perjantai 31. lokakuuta 2014

Syksyn synkät tarinat 4.


Kirjoitin viimeksi Noidan käsikirjasta, nostalgisesta lastenkirjasta joka tuntui olevan teille monille liiankin tuttu. Olin iloinen kommenteistanne, kiitos että niin moni teistä tahtoi jakaa omia lapsuusmuistojaan kirjan parista.

Lupasin syksyn aikana keskittyä muutamaan kirjan kertomukseen syvemmin ja tänään, kekrin tahi halloweenin aikana on vuorossa ensimäinen tarina. Alla olevat kuvituskuvat kenties tuovat muistoja niistä kerroista kun itse lapsena tästä kertomuksesta ensimmäistä kertaa kuulitte.

(Muistelkaa myös viime vuoden kirjoitustani siitä aiheesta miksi kekriä tai halloweenia suomessa juhlitaankaan.)

Pidemmittä puheitta itse asiaan.


Tämän illan kertomus alkaa miehestä nimetä Arnold Paole (tai Arnaut Pavle) jonka tarina sijoittuu luvuille 1725-1728.

Arnold jonka varhaisnuoruudesta emme tiedä mitään, oli serbi mutta myös Itävallan armeijan sotilas. Armeijaelämä kuljetti häntä monissa eri maissa ja useilla asemapaikoilla. Eräällä kerralla Arnoldille tapahtui jotakin sellaista mitä hän ei tulisi milloinkaan unohtamaan.

Arnold lähti lopulta armeijasta ja muutti asumaan serbiaan, kylään nimeltä Meduegna. Tuohon kylään hän kotiutui mutta muut kyläläiset usein karsastivat häntä. Arnold nimittäin kertoili usein merkillistä tarinaa siitä mitä hänelle oli tapahtunut armeija-aikoinaan hänen ollessaan asemapaikallaan Gossavan (ehkä Kosovo, toisten lähteiden mukaan hän oli kreikassa) lähellä.

Tuolla, hän kertoi, hän oli joutunut olennon uhriksi joka imi hänestä verta ja väkivoimin taltutti hänet, vahvan ja riuskan miehen kuin pikkulapsen maahan. Hirveä tapahtuma ei edes jäänyt yhteen vaan toistui useampia kertoja.

Arnold oli kauhuissaan, tapahtumat olivat vaikuttaneet häneen syvästi mutta onneksi hän tiesi miten toimia. Arnold tiesi entuudestaan vampyyrien olemassaolosta ja hän oli myös kuullut mitä tehdä jos sellaisen uhriksi joutui.

Niin hän etsi hyökkäyspaikkaa lähellä olevilta haudoilta tuoretta maata ja sen löydettyään hän löysi myös vampyyrin.

Kertomuksen mukaan hän siveli haudalta löytynyttä verta iholleen sekä söi hitusen haudalta löytynyttä multaa. Tämän jälkeen olento ei enää vainonnut häntä ja ajan kanssa mies toipui muuttaen rauhalliseen Meduegnan kylään.


Valitettavaa Arnoldin puolesta oli se ettei hän kauaa ehtinyt nauttia rauhallisesta elämästään kylässä. Vuonna 1725 hänen tehdessään arkisia heinätöitä, putosi hän kohtalokkaasti heinäkärryistä ja taittoi niskansa kuollen välittömästi.

Arnold haudattiin. Ne jotka häneen olivat ehtineet kiintyä surivat mutta elämän oli jatkuttava normaalisti. Näin kävikin...

Muutamien viikkojen ajan.

Noin kuukausi Arnoldin kuoleman jälkeen kylässä alkoivat merkilliset huhut.

Eräs kyläläinen väitti että Arnold näköinen mies oli yöllä pyrkinyt hänen asuntoonsa. Muutaman päivän perästä toinen kyläläinen koki saman tapahtuman todeten ääni vapisten että tällä kerralla kyseessä oli itse Arnold, ei vain hänen kaksoisolentonsa. Muutaman päivän sisällä ilmestyi kolmas ja vielä neljäskin henkilö jotka ahdistuneena kertoivat kaikki nähneensa Arnoldin joka oli koettanut tunkeutua heidän asuntoihinsa tai napata heidät omilta kotipihoiltaan.

Pelko valtasi kylän ja pelko yltyi kun jokainen neljästä eri henkilöstä jotka kaikki kertoivat nähneensä kuolleen Arnoldin, kuolivat itsekin yksi kerrallaan.

Paniikin vallassa kyläläiset kokoontuivat paikallisen armeijapomon, eräänlaisen kyläpäällikön luokse neuvonpitoon. Onneksi päälliköllä oli tietoa samanlaisista tapahtumista ja lopputuloksena päätettiin avata Arnoldin hauta. Asiaan oli saatava selvyys.

Haudalle lähdettiin, se avattiin ja näky oli odotettu.

Arnold näytti persikkaposkineen ja rusohuulineen täysin elävältä vaikka oli kuollut jo vajaat pari kuukautta sitten. Vaikutelma oli myös karmea kaikkialla olevan veren takia, Arnoldin vaatteet olivat siitä märät ja veri oli tuoretta.


Samasta hetkestä toimitettiin nykyihmisillekin tunnetuksi tullut vampyyrintuhoamismenetelmä ja Arnoldin sydämen läpi iskettiin puuvaarna. Tuolla hetkellä, kerrotaan, Arnold heräsi ja huusi karmivasti tuskasta kirkuen lähettäen toimenpidettä katsomassa olleet kyläläiset kilometrien päähän.

Arnold oli vihdoin tullut matkansa päähän.

Käännyttiin myös noiden neljän menehtyneen kyläläisen puoleen jotka kaikki kertoivat kokeneensa Arnoldin vierailun ja jotka olivat sitten yllättäen kuolleet muutaman viikon sisällä. Heidän hautansa avattiin ja sama toimenpide toteutettiin heille jotta vampyyritartunta ei enää laajemmalle leviäisi. Kaikki ruumiit poltettiin tulella.

Arki palasi jälleen kylään niin pitkälti kun se kerrottujen tapahtumien valossa voi palata.

Kului vuosi, kului toinen ja vaikka tarinasta puhuttiin edelleen erityisesti talven tullen, sen kauhistuttavuus alkoi hiljalleen unohtua. Yhteensä kului noin viitisen vuotta kun alkutalvesta 1731 kylässä alkoi jälleen tapahtua merkillisiä.

Lyhyen ajan sisällä ihmisiä alkoi kuolla.

Heitä kuoli täysin sattumanvaraisesti. Nuoria, vanhoja, terveitä ihmisiä hyvin vähäisin sairaudenoirein tai oireita ei ollut lainkaan. Vajaat viisitoista ihmistä kuoli toinen toisensa jälkeen ja kauhu sai kylässä jälleen jalansijan.


Ensin kuoli viisikymppinen Miliza-rouva. Häntä seurasi 14-vuotias terve poika Milloi. Seuraavaksi 17-vuotias Joachim, vain 15 päivää vanha vauva Peter, 20-vuotias tyttö nimeltä Stanno sekä hänen pieni vauvansa, 24-vuotias mies Radi, 25-vuotias Miloe ja monta, monta muuta. Ainoat oireet joita kuolleet olivat kokeneet olivat sydämen kohdalla tuntunut kipu ja kasvojen vähäverisyys.

Jälleen kokoonnuttiin aamuvarhain kyläpäällikön luokse pohtimaan asiaa ja kaikki saivat sanoa sanansa. Syyttävä pää kääntyi ensimmäisenä menehtynyttä Miliza-rouvaa kohtaan. Muistettiin pieni kertomus jonka hän oli kertonut useasti syysiltoina puhdetöiden parissa istuessa. Tuon kertomuksensa mukaan Miliza oli viitisen vuotta sitten  syönyt nälkäänsä kylätien varresta löytämäänsä raadellun lampaan lihaa. Hän oli vasta ruokailunsa jälkeen ymmärtänyt että lampaan oli tappanut, kuka muukaan kuin vampyyriksi muuttunut Arnold.

Joku muisti myös nuoren äidin Stannon kertoneen miten hän oli salaa sipaissut Arnoldin arkusta löytynyttä verta iholleen suojaksi tulevia vampyyreitä vastaan.

Kyläläisten mielestä juttu oli selvä, Arnold-vampyyri oli ehtinyt sittenkin tartuttaa sairautensa eteenpäin lampaanlihan kautta Miliza-rouvaan sekä verensä kautta nuoreen Stanno-tyttöseen. Kun eräs kyläläinen vielä ääni täristen kertoi tyttärensä tarinan, asia oli entistä varmempi.

Nimittäin kyläläisen vasta kuollut kaunis tytär oli mennyt nukkumaan "terveenä ja viehättävänä" herättäen myöhemmin öisellä huudollaan koko talon. Muiden juostessa tyttären huoneeseen oli tämä hysteerisenä kertonut miten muutamia päiviä aiemmin mystisesti kuollut 25-vuotias Miloe oli juuri seissyt hänen vuoteensa vieressä ilmielävänä. Seuraavana aamuna tytär oli sairas ja muutamien hetkien päästä hän kuoli.

Koska asia oli nyt näin laaja, kuolleita oli paljon ja heitä tuli jatkuvasti lisää, ottivat kyläläiset yhteyttä armeijaan.

Armeijassa ei ensimmäisenä uskottu vampyyreihin ja paikalle kylään lähetettiin tartuntatautien lääkäri, sotilaslääkäri sekä useampi armeijan luutnantti.

Kun lääkärit ja armeijaviranomaiset saapuivat paikalle, kuuntelivat he kyläläisten selostuksen. Kyläläisten mielestä muuta mahdollisuutta ei ollut kuin se, että menehtyneiden haudat avattaisiin ja tutkittaisiin miltä ruumiit näyttäisivät.

Rauhoittaakseen ihmisiä, suostuivat armeijan lähettämät viranomaiset kyläläisten pyyntöihin.


Seuraava lainaus on Itävallan rykmentin kirurgin Johannes Fluckingerin tapauksesta kirjoittamasta aidosta raportista:

"Samana iltapäivänä lähdimme hautausmaalle kylän vanhimpien jäsenten kanssa tutkiaksemme epäilyttäviksi merkityt haudat ja tutkiaksemme niissä makaavat ruumiit. Seuraavassa kuvaus siitä mitä löysimme:

1. Nainen nimeltä Stanno. 20-vuotias nainen joka kuollut pian synnytyksen jälkeen. Kertoo sivelleensä itseensä oletetun vampyyrin verta joka kyläläisten mukaan olisi tehnyt mainitusta naisesta sekä hänen vauvastaan vampyyrin. Vauva oli myös menehtynyt mutta koska sitä ei oltu ehditty kastaa, oli se haudattu aidan taakse huolimattomasti ja huolimattoman hautauksen takia olivat koirat sen syöneet eikä lasta saatu näin tutkittavaksi. Stanno-niminen nainen oli haudassaan lähes täydellisesti säilyneenä. Avasimme ruumiin ja huomasimme että cavitate pectoris sisälsi suurehkon määrän tuoretta verta. Suonien sisällä oleva veri kuten esim. ventriculis ortiksessa, ei ollut, kuten normaalisti, hyytynyttä vaan juoksevaa ja kaikki sisäelimet, keuhkot, maksa, vatsa, perna ja muut sisäelimet olivat täysin tuoreet ja aivan samanlaiset kuin terveellä ihmisellä. Hänen käsiensä ja jalkojensa iho kuten myös hänen vanhat kyntensä putosivat tutkimuksen aikana itsestään mutta käsissä oli selvästi nähtävissä uuden ihon kehittymistä ja myös uudet kynnet olivat kasvaneet vanhojen ja pudonneiden alle. Uusi iho oli raikkaan väristä ja kiinteää. 

2. Seuraavassa haudassa makasi nainen nimeltä Miliza joka oli kuollut kolmen kuukauden sairastamisen jälkeen ja joka oli ollut haudattuna 90 päivää. Hänen rintakehästään löytyi huomattava määrä nestemäistä, tuoretta verta ja kuten aiemman ruumiin kohdalla mainittu, myös tämän sisäelimet olivat tuoreet ja terveet. Ruumiinavauksen aikana ympärillämme seisovat kyläläiset ihailivat kovin Miliza-naisen ruumiin pyöreyttä ja kehon täydellisyyttä todeten miten oli laajalti tunnettua että Miliza oli eläessään ollut kovin kuivakka, laiha ja kituloinen ja kyläläiset tahtoivat painottaa että tämä ruumiin pyöreys ja kaunisvartaloisuus oli tapahtunut selvästi sinä aikana kun ruumis oli maannut haudassa.Tätä naista epäillään epidemian aloittajaksi.

3. Seuraavaksi 8 päivän ikäinen vauva joka oli maannut haudassaan 90 päivän ajan. Hänestä löysimme samanlaiset merkit vampirismista.

4. 16-vuotiaan pojan ruumis kaivettiin esiin seuraavaksi. Oli maannut haudassa 9 viikkoa ja hänestä löysimme samanlaiset merkit vampirismista.

5. Joachim, 17-vuotias poika oli maannut haudassa myös 9 viikkoa ja hänestä löysimme samanlaiset merkit vampirismista.

6. Nainen nimeltä Ruscha. Oli maannut haudassa 6 viikkoa. Hänestä löysimme samat merkit mutta tuoretta verta oli rinnan lisäksi myös fundo ventriculissa. 

7. Kymmenvuotias tyttö, kuolleena kaksi kuukautta. Samanlaisessa tilassa kuin muut. Täydelliset sisäelimet, tuoreet ja terveet. Ei maatumisen merkkejä. Paljon tuoretta verta suonissa.

8. Päällikön vaimo ja tämän lapsi. Ensin kuoli vaimo, kahdeksan viikkoa myöhemmin tämän vauva. Molemmat olivat pahasti maatuneita eikä heistä löytynyt mitään samanlaista viitettä kuin aiemmista.


9. Palvelijatar nimeltä Rhade. 21-vuotias, maannut haudassa viisi viikkoa. Ruumis oli aloittanut maatumisen eikä hänestä löytynyt mitään vampirismin merkkejä.


10. Kyläläisen vaimo lapsensa kanssa. Molemmat kuolleet viisi viikkoa aikaisemmin. Maatuminen lähtenyt hyvin käyntiin, ei merkkejä vampirismista."


Fluckingerin raportti jatkuu näin käyden läpi kuolleita kyläläisiä. Kun ruumiinavaukset oli suoritettu loppuun, katkaistiin niiden ruumiiden päät joiden ruumiista oli löytynyt epänormaaleja merkkejä ja sekä päät että vartalot poltettiin. Tuhkat heitettiin Moravajokeen. Ne ruumiit joissa oli selviä ja normaaleita maatumisen merkkejä, asetettiin takaisin hautoihinsa.


Mainittu asiakirja on edelleen olemassa, se on päivätty tammikuun 26. 1732 ja kaikki paikalla olleet ruumiinavauksiin osallistuneet upseerit sekä lääkärit ovat sen allekirjoittaneet.

Näiden tapahtumien jälkeen elämä kylässä rauhoittui. Erikoisia kuolemia ei enää sattunut, kun joku kuoli, ei hän palannut elävien pariin ja mitään merkillistä ei enää koskaan tapahtunut.

Kotiin palattuaan eräs lääkäreistä oli niin tapauksen järkyttämä että hän kirjoitti siitä laajan raportin isälleen joka myös toimi lääkärin ammatissa. Isä puolestaan toivoi että sana kuvatusta kauheasta taudista leviäisi ja lähetti raporttikopioita useisiin lehtiin.

Tapahtumasarja herättikin runsaasti huomiota 1700-luvun euroopassa.


Nykylukija saa tapahtumasta itselleen pohdittavaa. Vampyyri-ilmiö on vanha ja lastenkirjan värikkäiden kuvien ja lyhyen tarinan taustalta paljastui mielenkiintoinen todellinen tapaus kylästä jota kauhu riivasi kolmisensataa vuotta sitten.

Todennäköisimmiltä tuntuu että kyläläiset kuolivat yksinkertaisesti jonkinlaiseen joukkotautiin. Suurin osa menehtyneistä kuvailivat ennen kuolemaansa tunteneensä kipua sydämen tienoilla ja he kaikki näyttivät vähäverisiltä ja kalpeilta, sairauden merkkejä ilman vampyyrejäkin. Lisäksi ainakin kolme naista kuoli pian synnytyksen jälkeen. Lapsivuodekuume oli varsin yleinen vastasynnyttäneiden naisten kuolinsyy ja usein myös lapset luolivat pian äitiensä jälkeen. Kaikki luonnollisia syitä.

On myös helppo uskoa että syrjäisessä kylässä tavallisten maanviljelijöiden parissa taikausko oli voimakas. Ei tarvittu muuta kuin huhu ja oli helppo sanoa miten itsekin oli nähnyt klapinhakumatkalla iltapimeällä jotakin merkillistä, ehkä juuri sen viime viikolla kuolleen naapurin. Kun todellisuudessa kyseessä oli vain tarve tuntea itsensä tärkeäksi ja oikeasti olikin nähty vain varjo.

Mielenkiintoiseksi tilanteen tekevät kuitenkin puolueettomat todistajat.

Armeijan luutnantit ja kokeneet lääkärit oli lähetetty paikalle nimenomaan rauhoittamaan hysteerisiä kyläläisiä. Heidän etukäteisohjeistusensa oli läpikäydä ruumiit ja tarjota virkavallan mielipide.

Kyseiset lääkärit olivat ammatissaan erittäin kokeneita. He matkasivat armeijan mukana paikaten sanoinkuvaamattomimpia vammoja sotilaiden parissa ja he olivat nähneet enemmän ruumiita kuin kukaan. He olivat valmiita tyynnyttämään kyläläiset tieteellisin faktoin, paketoimaan tilanteen nopeasti ja lähtemään paikalta.

Silti puolueettomassa tutkimuksissaan he löysivät omaksi epäuskokseen lukuisia järjenvastaisia merkkejä ruumiista joiden olisi pitänyt olla syvässä maatumistilassa ja kirjasivat ne raporttiin joka päätyi keisarille saakka. Tuo ei ollut tilanne jossa olisi kannattanut lasketella luikuria.

Kaikin nykypäivään säästyneiden dokumenttien valossa lääkäreissä herätti aitoa hämmästystä, järkytystä ja kauhuakin, se fakta että jopa kuukausia haudassa olleista ruumiista löytyi tervettä kudosta, tuoretta verta ja ruumiiden suonten sisäinen veri oli edelleen juoksevaa. Toisten samaan aikaan kuolleiden ruumiit taas olivat luonnollisessa tilassa maatuen täysin normaalisti.

Nyt tapahtumasta on kulunut pitkä aika. 

Mitään todisteita tapahtumista ei ole kirjoitettujen raporttien ja suusta suuhun kerrotun perimätiedon lisäksi.

Kaiken aloittanut Arnold-parka on kauan sitten levinnyt tuhkana maailman tuuliin mutta tuon kohtalokkaan vampyyrinpurema-armeijareissun jälkiseurauksista puhutaan edelleen vielä tänäkin päivänä serbian alueella.


Ja tänään sitä muistellaan myös täällä meillä.

Tunnelmallista kekriä jokaiselle.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Noidan käsikirja


Juhannuksesta seuraava lempijuhlani kekri/halloween on käsillä enkä ole vielä tehnyt mitään sen eteen. 

Viime syksynä käynnistelin "Syksyn synkät tarinat"-kertomussarjaa mutta eipä
 noitakaan juttuja pahemmin ole viime vuoden jälkeen kertynyt. Syksykin on pian ohi. 

Onneksi kohtalo astui kuvioihin taannoin Porvoon lastentavarakirpputorilta jonne menin
metsästämään My little pony-leluja kirjahyllyni kaunistukseksi ja ponien sijasta löytyikin jotain muuta.


Olen nyt jo etukäteen kovasti pahoillani tätä kuvaa sillä se on niin kaamea!
En mahda sille mitään, järkyttävähän se on kuin mikä. Tekee mieli laittaa kirja
pinon alimmaiseksi pois silmistä. Hyi.

Tämä kannen kuva vain on aivan varmasti osavaikuttanut siihen faktaan miksi koko 
kirja 80- ja 90-luvuilla jopa kiellettiin muutamasta kirjastosta ja miksi  kirja taas sen sallimissa 
kirjastoissa oli lähes aina lainassa. Niin myyttinen ja legendaarinen kun se ala-asteikäisten 
lasten parissa oli.

Kyseessä on tietenkin monelle tuttu Noidan käsikirja joka koostaa tarinoita yliluonnollisesta maailmasta 
karmeiksi kummitustarinoiksi. Kun tämä siis vastaani mainitulla kirpputorilla tuli, oli se pakko ostaa. 


Sainkin sen vielä halvalla, minkäs muun kuin kannen kuvan takia. Ensin hintapyyntö oli peräti yhden euron mutta kun myyjän ilmeisestikin äiti, huomasi mitä kirjaa oltiin myymässä sanoi hän: "Hui! Ei mitään euroa! Viisikymmentä senttiä! Onko liikaa?" 

Eihän se toki liikaa ollut varsinkaan kun tämän arvo pyörii viidessäkymmenessä eurossa. Ennen
kielletystä kirjastokirjasta se on muodostunut nykykolmekymppisten nostalgiaksi joka tahdotaan
 lähes hinnalla millä hyvänsä omaan aikuisen ihmisen kirjahyllyynkin. Nyt minullakin se on ja
 kanssani voitte verestää lapsuusmuistojanne tulevissa kirjoituksissani. 


Kirjassa käsitellään erilaisia kummitustarinoita ja yliluonnollisia tapahtumia jotka mielenkiintoisesti kaikki pohjautuvat, kerrotun mukaan, tositapahtumiin joista useilla on taustallaan jokin historia-aiheinen tarina. Sopinevat siis blogini sekä tämän kuukauden teemaan.

Noidan käsikirja on alunperin kolmen erillisen kirjan kooste 1970-luvun lopun Englannista ja pitää
 myös alkuperäisessä kohdemaassan jonkinlaisen kulttikirjan statusta kaikkien niiden lasten mielissä
 jotka kirjaa aikanaan lukivat. Se on saanut paljon kiitosta värikkäästä kuvituksestaan ja epäilemättä
 ilman sitä kirjan suosio ei olisikaan yhtä suuri. Nettipalstat kertovat nimenomaan kuvituksen
aiheuttaneen ne suurimmat lapsuudentraumat ja yöunien menetykset. Varsinkin erään sivun
leijuvasta sinisestä päästä on monella yhä liiankin eläviä muistoja.


Kun itse selailen kirjaa nyt, saan monenlaisia tuntemuksia. Minua ihmetyttää kirjan genre, tavallaan
 näin pelottava kirja näin jännittävällä sisällyksellä... Sitä vain ei ole uskoa lapsille suunnatuksi. Niin
kuitenkin on.

Yhtä hyvin kirjaa kuitenkin voisivat lueskella minkä ikäiset henkilöt tahansa eikä Noidan käsikirja siltikään tuntuisi varsinaisesti lapselliselle. Näin aikuisena osaa arvostaa erilaisten ilmiöiden neutraalia kuvailutapaa, johdatus aiheisiin on melko hyvä ja itse tapaukset joita käsitellään ovat mielenkiintoisia itsessään.

Noidan käsikirjalle löytyy myös oma facebook-ryhmänsä joka on täynnä hauskoja lapsuusmuistoja kyseisen kirjan lukemisesta, kannattaa katsella kommentteja. Ryhmässä muuan kommentoija toteaa mm. näin:

"Tämä kirja on vaikuttanut, joo - mehevimmät painajaiset ja yksi helkkarin kauhujen kesä jonain 8-vuotiaana. Muistan kun lainattiin tää kesäloman alkuun silloisen lapsuudenkaverin kanssa kirjastosta ja selattiin niiden mummolla parhaita paloja lävitte. Sitten mentiin meille. Oli iltapäivä, mutta sellainen suurimmaksi osaksi maan alla oleva alakerta, heti oven avatessa vastassa hämärä eteiskäytävä mikä johti vielä hämärämpään takkahuoneeseen. Oltiin molemmat hermostuneessa tilassa. Se kesä meni funtsien ennen nukkumaanmenoa, onko parempi olla unessa ennen keskiyötä vai valveilla, siltä varalta että vampyyrit yrittää syödä."


Sen verran mitä muualta netistä luin, tuntuu olleen melko yleinen ilmiö että lukijoiden äidit ovat takavarikoineet kirjan tai ehdottoman ankarasti kieltäneet sitä lainaamasta. Itsekin kuulun tähän joukkoon sillä muistan saaneeni äidiltäni saarnan hänen löytäneen kirjan lainapinostani ja tunteneeni saarnan johdosta häpeää. Ja ymmärrän, kirjan kansi on karmea. 
  
Tuolloin lehdistössä käsiteltiin nykyistä huomattavasti enemmän erilaisia saatananpalvontakertomuksia, ilmapiiri taisi muutamien vuosien aikana olla lähellä hysteeristä kaikkea yliluonnolliseen vivahtavaa kohtaan. Nuorisoevankelista Riku Rinne sai paljon palstatilaa puhuessaan oman näkemyksensä mukaisesta valon ja pimeän taistelusta ja nettipalstoilla jopa viitataan siihen että Noidan käsikirjojen katoaminen monista kirjastoista, johtui siitä että hän olisi niitä käynyt oman käden oikeudella tuhoamassa. En tiedä väitteen paikkaansapitävyydestä sen enempää kuin mitä olen lukenut mutta totta on että hän nosti juuri Noidan käsikirjan esimerkiksi kirjallisuudesta jota ei tulisi päästää lasten käsiin. Tämä luonnollisesti lisäsi kirjan ympärillä käytävää kohua ja, lasten mielenkiintoa kirjaa kohtaan. Yleissävy kaikissa kommenteissa mitä olen kirjasta lukenut onkin positiivinen ja se tuntuu tarjonneen monille jännitystä jota muistellaan lämmöllä.


Itseltäni on vähän mennyt maku kummitusjuttuihin. Ei edes sen takia ettenkö niihin uskoisi vaan
 siksi että ne eivät vain minusta ole enää kummallisia. Kummitusjutuissa ihmisiä kiehtoo
tuntematon ja selittämättömät ilmiöt mutta jos jonkin asian onnistuu selittämään (ainakin itselleen)
 silloinhan se kadottaa mystisyytensä ja muuttuu tavanomaiseksi. Tämä on viittaus huuhaapuoleeni
 jonka tämän kommentin jälkeen pidän ihan yhtä piilossa kuin muutenkin ja koetan teidän
 lukijoiden takia keskittyä ainakin muutamassa kirjoituksessa pohtimaan tämän kirjan
 joitakin tunnetuimpia kummittelujuttuja.

Toivoisin muuten muutamia kommentteja jos aihe vain kiinnostaa. Minulta on blogi-innostus
 hiukan kadoksissa ja motivoisi tietää että tämä kirja on muillekin tuttu ja ehkä sen tarinoita
haluttaisiin verestää?  Miten on? Olenko ainoa jolle tämä kirja herätti ylijänniä muistoja
 80-90-lukujen tienoilta?

torstai 16. lokakuuta 2014

Syksyn surulliset


Eksyin jälleen lueskelemaan sadan vuoden takaisia sanomalehtiä ja pysähdyin kuolinilmoituksiin.

 Niiden riimit ja niistä heijastuva kaipaus ja tuska tuntuvat elävän vielä tänäänkin
 vaikka he noita tunteita tunteneet ovat jo kauan sitten päässeet rakkaidensa pariin. 

Nämä ilmoitukset sopivat tähän vuodenaikaan. 

Tässä kaivattuja ja kadonneita syksyltä 1904.


Ei Oskarin olla tarvinnut, päivää monta maailmassa, 
häll koti oli parempi, Jeesuksen luona taivahassa. 

Siell Oskar pieni kera enkelien 
nyt veisaapi kiitosta herrallein,
 
ett vapautti hänet vaivoista.


Suo herra viimein armosta kun joutuu erohetken, 
ett turvallisna, pelvotta, viimeisen, alan retken. 

Näin vuoteellani, uskossa, 
pois nukun täältä rauhassa. 

Ja käsiis sieluni annan.


Jopa loppuu päivän vaiva, ehtoo levon mulle tuo,
rasitetun täällä aivan, herran rauhaan mennä suo.

Nukkua hän sallii vihdoin, 
vaivatun ja väsyneen.

Riennän mielelläni silloin, 

haudan poveen, tyveneen.


 Ah autuasta, näin hän pääsi, 
varhain,
kuin kevätkukka, 
kukostuksessaan parhain.

Hän rauhaan vaipui ennen 
kuin haipui pois eksyksiin tai synnin puoleen taipui.


Kangistui se käsi, hellä,
joka meitä hoiteli.

Kylmeni se sydän, hellä,
joka meille sykkeli.


Täällä ei saa yhdessä olla vaikka kuinka pyydämme.

Vaan haudan tuolla puolen, 
toisemme löydämme! 


Nyt täältä kuolema mua noutamaan on tullut.
Ja hän onkin odotettuna, jo kauan aikaa ollut.

Se vaivani nyt päättääpi, jota ei tää maailma voinut,
sillä olen mä jo kyllältä, siinä aikani vaikeroinut. 

Jumala, ole minulle armollinen, sinun suuren laupeutes tähden,
pyyhi pois minun syntini, sinun suuren hyvyytes nähden.


Ei nuoruuteen eikä vanhuuteen auta turvata täällä,

sillä usein vanhimman lapsensa näkeepi paarien päällä.


Herra antoi. Herra otti.
Kiitetty olkoon herran nimi.


Jo taukosi tuskasi Eeromme pieni!

On taivahan rauha sun ihollasi.

Jo pyyhkäisi enkelin siipye hieno,
pois tuskan varjot sun kasvoiltasi.

Niin tyynenä, rauhaisna,
 uinahda nyt.

Oot rannoille rauhan,
jo ennättänyt.


Miks vuotaa kyynelvirt?

Kaihon tunne jäätää rintaa.

Onhan rakkain, rauhaa saanut,
Tuska häneltä, on iäksi laannut!

Rakastettu!

Kaivattu!


 Rakkaamme suru, tuska, on viimein päättynyt.

Hän kantoi kruunun kristuksen 
ja nukkui herran nimehen.

Hän levätköön nyt rauhassa,
me täällä surun alhossa.

Olkaamme aina valmiit vaan,
sillä myös meidätkin täältä korjataan.


Nyt umpeen vaipui kirkas silmä.
Se sydän, lempeä, nyt on kylmä.

Äidin nyt peittävät nurmen alle.
Jost ei vastaa valittajalle.


 Ken pois murheen laaksosta ei soisi pääsevänsä?
Ken meren myrskyaalloista ei menis mielellänsä?

Levolliseen satamaan,
elämän uuteen valkamaan,

Ikuisen rauhan rantaan.


Mä pääsen tyyneen rantahan,
myrskyistä jotka pauhaa.
Kiusauksista maailman,
saan iäks, kaikeks rauhan.

Vaivoista pääsen lepohon.
Pimeydestä valohon.

Itkusta taivaan riemuun.


Taimen elon tarhasta,
taittoi herra varhain

Tuonne kutsui tykönsä.
Taakse tähtitarhain.


Voi miksi jätit meidät!?


On Aaron rinta riutunut,

on liljan kukka katkennut.

Hän tyköämme riensi varhain, 
luo enkelten, kukkatarhain,

sylihin Jeesuksen.
 

Puolison rakkaan temmannut on tuoni rinnaltani, 
nyt surust olen sortunut; mist apu tuskahan?

Mua, herra, tue horjuvaa, ett epäilyyn en vaivu! 
En neuvoas voi oivaltaa! En tyydy viel, en taivu!

(Auta, etten harhaan haivu.)

Mutta me emme surra saa, kuin ois ei toivoakaan enää!
Rakkaamme herran luo vaan pois sai hiukka ennen mennä. 

Suo Jumala et armahain sais ilossasi sijan,
ja voitettuan uskossan, saisin myös minä tulla pian. 

Ja seurassaan olla.

Iän.