Juhannuksesta seuraava lempijuhlani kekri/halloween on käsillä enkä ole vielä tehnyt mitään sen eteen.
Viime syksynä käynnistelin "Syksyn synkät tarinat"-kertomussarjaa mutta eipä
noitakaan juttuja pahemmin ole viime vuoden jälkeen kertynyt. Syksykin on pian ohi.
Onneksi kohtalo astui kuvioihin taannoin Porvoon lastentavarakirpputorilta jonne menin
metsästämään My little pony-leluja kirjahyllyni kaunistukseksi ja ponien sijasta löytyikin jotain muuta.
metsästämään My little pony-leluja kirjahyllyni kaunistukseksi ja ponien sijasta löytyikin jotain muuta.
Olen nyt jo etukäteen kovasti pahoillani tätä kuvaa sillä se on niin kaamea!
En mahda sille mitään, järkyttävähän se on kuin mikä. Tekee mieli laittaa kirja
pinon alimmaiseksi pois silmistä. Hyi.
Tämä kannen kuva vain on aivan varmasti osavaikuttanut siihen faktaan miksi koko
kirja 80- ja 90-luvuilla jopa kiellettiin muutamasta kirjastosta ja miksi kirja taas sen sallimissa
kirjastoissa oli lähes aina lainassa. Niin myyttinen ja legendaarinen kun se ala-asteikäisten
lasten parissa oli.
Kyseessä on tietenkin monelle tuttu Noidan käsikirja joka koostaa tarinoita yliluonnollisesta maailmasta
karmeiksi kummitustarinoiksi. Kun tämä siis vastaani mainitulla kirpputorilla tuli, oli se pakko ostaa.
Sainkin sen vielä halvalla, minkäs muun kuin kannen kuvan takia. Ensin hintapyyntö oli peräti yhden euron mutta kun myyjän ilmeisestikin äiti, huomasi mitä kirjaa oltiin myymässä sanoi hän: "Hui! Ei mitään euroa! Viisikymmentä senttiä! Onko liikaa?"
Eihän se toki liikaa ollut varsinkaan kun tämän arvo pyörii viidessäkymmenessä eurossa. Ennen
kielletystä kirjastokirjasta se on muodostunut nykykolmekymppisten nostalgiaksi joka tahdotaan
lähes hinnalla millä hyvänsä omaan aikuisen ihmisen kirjahyllyynkin. Nyt minullakin se on ja
kanssani voitte verestää lapsuusmuistojanne tulevissa kirjoituksissani.
kielletystä kirjastokirjasta se on muodostunut nykykolmekymppisten nostalgiaksi joka tahdotaan
lähes hinnalla millä hyvänsä omaan aikuisen ihmisen kirjahyllyynkin. Nyt minullakin se on ja
kanssani voitte verestää lapsuusmuistojanne tulevissa kirjoituksissani.
Kirjassa käsitellään erilaisia kummitustarinoita ja yliluonnollisia tapahtumia jotka mielenkiintoisesti kaikki pohjautuvat, kerrotun mukaan, tositapahtumiin joista useilla on taustallaan jokin historia-aiheinen tarina. Sopinevat siis blogini sekä tämän kuukauden teemaan.
Noidan käsikirja on alunperin kolmen erillisen kirjan kooste 1970-luvun lopun Englannista ja pitää
myös alkuperäisessä kohdemaassan jonkinlaisen kulttikirjan statusta kaikkien niiden lasten mielissä
jotka kirjaa aikanaan lukivat. Se on saanut paljon kiitosta värikkäästä kuvituksestaan ja epäilemättä
ilman sitä kirjan suosio ei olisikaan yhtä suuri. Nettipalstat kertovat nimenomaan kuvituksen
aiheuttaneen ne suurimmat lapsuudentraumat ja yöunien menetykset. Varsinkin erään sivun
leijuvasta sinisestä päästä on monella yhä liiankin eläviä muistoja.
Kun itse selailen kirjaa nyt, saan monenlaisia tuntemuksia. Minua ihmetyttää kirjan genre, tavallaan
näin pelottava kirja näin jännittävällä sisällyksellä... Sitä vain ei ole uskoa lapsille suunnatuksi. Niin
kuitenkin on.
Yhtä hyvin kirjaa kuitenkin voisivat lueskella minkä ikäiset henkilöt tahansa eikä Noidan käsikirja siltikään tuntuisi varsinaisesti lapselliselle. Näin aikuisena osaa arvostaa erilaisten ilmiöiden neutraalia kuvailutapaa, johdatus aiheisiin on melko hyvä ja itse tapaukset joita käsitellään ovat mielenkiintoisia itsessään.
Noidan käsikirjalle löytyy myös oma facebook-ryhmänsä joka on täynnä hauskoja lapsuusmuistoja kyseisen kirjan lukemisesta, kannattaa katsella kommentteja. Ryhmässä muuan kommentoija toteaa mm. näin:
"Tämä kirja on vaikuttanut, joo - mehevimmät painajaiset ja yksi helkkarin kauhujen kesä jonain 8-vuotiaana. Muistan kun lainattiin tää kesäloman alkuun silloisen lapsuudenkaverin kanssa kirjastosta ja selattiin niiden mummolla parhaita paloja lävitte. Sitten mentiin meille. Oli iltapäivä, mutta sellainen suurimmaksi osaksi maan alla oleva alakerta, heti oven avatessa vastassa hämärä eteiskäytävä mikä johti vielä hämärämpään takkahuoneeseen. Oltiin molemmat hermostuneessa tilassa. Se kesä meni funtsien ennen nukkumaanmenoa, onko parempi olla unessa ennen keskiyötä vai valveilla, siltä varalta että vampyyrit yrittää syödä."
Sen verran mitä muualta netistä luin, tuntuu olleen melko yleinen ilmiö että lukijoiden äidit ovat takavarikoineet kirjan tai ehdottoman ankarasti kieltäneet sitä lainaamasta. Itsekin kuulun tähän joukkoon sillä muistan saaneeni äidiltäni saarnan hänen löytäneen kirjan lainapinostani ja tunteneeni saarnan johdosta häpeää. Ja ymmärrän, kirjan kansi on karmea.
Tuolloin lehdistössä käsiteltiin nykyistä huomattavasti enemmän erilaisia saatananpalvontakertomuksia, ilmapiiri taisi muutamien vuosien aikana olla lähellä hysteeristä kaikkea yliluonnolliseen vivahtavaa kohtaan. Nuorisoevankelista Riku Rinne sai paljon palstatilaa puhuessaan oman näkemyksensä mukaisesta valon ja pimeän taistelusta ja nettipalstoilla jopa viitataan siihen että Noidan käsikirjojen katoaminen monista kirjastoista, johtui siitä että hän olisi niitä käynyt oman käden oikeudella tuhoamassa. En tiedä väitteen paikkaansapitävyydestä sen enempää kuin mitä olen lukenut mutta totta on että hän nosti juuri Noidan käsikirjan esimerkiksi kirjallisuudesta jota ei tulisi päästää lasten käsiin. Tämä luonnollisesti lisäsi kirjan ympärillä käytävää kohua ja, lasten mielenkiintoa kirjaa kohtaan. Yleissävy kaikissa kommenteissa mitä olen kirjasta lukenut onkin positiivinen ja se tuntuu tarjonneen monille jännitystä jota muistellaan lämmöllä.
Noidan käsikirja on alunperin kolmen erillisen kirjan kooste 1970-luvun lopun Englannista ja pitää
myös alkuperäisessä kohdemaassan jonkinlaisen kulttikirjan statusta kaikkien niiden lasten mielissä
jotka kirjaa aikanaan lukivat. Se on saanut paljon kiitosta värikkäästä kuvituksestaan ja epäilemättä
ilman sitä kirjan suosio ei olisikaan yhtä suuri. Nettipalstat kertovat nimenomaan kuvituksen
aiheuttaneen ne suurimmat lapsuudentraumat ja yöunien menetykset. Varsinkin erään sivun
leijuvasta sinisestä päästä on monella yhä liiankin eläviä muistoja.
Kun itse selailen kirjaa nyt, saan monenlaisia tuntemuksia. Minua ihmetyttää kirjan genre, tavallaan
näin pelottava kirja näin jännittävällä sisällyksellä... Sitä vain ei ole uskoa lapsille suunnatuksi. Niin
kuitenkin on.
Yhtä hyvin kirjaa kuitenkin voisivat lueskella minkä ikäiset henkilöt tahansa eikä Noidan käsikirja siltikään tuntuisi varsinaisesti lapselliselle. Näin aikuisena osaa arvostaa erilaisten ilmiöiden neutraalia kuvailutapaa, johdatus aiheisiin on melko hyvä ja itse tapaukset joita käsitellään ovat mielenkiintoisia itsessään.
Noidan käsikirjalle löytyy myös oma facebook-ryhmänsä joka on täynnä hauskoja lapsuusmuistoja kyseisen kirjan lukemisesta, kannattaa katsella kommentteja. Ryhmässä muuan kommentoija toteaa mm. näin:
"Tämä kirja on vaikuttanut, joo - mehevimmät painajaiset ja yksi helkkarin kauhujen kesä jonain 8-vuotiaana. Muistan kun lainattiin tää kesäloman alkuun silloisen lapsuudenkaverin kanssa kirjastosta ja selattiin niiden mummolla parhaita paloja lävitte. Sitten mentiin meille. Oli iltapäivä, mutta sellainen suurimmaksi osaksi maan alla oleva alakerta, heti oven avatessa vastassa hämärä eteiskäytävä mikä johti vielä hämärämpään takkahuoneeseen. Oltiin molemmat hermostuneessa tilassa. Se kesä meni funtsien ennen nukkumaanmenoa, onko parempi olla unessa ennen keskiyötä vai valveilla, siltä varalta että vampyyrit yrittää syödä."
Sen verran mitä muualta netistä luin, tuntuu olleen melko yleinen ilmiö että lukijoiden äidit ovat takavarikoineet kirjan tai ehdottoman ankarasti kieltäneet sitä lainaamasta. Itsekin kuulun tähän joukkoon sillä muistan saaneeni äidiltäni saarnan hänen löytäneen kirjan lainapinostani ja tunteneeni saarnan johdosta häpeää. Ja ymmärrän, kirjan kansi on karmea.
Tuolloin lehdistössä käsiteltiin nykyistä huomattavasti enemmän erilaisia saatananpalvontakertomuksia, ilmapiiri taisi muutamien vuosien aikana olla lähellä hysteeristä kaikkea yliluonnolliseen vivahtavaa kohtaan. Nuorisoevankelista Riku Rinne sai paljon palstatilaa puhuessaan oman näkemyksensä mukaisesta valon ja pimeän taistelusta ja nettipalstoilla jopa viitataan siihen että Noidan käsikirjojen katoaminen monista kirjastoista, johtui siitä että hän olisi niitä käynyt oman käden oikeudella tuhoamassa. En tiedä väitteen paikkaansapitävyydestä sen enempää kuin mitä olen lukenut mutta totta on että hän nosti juuri Noidan käsikirjan esimerkiksi kirjallisuudesta jota ei tulisi päästää lasten käsiin. Tämä luonnollisesti lisäsi kirjan ympärillä käytävää kohua ja, lasten mielenkiintoa kirjaa kohtaan. Yleissävy kaikissa kommenteissa mitä olen kirjasta lukenut onkin positiivinen ja se tuntuu tarjonneen monille jännitystä jota muistellaan lämmöllä.
Itseltäni on vähän mennyt maku kummitusjuttuihin. Ei edes sen takia ettenkö niihin uskoisi vaan
siksi että ne eivät vain minusta ole enää kummallisia. Kummitusjutuissa ihmisiä kiehtoo
tuntematon ja selittämättömät ilmiöt mutta jos jonkin asian onnistuu selittämään (ainakin itselleen)
silloinhan se kadottaa mystisyytensä ja muuttuu tavanomaiseksi. Tämä on viittaus huuhaapuoleeni
jonka tämän kommentin jälkeen pidän ihan yhtä piilossa kuin muutenkin ja koetan teidän
lukijoiden takia keskittyä ainakin muutamassa kirjoituksessa pohtimaan tämän kirjan
joitakin tunnetuimpia kummittelujuttuja.
siksi että ne eivät vain minusta ole enää kummallisia. Kummitusjutuissa ihmisiä kiehtoo
tuntematon ja selittämättömät ilmiöt mutta jos jonkin asian onnistuu selittämään (ainakin itselleen)
silloinhan se kadottaa mystisyytensä ja muuttuu tavanomaiseksi. Tämä on viittaus huuhaapuoleeni
jonka tämän kommentin jälkeen pidän ihan yhtä piilossa kuin muutenkin ja koetan teidän
lukijoiden takia keskittyä ainakin muutamassa kirjoituksessa pohtimaan tämän kirjan
joitakin tunnetuimpia kummittelujuttuja.
Toivoisin muuten muutamia kommentteja jos aihe vain kiinnostaa.
Minulta on blogi-innostus
hiukan kadoksissa ja motivoisi tietää että tämä kirja on muillekin tuttu ja ehkä sen tarinoita
haluttaisiin verestää? Miten on? Olenko ainoa jolle tämä kirja herätti ylijänniä muistoja
80-90-lukujen tienoilta?
hiukan kadoksissa ja motivoisi tietää että tämä kirja on muillekin tuttu ja ehkä sen tarinoita
haluttaisiin verestää? Miten on? Olenko ainoa jolle tämä kirja herätti ylijänniä muistoja
80-90-lukujen tienoilta?
Ooh, entä jos kiinnostui muuten vain, vaikka ei ole koskaan aiemmin törmännytkään? :)
VastaaPoistaEntistä parempi :) Nyt varmaan aikuisena tätä kirjaa voi entistä enemmän arvostaa kun voi samalla googlailla kaikkien kirjan tarinoiden aitoja taustoja!
PoistaRakastin (ja pelkäsin :D ) tätä kirjaa pentuna! Luin tätä salaa alle kouluikäiselle serkulle, joka meni kielloista huolimatta kertomaan äidilleen että "Milla luki mulle Noidan käsikirjaa ja nyt mää voin ruveta ihmissudeks. Siihen tarvitaan susi ja keittiötarvikkeita!" Sain hiukan palautetta kummitädiltä...
VastaaPoistaKovasti himoitsen Noidan käsikirjaa omaan kirjahyllyyni, juurikin nostalgiasyistä. Ja onhan tämä melkoinen klassikko.
Kummitus- ja huuhaajutut kiinnostavat aina. :)
Jos sun tädit ovat yhtään niin topakoita kun minun tätini silloin kun olimme lapsia niin taisit saada aika satikutia... Ihana muisto :) Voi miten moni lapsi on joutunut pulaan tämän kirjan takia mutta silti se on tainnut olla sen arvoista ;)
PoistaMuistan lueskelleeni tuota "sisaruspuolien" kanssa joskus 8-vuotiaana, ja minä todellakin NIIN haluisin sen omaan kirjahyllyyni. Minusta tuo kansi on aivan ihana! :D
VastaaPoistaSanotaan vielä, että en kyllä koskaan muista pelänneeni kirjaa, ihaillen katselin kuvia, ja lempiaukeamani oli se, jossa oli jotain vampyyrikissoja, -koiria ja pupuja. Minusta ne oli siistejä!
PoistaMahtava asenne jo lapsena! Mulle tää kirja oli todellakin pelottava koska luin joka jutun täytenä totena missä oli vähän sulateltavaa sellaiselle naperolle... Täytyy katsoa tuo vampyyrieläinaukeama että miten söpöjä ne oikein olivatkaan :D
PoistaTuttu teos, jonka omalla kortilla lainasin ala-asteella ja luin kannesta kanteen. Kansikuva on kieltämättä ruma, eikä edes vastaa kunnolla sisältöä, joka mielestäni on jännittävä mutta aika asiallinen kun miettii. Äiti saattoi kirjaa vilkaista, mutta laski sen kai tietokirjaksi. Kyllä tämän nostalgia-arvo on korvaamaton :).
VastaaPoistaTiivistit hyvin ajatukseni kansi/sisältöristiriidasta. Teksti tosiaan on asiallista ja kansi sitten huomionhakuinen ja mässäilevä. Toisaalta valinta taisi olla oikea sillä tyylikkäämpi kansi ja neutraalimpi nimi eivät aivan varmasti olisi tuoneet yhtä paljon julkisuutta. :)
PoistaSain tämän äidiltä joululahjaksi 80-luvulla. Rakastin sitä! Ja kaameahan se oli samalla! Ja sitten äiti tajusi mitä oli mennyt tekemään ja takavarikoi kirjan... Jossain vanhempien kotona kirja kai edelleen on.
VastaaPoistaMitä olenkaan mennyt tekemään... :D Hauska! :) Varmaan harmitti. Mutta kuule, ensi kerralla kun käyt kotona, etsi kirja. Sääli jos se on jossain ulkovarastossa homehtumassa koska uusia painoksia ei ole eikä taida koskaan tullakaan ja kirjan myyntiarvo varmaan nykyisestä viidestä kympistä tulee nousemaan vain.
PoistaMä en ollut tästä koskaan kuullutkaan. Vaikka ilmeisesti oon just oikeaa ikäluokkaa jonka lapsuudessa tämä on ollu kova juttu. Mut mä elin kyllä lapsuuteni niin syrjäkulmilla ettei sinne ehkä sitten tullu kaikki muotijutut.
VastaaPoistaMut kiitos tosi paljon kun esittelit tän. Tosi mielenkiintoisen oloinen kirja ja oon kyllä pikkusen katkera etten lapsena oo tuota päässy lukemaan. Olisin taatusti ollu ihan innoissani siitä. Pitää ehkä korjata asia nyt aikuisiällä. Tarkistin jo löytyykö kirjastosta: Varsinais-Suomen alueen kaikista kirjastoista kyseistä teosta löytyy vaan kaksi kappaletta (ja molemmat luonnollisesti lainassa).
Kirjan kannesta tulee mieleen Shokki-lehdet, jotka taas oli mun lapsuuden painajaisten aiheuttajia. Isoveljellä oli niitä ja pikkuveljen kanssa luettiin niitä äidiltä salaa. Muistan monta tarinaa niistä vieläkin oikein hyvin. Erityisen hyvin on jäänyt mieleen yhdestä Clive Barkerin Veren kirjat-tarinasta tehty sarjakuvaversio. Siinä kaksi miestä eksyy Jugoslavian maaseudulle ja joutuu kahden kylän välisen taistelun jalkoihin. Se oli kammottava, se karmaisee vieläkin, kuten muutkin Veren kirja-tarinat.
Se on kummallista miten paljon kirjoja lukevana ihmisenä (varsinkin lapsena) jokin ns. kulttikirja on mennyt täysin ohi. Tämän noidan käsikirjan kanssa on julkaistu kai vakoojan käsikirja ja olikos se salapoliisin käsikirja joista molemmista useilla on muistoja mutta en itse muista itse niitä koskaan lukeneeni.
PoistaTämä on kyllä sellainen juttu joka olisi pitänyt lukea lapsena, mahdollisimman nuorena vielä jotta olisi tullut se maksimivaikutus :) Tyylillä ensimmäisiä kertoja kun edes kuulee mistään noista kirjan asioista ja ilmiöistä. Oli se kyllä jännää silloin joskus. Onneksi sulla on kuitenkin ollut noita shokki-lehtiä vähän samanlaisena jännityksentuojana, kuulostaa aika pitkälti samanlaiselta materiaalilta mitä tässäkin kirjassa on. Ja tuo kuvailemasi tarina kuulostaa todella karmealta.
No jooo! Siis klikkasin itseni tänne blogiin ensimmäistä kertaa (kiva juttu), koska tunnistin tuon kuvan. Luulin, että olin ainoa johon tämä kirja on niin syvästi vaikuttanut. Muistan kyllä, että se oli melkein aina kirjastoautosta lainassa. Ostaisin itsekin jos eteen tulisi. Asuttiin tosi maalla ja kauheinta oli pimeässä odottaa koulutaksia ja kuunnella metsän ääniä. Tuskin luki kirjassa, mutta kehitin itselleni säännön, että ihmissudet eivät näe jos olen liikkumatta. Tuli aika kylmä talvipakkasilla ;)
VastaaPoistaKivaa! Mulle sun blogi onkin tuttu paikka.
PoistaSympatiseeraan muuten todella tiiviisti koulutaksiondotustarinaasi. Oma perheeni muutti maalle, metsään kun olin 16 ja jouduin seuraavat vuodet käymään lukiota siten että aamulla heräsin muiden vielä nukkuessa ja jouduin yksin tarpomaan lumessa ja pakkasessa ja ennenkaikkea pilkkopimeässä läheiselle maantielle.
Sinne piti mennä aikaisin koska bussin saapumisaika saattoi olla mitä tahansa 40 minuutin sisällä. Se tarkoitti minulle sitä että olen tuntikausia elämästäni seisoskellut pilkkopimeässä pakkasmetsässä yksin kuunnellen risujen naksahtelua ympäriltäni. Mitään katuvaloja, naapureita ei ollut ja taskulampun patteri ei kestänyt pitkiä päälläoloja. En osaa edes kuvitella miltä olisi tuntunut kokea sama lapsena kun tämäntyylisten kirjojen tarinat olivat tuoreina mielessä!
Kirja oli ehdoton ykkönen minullekin heti opittuani lukemaan :) Ensimmäinen kauhukirjani. En omista kirjaa vielä, mutta ostan toki kokoelman jatkoksi heti löytäessäni sen, sitten sattumalta. Kun löysin ekan huuhaa-jutuista kiinnostuneen ystävän, teimme nauhurilla kasetin, jolle ystävä luki kirjasta kummitustaloista ja minä tein taustaäänet. Keppien hakkaaminen kuulosti hevosen klopsutukselta, paperin rypistäminen tulipalolta... Minulla on kai ollut erityisen hyväksyvä äiti, hän kun ei pitänyt asiaa mitenkään kummallisena, että luin kirjastosta kaikki kauhupuolen jutut jo kymmenkesäisenä ja rakensin nukkekodista kauhujen talon yhdessä sen samaisen ystäväni kanssa. Ideoita saimme paljon juuri tuosta kirjasta. Siitä äiti tosin valitti, kun olimme värittäneet veriläiskiä pysyvällä tussilla...
VastaaPoistaVoi kauheaa, tuo muistosi jonka kerroit taitaa olla paras tähän asti lukemistani! Aivan älyttömän ihanaa, jos olisin ollut tuota toimintaa katseleva äiti, olisin ollut niin ylpeä lapsestani.
PoistaJa kyllä meilläkin oli onneksi huuhaajuttuja kohtaan hyväksyvä asenne kotona, se oli vain tuo kannen kuva joka ahdisti äitiäni, ajatteli kai että olin menossa aivan täysin väärään suuntaan. Mahtoiko sisältöä edes vilkaista.
Voi noita veriläiskiä. Äitisi vaikuttaa asialliselta tapaukselta
Ooo, tää kirja oli vaikiolainaus kirjastoautosta muksuna. Jatkuvasti tätä kirjaa lainattiin ja kauhisteltiin sen kauheuksia. Voi kuinka ihanaa oliskaan tämä opus saada täyttämään omaa kirjahyllyäni.
VastaaPoistaJos vain jossain törmää edes hiukan kohtuuhintaan, kannattaa ostaa. Onneksi nuo kannet ovat mustat ja kuva niin helpostierottuva että sen bongaaminen eri kirpputorien kirjakasoista on aika helppoa :) Tosin, itse kierran kirpputoreja paljon enkä ole vielä koskaan aikaisemmin tähän törmännyt vaikka kirjakasoja usein kääntelen.
PoistaVoi, myös täällä heräsi niin paljon muistoja tästä teemasta. Oli se jännää, kun mm. tuo kirja veti puoleensa. Meidän kirjastossa oli myös musta raamattu, joka oli kova puheenaihe ja kovimmat kävi sitä salaa selaamassa hyllyjen välissä. Joskus huvittaa, kun miettii miten pelottavalta kummitusjutut lapsena tuntui! Niitä oli niin jännä kuunnella jossain yökylässä tai leirillä. Niistä vois tulla myös hyvä aihe postaukselle; lapsuudesta tutut kummitusjutut.
VastaaPoistaMuistan myös todella hyvin 90-luvun saatananpalvontakohinan. Kyllähän se kiinnosti ja veti puoleensa yläasteikäistä. Luin Riku Rinteen ja vastaavien kirjoja ja kertomuksia tosielämästä saatananpalvonnan parissa. Niiden varoittava esimerkki sai monet nuoret kiinnostumaan vaan enemmän. Se vaihe kuului varmasti siihen tiettyyn ikään, josta on onneksi tullut kasvettua jo aikoja sitten yli.
On kyllä hassua miten journalismi on muuttunut lyhyessä ajassa, en usko että jostakin saatananpalvonnan tapaisesta asiasta enää kirjoitettaisiin lehdistössä niin laajasti kuin mitä silloin ennen. Ehkä nykymaailmassa tapahtuu jännittävämpiä asioita, kuka tietää :)
PoistaMeidän kirjastossamme mustaa raamattua ei ollut, sitä olivat jotkut tutut lapset käyneet kysymässä ja olivat saaneet pahoja mulkaisuja kirjastovirkailijalta :D
Ajan hengestä on pakko pistää tämä linkki :-D Etenkin kommentit tämän esityksen jälkeen ovat ihan uskomattomia nykyajan näkövinkkelistä!
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=UpAdW5WaCLQ
Ihanaa kun tässä kuuntelijoiden mielestä tuo musiikki oli vallan aivan kauhean räväkkää ja erikoista :D
PoistaTunnustaudun heti yhdeksi niistä jotka ovat nähneet painajaisia tätä kirjaa luettuaan - ja jotka silti palasivat sen äärelle yhä uudelleen ja uudelleen lapsuudessaan :-D Elävältä haudatut itse itseään haudassa syöneet ihmiset, vampyyrit ja joku itämainen vihreä kummitus ovat painuneet kauhukuvajaisina muistiini. Suosikkiaukeamani oli kuitenkin jo lapsena se jälleensyntymää käsitellyt, jossa oli mm. joku joka muisti kuolleensa merimiehenä tykinkuulaan. Sielunvaelluksessa oli pienestä pitäen mielestäni järkeä, ei ihme että käännyin myöhemmin hinduksi ;-) Ehkäpä Riku Rinne ja muut, joitten kristillisistä kirjoista myöhemmin luin että tuo kirja on ihan saatanasta ja viekottelee lapsia pois herätyskristillisyydestä, ovatkin siis aivan oikeassa ;-) He tosin vastustivat yhtä lailla saatanallisina mm. My Little Ponya, kasvissyöntiä ja Star Warsia, joten ehkäpä kääntymykseni johtuu sittenkin jostain muusta kuin Noidan käsikirjasta...
VastaaPoistaMinua harmittaa se että olen nyt kirjoitellut, lukenut, keskustellut ja katsellut tätä kirjaa/tästä kirjasta niin paljon että huomasin että alan sekoittaa omia lapsuusmuistojani muiden muistoihin. En muistakaan varmaksi oikeastaan tästä enää mitään muuta kuin sen häpeän jota koin kun äitini minulle sen lainaamisesta saarnasi :) Ja sen tietyn häkeltymisen/jännän olon joka kirjasta minulle tuli.
PoistaEn todellakaan tiennyt että Riku on ollut tuota mieltä myös noista toisista asioista! Hyvänen aika, hän on varmasti hyvin onnellinen että emme ole samaa tuttavapiiriä, kaikki minitut asiat kun kuuluvat harrastuksiini :D On kyllä hassua että Herra Rinne sitten taitaa itse olla lihansyöjä, luulisi järjellä ajateltuna että toisen elävän olennon ruumiin ja lihan syönti vasta saatanallista olisikin... Logiikka jotenkin hiukan ontuu :)
Voi, sinun pitää etsiä hyppysiisi klassikko nimeltä Uhattu uusi sukupolvi niin tiedät mikä on saatanallista ;-D
Poistahttp://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=1078318
Oi, olen minäkin tuon kirja ala-asteikäisenä lukenut, Ja oli kyllä ehkä mielenkiintoisin kirja mikä on ikinä käsiini sattunut! Äitini selasi kirjan hoksattuaan "mitä olinkaan mennyt lainamaan" kauhean kannen takia. Sitten hän kauhisteli minulle verisiä vampyyrien kuvia. Mutta olin jo ehtinyt lukea tämän mahtavan kirjan siinä vaiheessa! :D Näin tämän joskus yhä ala-asteikäisenä myynnissä siinä kirjastossa, josta sen lainasin. Joten ei varmaan ainakaan sieltä enää löydy. Aion varmuuden vuoksi kysyä maakuntakirjastosta, jos vaikka onni suosisi. Upea kirja!
VastaaPoistaItsekin kirjan blogillani jo-esitelleenä pakko sen verran sanoa, että se kansikuvan oli ihan supersöpö, maailman kartta ihmiskallon otsaluussa. Itse innostuin juuri sen kansikuvan takia; Maailmankartta otsassa! Wau :D
VastaaPoistaEi sillä että pääkallo olisi mitenkään erityisen yliluonnollinen, mutta tuollainen surumielisen mököttävä.. Silti, ihana, nostalginen kirja, ja sinä olet sitten se yksi poikkeus meistä kuudesta miljoonasta onnettomasta jota ei koskaan onnista kirpputorilla tuolla tavalla o_O
Btw, se kuuluisan pelottava "Sininen Pää" on vain graafinen mukaelma klassisesta "Ooppperan Kummituksesta"..
Voi tätä bloggeria kun en ole saanut teille enää kommentoitua viestienne perään mutta Kirjurille sanon että vaikuttaapa kovasti mielenkiintoiselta lukuehdotukselta ja tutustun siihen toivottavasti vielä :D Anonyymille suosittelen sinnikkyyttä, kyllä tämä vielä monista kirjastoista löytyy. Ja Aconitum, tiedätkö, niin paljon kun tätä kirjaa olen katsellut, tajusin itsekin vasta tätä juttua kirjoittaessani että kannen kuvassa on maailmankartta! :D Ja kuitenkin lapsesta saakka tuo kansi on mielessä pyörinyt...
VastaaPoistaVoi vitsi palautit mieleeni tämän lapsuuden kirjan! Tätä luettiin lapsena kavereiden kanssa ja muistan kyllä, että etenkin yöllä kirjan pelottavat tarinat ja kuvat palasivat mieleen. Mutta olihan se vaan niin jännä! Onneksi ehdin lukea kirjan ennen kuin se kiellettiin oman kotikyläni kirjastosta :)
VastaaPoistaAi kävikö sinunkin paikkakuntasi kirjastossa noin hullusti :) Mutta pakko sanoa, kun itse luin nyt kolmekymppisenä konkarina tätä kirjaa yömyöhäisellä, tuli jopa minulle ajoittain pieniä pelonväristyksiä. Ei ihme jos se koettiin liian kovana matskuna lastenosastolaisille :)
PoistaInnostuin jo aivan kun muistin että olen ostanut aikanaan kirjaston poistomyynnistä tämän kirjan, vaan kun sain käytyä läpi koko kirjahyllyni niin ilmeni että se olikin vain se Salapoliisin käsikirja.
VastaaPoistaNoidan käsikirja, Salapoliisin käsikirja ja Vakoojan käsikirja oli suosikkejani ja lainasin ne ala-asteella lukuisia kertoja. Omat vanhempani piti tuota Noidan käsikirjaakin vain lasten satukirjana ja en ole tiennytkään että sitä noin on paheksuttu aikanaan. Mielenkiintoista!
Minusta kaikkein hyytävimpiä olivat haudassa itseään syöneet elävältä haudatut. Hrrr!
Voi mutta salapoliisin käsikirjoja nostalgisoidaan myös, sekin on ihan hyvä löytö :) Ja muuten, noista elävältä hautaustapauksista on tulossa tänne juttua tulevaisuudessa.
PoistaItsekin luin aikanaan kaikista kauhujuista innostuneena tämän kirjan. Äitini hieman ihmetteli kun kotiintuloni koulusta kesti, kunnes sai selville että kävin kirjakaupassa "salaa" lukemassa kirjaa aina vähän matkaa eteenpäin. Sain sitten kaikeksi onneksi pian tämän teoksen omakseni. Nyt vuosien jälkeen en tiedä mihin kirja on mahtanut joutua, vielä aikuisiällä tiedän sen omistaneeni, kun moni tuttu sitä nostalgiahuumassaan lainaili :)
VastaaPoistaEnemmän saisi olla tällaisia kirjoja, oma innostukseni jännitys- ja kauhukirjallisuuteen lähti liikkeelle Uskomatonta mutta totta -kirjasta, joka on kanssa täynnä mysteerejä ja yliluonnollisia tapauksia. Lainasin ahkerasti pikkukunnan kirjastosta kaiken genreen kuuluvan. Omille lapsilleni en varmaan antaisi luettavaksi Noidan käsikirjaa, ehkä nykylapset ovat eläneet muutenkin suojatumman lapsuuden kuin kasariaikakauden lapset. Kokemani perusteella sanoisin silti että kauhu/pelko voi olla positiivinen tunne ja aktivoi nuorempaa lukijaa niin hyvässä kuin pahassa, itsekin pelkäsin hämäränä aamuna kouluun kulkiessani kun vielä edellisiltana luetut tarinat kummittelivat mielessä, mutta samalla kauhujuttujen lukeminen oli avartava kokemus, katsaus historiallisiin tapahtumiin ja siihen miten monenlaista juttua tänne pallolle mahtuu.
Lainasin Noidan käsikirjan joskus ala-asteen alkupuolella serkulta. (Kirja oli hänen isoveljensä.) Kyllä tämä oli varmaan pelottavin tai ainakin yksi pelottavimpia kauhuaiheisia kirjoja, joita tuli lapsena luettua. Varsinkin kuvitukset olivat hyytäviä. En totta puhuen tainnut edes kauheasti lukea tätä silloin, koska se oli sen verran karmiva, jo tuo kansikuva. :D Lainasin tämän uudestaan lähikirjastostani joitain vuosia sitten ja silloin luin kirjan kannesta kanteen. Se ei tietenkään enää pelottanut niin kuin lapsena, mutta siinä oli sitä paljon puhuttua nostalgiaa. Nyt juuri olisin kiinnostunut lukemaan tätä kirjaa uudestaan ja ehkä jopa ostamaan sen itselle, kun ei tullut tehtyä sitä aiemmin. Minulla nimittäin olisi ollut joskus takavuosina tilaisuus ostaa tämä kirja jostain kirjakaupasta, mutten silloin tajunnut käyttää tilaisuutta. Nyt vähän harmittaa. :( Yksi toinen samantyylinen kirja on muuten nimeltään Aaveiden atlas. Sitäkään en koskaan omistanut itse, mutta yhdellä kaverillani oli se ja lainasin sen joskus myöhemmin kirjastosta. :)
VastaaPoistaHyviä uutisia kirjaa etsiville. Tammi on ottamassa uusintapainoksen ja kirja on kaupoissa 17.Elokuuta. Taitaapi mennä itsellänkin hankintalistalle, kun olen lapsuuttani ysärillä vietellyt ja jännä, että kuulin kirjasta vasta tällä vuosikymmenellä.
VastaaPoistaNoidan käsikirja on kultti maineeseensa päässy, omia lapsuuden muistoja, kirja ei kuitenkaan pelottanu mua, mut oli mielenkiintoisin koskaan lukemani kirja, ei tule koskaan samanlaista,eikä ole olemassakaan edes samankaltaisista jalokiveä, tulihan se lainattua ala-asteen kirjastosta aina kun mahdollista, lopulta se jäikin mulle mut tosin on hukkunu johonkin? Seuraavaks kun saan hyppysiini sen ni pidetään parempaa huolta!
VastaaPoistaTäytyy hommata Noidan käsikirja takas ja säilyttää vaikka lukkojen takana, oon kirjaa vanhempi eli uus juttu se ei ole vaan muisto puhtaasti, mikään muu kirja ei tule koskaan voittamaan Noidan käsikirjaa, ei edes olemalla yhtä mielenkiintoinen, onneks kirja julkaistiin takas. Alkuperäinen taitaa olla keräily-harvinaisuus?
VastaaPoista