torstai 24. lokakuuta 2013

Syksyn synkät tarinat 2.


Kekri, halloween, pyhäinpäivä, samhain...

Vietitpä niistä mitä tahansa tai et mitään, niiden kunniaksi
jatkuvat nyt edelleen nämä syksyn synkät kertomukset
 tositarinoilla. Tämänkertanen tapahtuu ruotsissa 1880-luvulla.

*

Anna Monsintytär oli ruotsalainen nainut nainen.

Hän asui omassa mökissään miehensä Nils Nilsinpojan kanssa
ja pari sai kolme lasta. Noista kolmesta lapsesta vain yksi
selvisi. Pieni poika nimeltä Per.

 Anna

Perhe asui Skoonen itärannikolla pienessä kylässä ja
eli oletettavasti aivan normaalielämää. Varjonsa arkeen
heitti kuitenkin se että Nils ei ollutkaan niin vakavarainen
kuin oli antanut ymmärtää ennen avioliittoa. Luotot ja lainat
 joista aina kylläkin selvittiin, kuormittivat Annaa joka perheenäitinä
joutui hoitamaan ruokapuolen ja vaatetuksen parhaansa mukaan.

Kun epäluotettavahkoksi paljastunut, Annaa 13-vuotta vanhempi mies
 vielä sairastui tuberkuloosiin ja yski kaiket yöt läpeensä, joutui Anna
muuttamaan pois aviovuoteesta. Voitte kuvitella että tuohon
aikaan ylimääräisiä sänkyjä ei taiottu tyhjästä varsinkaan
velkaisessa kodissä eikä rottia vilistelevällä ja vetoisalla
lattialla nukkuminen innostanut. Niin Anna siirtyi nukkumaan 
keittiön sivupenkille lähelle poikansa sänkyä. 

Ja tuosta alkoi ikävä insestinen suhde äidin ja pojan
välillä Per-pojan ollessa 15-vuotias. Sairasta suhdetta
ei tarvinnut kauaa piilotella aviomieheltä tämän kuollessa
tuberkuloosiin 55-vuotiaana. 

Äiti ja poika siirtyivät nukkumaan
samaan sänkyyn ja vuosien kuluessa kylällä ihmiset saivat
asiasta vihiä. Alkoi kiertää juoruja talon synnillisestä menosta
josta lannistumattomana pari totesi että Anna-äidin pimeänpelon
takia, oli pojan nukuttava lähellä äitiään.

 Poika. Per.

Eräänä päivänä tuttu kylänmies kulki Annan ja Per-pojan mökin
ohi vaihtaen Perin kanssa muutaman sanan. Puhemies totesi 
että kylältä löytyi, noin muuten, eräs nimismies Jonas Ålsson
jolla oli kaunis naimaikäinen 21-vuotias tytär Hannah joka 
saattaisi olla naimattomalle Perille mainio puoliso.

Kun Annan korviin kiirivät nämä nuoren parin naittamis-
mietteet oli hän ristiriitaisten tunteiden vallassa. Hannahin 
kautta taloon tulisi vihdoin rahaa sillä nimismiehen tyttärellä
olisivat hyvät myötäjäiset. Mutta mikäli monella tapaa rakas
poika menisi naimisiin, no, Anna ei tahtonut jakaa poikansa
suosiota ja huomiota parikymppisen tyttösen kanssa.

Asiaa pohdittiin ja saatuaan pojalta lupauksen siitä että
Per ei ikinä jakaisi aviovuodetta Hannahin kanssa,
voisi tämä mennä naimisiin. Näin tapahtuikin vuonna 1888.

Mutta miten voisikaan avioelämä alkaa noin erikoisissa
olosuhteissa? Hannah ei toden totta saanut uutta miestään
yhteiseen sänkyyn vaikka mitä olisi tehnyt ja muutenkin 
uusi anoppi tuntui aivan kummalliselta. 

Hannah keräsi kimpsunsa ja 
kampsunsa ja painui vanhempiensa luokse.

Vaan mieheltään karannut nainut tytär ei ollut nimismiehelle
mieleen ja tämä passitti tyttärensä pikapikaa takaisin
uuteen aviokotiinsa kylmän miehen ja pelottavan anopin luo.

 Pian Hannah tajusi mitä oli meneillään äidin ja pojan välillä.

Hän avoimesti syytti paria insestistä ja tuona päivänä
äiti-Anna tajusi että Hannahista olisi päästävä eroon.

Hannah

Anna kehitteli päässään suoraviivaisen suunnitelman
josta kertoi pojalleen. Perin tuli lyödä vaimoaan päähän
halolla jonka jälkeen Anna kuristaisi Hannahin paljain käsin.

 Yöllä Hannahin ollessa jo nukkumassa näin tehtiinkin.

Lavastaakseen murhan onnettomuudeksi, he heittivät
Hannahin ruumiin alas portaista ja ja kertoivat poliisille
Hannahin itse pudonneen alas taittaen niskansa. Vaan
murhalla olivat lyhyet jäljet ja pian selvisi että nuori vaimo
oli murhattu. Koska todennäköisiä murhaajia oli vain kaksi,
vangittiin Anna ja Per.

Oikeudenkäynti oli ristiriitainen. Ensin Per tunnusti
murhan Annan kieltäessä osanottonsa. Sitten Anna
jo tunnustikin murhan ja totesi ettei pojalla ollut siinä
osaa eikä arpaa. Per taas kielteli ja totesi että murhan oli
suorittanut hän ja vain hän. Anna taas kielteli ja totesi 
että ei, kyllä hän, pojan äiti oli kaiken toteuttanut.

Lopulta tultiin tulokseen että Per, kylänmiesten keskuudessa
mukavana, joskin yksinkertaisena tapauksena tunnettuna, 
ei ollut pääsyyllinen vaan että murhan varsinainen toteuttaja 
oli todellakin Anna.

Sekä Per että Anna tuomittiin kuolemaan.

Erityisesti Annan rikoksia pidettiin hyvin pahoina ja hänet
asetettiin odottamaan teloitustaan selliin jonka seinissä olivat 
peräti kolminkertaiset kalterit. Jonkin ajan kuluttua Per-pojan
tuomio muutettiin eläinkautiseksi mutta Annan tuomio säilyi
ennallaan joka tuntui Annasta hyvin väärältä. 

Tuomion muuttamisesta
ansio kuului parin kotikyläläisille, peräti 60 kyläläista anoi 
kruunua säilyttämään Perin hengen sillä "varmasti kaikki 
juonittelu oli pahasta Anna-äidistä lähtöisin!"


Lopulta koitti elokuun 8 päivä vuonna 1890
joka oli tuomion täyteenpanopäivä.

Mestaaja nimeltä A.G Dahlman oli työssään
ensikertalainen. Ja hermostunut.

Vankilan pihalle oli kerääntynyt peräti seitsemänkymmenen
ihmisen joukkio seuraamaan Annan teloitusta. 

Hämmästyttävää kyllä tapahtumasta on säilynyt valokuva.
Valokuvausta ei oltu sallittu joten sitä ei aikanaan voitu 
julkaista sellaisenaan vaan valokuvasta piti teettää piirros 
joka julkaistiin lehdissä valokuvan sijasta.

Katselijat kuvasivat näkemäänsä näin:

"Hän on pukeutunut valkeaan asuun... Kuin kutsuille.
Suuret, kirkkaat silmänsä välkähtelevät ahdistuneena..."

"Voin aivan aistia, nähdä, tuon, vain 48-vuotiaan
vaimon kauneuden, ja kuitenkin hän oli jo siinä
vaiheessa, ennen teloitusta kuin puoliksi kuollut..."

Autenttinen kuva joka otettiin hetkeä ennen teloitusta

Pappi kulki Annan kanssa mestauspaikalle puhuen 
tälle rauhoittavasti lakkaamattomana virtana. Teloittajan
assistentti astui esiin, otti valkean siteen ja sitoi Annan
silmät. Nyyhkien Anna polvistui autettuna maahan ja asetti
päänsä mestaustukille. Ja sitten tuli isku. 

Paikalla ollut katselija kuvaa tapahtumaa näin:

*

"Niin Anna Monsintyttären vasemmalla puolella seisoi
teloittaja Dahlman puolikuunmuotoisen kirveensä kanssa.

Kun teloittaja iski kirveellään naista, nosti Anna Monsintytär 
päänsä huutaen ja kirkui voimakkaasti ääneen kuin lapsi. 
Huomattiin heti että kirves osui väärin, ei kaulaan vaan läpi 
takaraivon alaosan, läpi leukaluun ja läpi suun. 

Teloittajan apulainen painoi nopeasti naisen pään alas pölkylle ja 
naisen yhä äännellessä teki kirves tehtävänsä. Kirveen pehmeä suhina
ilmassa ja jo pää kieri hiekassa suoraan katselijoiden jalkoihin.

Muuan lääketieteen oppilas nosti naisen pään ja huomasi silmien
yhä kimaltelevan kuin elävällä sekä hän huomasi myös miten 
pahaa jälkea oli ensin väärin osunut kirves tehnyt viedessään
mukanaan osan naisen leukaa ja kieltä."

*
Annan poika Per kärsi tuomiostaan 23 vuotta jonka
 jälkeen hänet vapautettiin työskentelemään kirjansitojana,
ammatissa jonka oli oppinut vankila-aikoinaan.

Hän kuoli viisi vuotta myöhemmin tuberkuloosiin.

 Anna taas oli viimeinen nainen joka teloitettiin Ruotsissa.

Teloituksen jälkeen hänen kasvoistaan tehtin kuvaava kuolinnaamio
 josta näkee selvästi millaista jälkeä saa aikaan mestaaja joka
tekee työtään ensimmäistä kertaa.

13 kommenttia:

  1. Hui! Tää oli kyl hyvällä tavalla kauhea :D Todella hyvin osaat kyllä kirjoittaa nämä tarina!

    VastaaPoista
  2. Hyyiiiii... Senkin noita, minun on aina pakko lukea mitä kirjoitat koska kirjoitat niin hyvin ja mukaansatempaavasti ja kiehtovista aiheista, mutta tämä oli niin hirveä tarina kaikin puolin että melkein kadun että luin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä hyvin kirjoittamisesta mutta ihmettelen kyllä itsekin että mistä näitä kamalia juttuja oikein löytyy... En edes etsi näitä erikseen, ne vain tupsahtavat silmieni eteen ihan oudoista yhteyksistä :D

      Poista
  3. Hyi olkoon! Kaikin puolin ihan hirveä tarina. Sinulla on kuitenkin mukava ote, ja osaat kirjoittaa ketään tuomitsematta tai puolustelematta. Kyllä täällä maaseudulla välillä tapaa sellaisia ihmisiä... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... siis että epäilyttää ovatko kaikki kummat tarinat ihan historiaa. Jäipäs kommentti oudon vailliseksi!

      Poista
    2. Olen näiden tämäntyylisten tarinoiden edessä itsekin niin äimänä että en tosiaan osaa oikein sanoa juuta tai jaata, pakko vain kertoa niin kuin se on tapahtunut!

      Minunkin kotiseudullani on tapahtunut niin hurjia juttuja että tekisi niistä mieleni kertoa mutta en taida viitsiä kun asianosaisten jälkeläisiä on kylällä vielä niin paljon :)

      Poista
  4. Kiitos tästä! Ihanan karmiva tarina, just sopiva tällasiin syksyn pimeisiin iltoihin, ja kuvat vielä kruunaa kaiken, erityisesti tuo viimeinen, huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa käydessäni täällä omilla sivuillani koetan mahollisimman tarkasti vältellä tuon kuolinnaamiokuvan katsomista koska se on niin hirveä ja hätkähdyttävä! Kiitos palautteesta! :)

      Poista
  5. Hyiiiiii!!! :DDD Onneksi en lukenut tätä eilen illalla, koska tiesin etten ois varmaan saanut unta ja oli pimeää ja... :D

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista kommenteistasi <3 Kaunis kiitos <3 Palaa pian