jalkapohjien reunoille aseteltiin myös lasinsirpaleita jotta jalkojen ylimääräiset kohdat ja lihamassat viiltyisivät pois kun lapsi jälleen pakotettiin seisomaan ja kävelemään.

Kun siteet sitten kiinnitettiin, ne puristettiin sekä vedettiin entistä tiukemmaksi ja lasta marssitettiin jälleen tunnista toiseen tämän huutaessa itsensä näännyksiin. Lapsen äiti seisoi vierellä piiskausvalmiudessa varmistaen ettei tytär pysähtynyt.

*

Ideaali ja kadehdituin lootusjalka oli seitsemän senttimetrin pituinen.

Tähän lopputulokseen yleensä päästiin kahden vuoden kuluttua jalkojen sitomisen alettua ellei tyttö ollut kuollut sitä ennen. Tuolloin jalka oli myös luutunut paikalleen mutta jalan iho ei usein milloinkaan parantunut vaan löyhkä ja tulehdus olivat jalan pysyvä tila koko naisen eliniän.

Yleensä kahden vuoden jälkeen lapsi alkoi myös hoitaa itse omia jalkojaan ja äiti vapautui sidontavastuusta. Jalkoja piti kuitenkin edelleen kylvettää kahden päivän välein sekä siteitä tuli tiukentaa päivittäin vielä seuraavat kymmenen vuotta tai muuten oli vaara että luusto koettaisi palautua vanhaan asentoonsa.

Jalkojen sidonta aiheutti terveyshaittoja myös muualle kehoon. Koska normaali kävely oli tehty mahdottomaksi, joutuivat tytöt ja naiset hajauttamaan suurimman osan painostaan alavartalonsa varaan. Tämä aiheutti gynekologisia ongelmia, suolistosairauksia ja selkävammoja. Psykologiset ja käytännön haitat olivat myös suuret.

Naiset olivat sidottuja kotiensa sisätiloihin koko elämiensa ajaksi.

Kaiken tämän kauhean vastapainoksi nuoren naisen onnistuneet seitsensenttiset lootusjalat saivat loputtomiin ihailua. Jaloissa käytettiin parfymoituja silkkisukkia sekä käsinkirjailtuja silkkitöppösiä. Naisen kasvoilla ei ollut väliä, hän sai olla ruma tai jopa vammautunut kunhan vain hänen jalkansa olivat oikeanlaiset.


Kiinalaisnaiset saivat odottaa tavan loppumista kauan. Tuhat vuotta kului ennen kuin vuonna 1915 tehtiin aloite jonka myötä jalkojen sidonta muuttui laittomaksi.

Valitettavasti lakia ei valvottu ja siitä annettiin pahimmassa tapauksessa vain pieniä sakkoja. Äidit jatkoivat tyttäriensä jalkojen sidontaa ja sidotuista jaloista tuli entistäkin halutumpi ominaisuus nyt kun osa väestöstä ei tapaa enää noudattanut.

Alueilla joilla sääntöä poikkeuksellisesti valvottiin, äidit sitoivat julkisilla paikoilla tyttäriensä lootusjalkojen päälle niin runsaasti kangasta ja asettivat jalat normaalikokoisiin kenkiin siten että viranomaiset erehtyivät uskomaan jalkojen olevan sitomattomat. Muotiin tuli myös jalkojen osasitominen jossa jalkapöytää ei enää murrettu yhtä vahvasti ja naiset saattoivat kävellä aavistuksen pidempiä matkoja.

Kommunistien valtaantulon myötä naisia aloitettiin arvostamaan työntekijöinä ja kauneuteen perustuvia käytäntöjä kitkettiin rankalla kädellä. Vuodesta 1950 jalkojen sitomista ei ole enää harrastettu ja  nykyään sidottuja jalkoja näkee enää vain iäkkäillä naisilla.



Itse tavan aloittaja, keisari Li Yu päätti päivänsä myrkytettynä. 


22 kommenttia:

  1. Meistä länsimaisita naisista tuo tuntuu aivan järkyttävälle, vaikka samalla muokkaamme (ne, jotka muokkaavat) itseämme erilaisin implantein. Eikä korseteistakaan niin pitkää aikaa vielä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan totta. Kun muutamia kauneusleikkausohjelmia telkusta on katsellut, niitä sellaisia joissa näytetään myös se mitä leikkauksessa tapahtuu, on se näky aika hurja. Ennen vain ei kivuttomaan kauneudenmuokkaukseen ollut mahdollisuuksia.

      Poista
    2. Se on kuitenkin vapaaehtoista kun lapsilla taas ei ollut vaihtoehtoja.

      Poista
  2. Tämän lukeminen oksetti. En ole edes tajunnut, että niistä tosiaan tehtiin noin pieniä, ja että käytettiin noin rajuja keinoja. Hyi kammotus. :( Ihmisparat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tiennyt tuosta sidontatekniikasta ennenkin mutta itseäni tätä juttua kirjoittaessa jäi järkyttämään että tapaa noudatettiin peräti tuhat vuotta! Olin luullut että perinne oli paljon lyhyempi. Paljon mahtuu kärsimystä noihin tuhanteen vuoteen.

      Poista
  3. Niin. Mitäpä emme tekisi kauneuden vuoksi. Se kauneuden käsite tosin lienee lähes yhtä suhteellinen , kuin Albert Einsteinin suhteellisuusteorian kohteet...

    Kappas, kun eivät keksineet amputoida jalkoja kokonaan. Vaikka polvesta alaspäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin itseasiassa mietin että eikös se amputointi olisi ollut simppelimpi ratkaisu?

      Kiinalaiset kuitenkin ovat aina olleet käytännön ihmisiä, luulisi että se olisi jopa ollut terveydelle parempi ratkaisu verrattuna vuosien kävelyyn lasinsirpaleet ja jatkuvat avohaavat töppösissä.

      Poista
  4. Järkyttävää ja surullista, ja ensimmäinen kerta kun joku kertoo miten tuo sitominen oikeasti tapahtui :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin... Tämän jutun kimmokkeen itseasiassa sainkin luettuani eräästä kirjasta ohimenevän kommentin jalkojensidonnasta joka ei ollenaan kuvannut miten sitominen todella tapahtui. Se on vähän sellaista turhaa romantisoimista kun kyseessä oli kuitenkin näin raju juttu.

      Poista
  5. Huh! Kiitos jälleen kerran mielenkiintoisesta tekstistä.

    VastaaPoista
  6. Todella mielenkiintoinen teksti kaikkinensa, vaikka ihan uskomattoman julmia tapoja ja vain kauneuden tähden. Järkyttävää, miten kauan tuota on kuitenkin tehty ja miten kauan se on ollut yleinen tapa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta. Tuhanteen vuoteen mahtuu myös paljon ristiriitaisuuksia. Muistan lukeneeni että toisinaan jotkin äidit olivat niin hellämielisiä että antoivat lastensa poistaa sidontakääreet ja että lapset tästä sitten aikustuttuaan syyttelivät äitejään loputtomiin niin että kenelläkään ei ollut kivaa...

      Poista
  7. Tämä on kolmas kerta kun luen yksityiskohtaisesti miten tuo tapahtui ja on se vaan niin hirveää että haluaisin itkeä. Toivon että jotain kipulääkkeitä kuitenkin edes joissain perheissä käytettiin - vaikka yksi tähän kauhutraditioon liitetty "hyve" oli opettaa tytöt sietämään tuskia, jotta he kasvaisivat henkisesti vahvoiksi naisiksi jotka eivät pienestä marise. Kieltmättä mikään valituksen aihe ei varmaan tunnu enää miltään jalkojen sidonnan kaltaisen kidutuksen läpikäymisen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsilla ei ollut paljon valinnanvaraa mutta mikä tuska on täytynytkään olla äideillä, tehdä jotain tuollaista omalle lapselleen! En osaa kuvitella katkeruutta ja itsesyytöstä joka on seurannut jos lapsi vielä toimenpiteeseen menehtyi.

      Poista
  8. Herranjestas miten kauheeta! Mä en ole kuullut tästä jalkahommasta ennen ja kyllä nuo kuvat ja teksti tekivät pahaa.... :&

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain tietää tästä jo aika nuorena, muistaakseni aku ankka-lehdessä oli tarina jossa seikkaili tyttö joka oli kantotuolissa sidottujen jalkojensa takia ja muistan että jäin sitä ihmettelemään. Onneksi akkarissa ei sentään yksityiskohtia kerrottu!

      Poista
  9. Hyi miten järkkyä hommaa! Ei tätä minusta voi edes verrata länsimaisten naisten kauneusleikkauksiin, sillä ne jotka niitä tekevät, tekevät sen ihan omasta vapaasta tahdostaan. Tuossa jalkahommassa ei ole paljon niiden pienten lasten mielipidettä kyselty :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyselty eikä myöskään äitien. Äitien oli pakko tehdä toimenpide lapsilleen tai lapset joutuivat yhteiskunnan ulkopuolelle :(

      Poista

Ilahdun kaikista kommenteistasi <3 Kaunis kiitos <3 Palaa pian