perjantai 6. helmikuuta 2015

Larsin torttuja


Jos on esimerkiksi jouluyö tai juhannusyö, eikö silloin voi olla myös Runebergin yö?

Minun mielestäni ihan hyvin voisi. Nyt Runebergin yönä luen tietenkin hänen runojaan ja syön Larsin torttuja. Ja Runebergin yötä vietän siksi että vasta nyt sain Larsin tortut uunista, punssivaleltua, koristeltua ja pääsin istahtamaan teekupin kanssa niiden ja tietokoneen ääreen.

Ajattelin tämän vain kerran vuodessa olevan Runebergin yön kunniaksi (jonka ainoa viettäjä taidan olla minä) antaa kunnian sille kenelle kunnia kuuluu ja muistella varsinaisen Runebergin yön päähenkilön lisäksi jotakuta toistakin herrasmiestä.


Ensin pohtikaa tilannetta omalta kohdaltanne.

En tiedä milla aloilla työskentelette mutta ajatelkaa että eräänä päivänä tekisitte työssänne läpimurron. Jonkin työhönne liittyvän ihanan, aikaa kestävän oivalluksen johon vuodattatitte aikaanne, vaivaanne ja ylpeyttänne. Ette tietäisi sitä nyt, mutta tuo työnne tulos tulisi niittämään sellaista mainetta ja kunniaa joka kestäisi vuosikymmenestä, jopa vuosisadasta toiseen. Nimesi jäisi historiaan eikä unohtuisi niin kuin moni muu.

Sitten ei kävisikään näin. Kaiken kunnian ylpeytesi kohteesta veisi joku muu.

Tämä on Runebergin yön pimeä puoli. 

Yläkuvan ihanan leivoksen taustalta löytyvän lurjusparin Runebergien sietäisi nyt punastua pilvenreunallaan...

Runebergin torttu kun ei olekaan Runebergin vaan Asteniuksen torttu.


Lars Astenius oli 1800-luvulla elänyt oletettavasti mainittuun elämäänsä tyytyväinen porvoolaiskondiittori.

Eräänä päivänä hän teki kehitti työssään aivan uudenlaisen reseptin jonka lopputuloksena olemme mekin saaneet tänään suumme makeiksi. Larsin uutta leivonnaista päädyttiin myymään runsain mitoin suositussa kestikievarissa jossa hän työskenteli ja jonka asiakaskuntaan kuului myös kansallisrunoilijamme vaimo Fredrika. Fredrika ihastui kievarin uusiin leivonnaisiin mutta tämän makea mieltymys ei ollut mitään verrattuna hänen puolisonsa Johanin reaktioon joka vaati saada Larsin torttuja vastedes joka aamu.

Jossakin vaiheessa taloudellinen Fredrika omi Larsin leivonnaisten reseptin ja alkoi leipoa ja tarjoilla vadelmasilmäisiä kakkuja miehensä lisäksi myös heidän kotonaan käyville vierailijoille. Vierailijat yhdistivät pian Larsin tortun itse isäntäväkeen ja loppu on historiaa. Runeberin torttu oli syntynyt.

Mitä mahtoi Lars-parka ajatella!

Jotta unohtuneet eivät unohtuisi, leivoin tänään Asteniuksen torttuja ja luin muutamia Runebergin runoja.  Ehkä he lyövät nyt jossain taivaanrannan toissapuolen kättä, sillä muistettaisiinko kuitenkaan toista ilman toista?

Johan Ludvig Runeberg oli herkkusuun lisäksi suuri romantikko. Hänen makeisiin sanoihinsa ja Larsin torttuihin päättyköön oma Runebergin yöni.

Kauniita unia.

        *
Mä yhä sua suutelen
Ja kyllästynkö koskaan? En!
Nyt sanos, neito, minulle,
Kuink’ maistaa muisku sinulle?

Se sullekin on mieluinen;
Nyt, miksi on se herttainen?
Ma tuota kysyn uudestaan,
Ja muiskun muiskulta vaan saan.
Jos huulissain ois hunajaa,
Et hellemmin vois suudella;
Jos sappea ne tarjoisi,
Sa suutelisit sitteki.
Nyt mitä voitkin mainita,
Jos syitä täytyy annella?
Jos rohkeasti tutkaistaan,
Miks’ suudella sa tahdot vaan?
On kansa valmis kielimään,
Nyt mitä siitä mietitään,
Kun suuta annat ainiaan,
Ja et tie, miksi annatkaan?

En puolestani tiedä, en,
Min hyödyn siitä voittanen:
Vaan kuolla tahdon, jos en saa,

Sun huuliasi suudella.

2 kommenttia:

  1. Kiitos että taas kerroit jotain mitä en tiennyt eikä varmaan moni muukaan. Minäkin pidän Runebergin tortuista, olen syönyt niitä muutaman viime viikolla. Tai siis Larsin torttuja, yritän kertoa tämän eteenpäin, ainakin omille lapsilleni. Mukavaa sunnuntaita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän kovasti näistä tortuista, ja niitä kerran vuodessa leipoessani mietin miksi ihmeessä teen niitä vain kerran! Kaiketi mielessäni niin vuodenaikaan sidottu juttu. Mukavaa viikon jatkoa sinulle.

      Poista

Ilahdun kaikista kommenteistasi <3 Kaunis kiitos <3 Palaa pian