perjantai 4. huhtikuuta 2014

Keisarinna Elisabeth - Osa 2. Keski-ikä ja kuolema


(Tämä on jaetun kirjoituksen toinen osa.
 
Elisabethin nuorimman tyttären myötä elämä rauhoittui totuttuihin uomiinsa.

 Keisarinna keskittyi seuraavina vuosina matkusteluun sekä 
Marie-Valerian hoitoon. Lukuisat linnat kotimaassa ja ulkomailla
 takasivat sen että hovielämää ei juuri ollut pakko sietää vaikka 
keisarinnan jatkuva matkustelu herättikin närää lehdistössä.

Matkusteluun Elisabeth saattoi upottaa myös surunsa siitä että hänen 
kolme ensimmäistä lastaan oli niin julmasti hänestä erotettu. Kun ilkeä 
anoppi lopulta kuoli, olivat lapset niin etääntyneet tuntemattomaksi jääneestä 
äidistään ettei heidän väleistään muodostunut milloinkaan erityisen lämpimät.


Tilanne oli ollut raskas Elisabethin lisäksi erityisesti
hänen ainoalle pojalleen Rudolfille.

Rudolf ei ollut saanut olla missään tekemisissä
äitinsä kanssa. Koska pojasta koulittiin suuren maan keisaria,
ei hänelle sallittu elämän mukavuuksia vaan arki oli jatkuvaa  koulutusta
 tulevaa asemaa kohti. Hän sai kokea hyvin vähän rakkautta  ja ankara
isoäiti ja etäinen ja yhtä ankara isä ohjasivat poikaa elämässä  eteenpäin
 omine lujine tapoineen.

 Luonteeltaan Rudolf oli tullut äitiinsä, hän oli herkkä, kiltti ja
 liberaali ja kärsi äärikonservatiivisen isänsä ja asemansa alla.

Vuodet kuluivat, Elisabethin lapset kasvoivat. Ensimmäisenä
naimisiin meni 17-vuotias Gisela, seuraavaksi oli Rudolfin vuoro.

Rudolf nai belgian prinsessa Stephanien mutta avioliitto oli
onneton ja solmittiin täysin pelkkien poliittisten syiden vuoksi.

Stephanie oli konservatiivinen ja tahtoi elää rauhallista hovielämää,
Rudolf taas kapinoi asemaansa vastaan, hän tahtoi matkustella ja
hullutella eikä jämähtää hovin sääntöihin joka olisi ollut kuin paluu
lapsuuden tiukkuuteen ja kurinalaisuuteen.

Rudolf harrasti useita avioliiton ulkopuolisia sivusuhteita ja
kun hän onnistui tartuttamaan prinsessa Stephanieen prostituoidulta
hankitun sukupuolitaudin, parin välit viilenivät lopullisesti. Pari
sai vain yhden lapsen ennen pysyväksi jäänyttä välirikkoa.

Rudolfin ja Stephanien kihlajaiskuva

Avioliittonsa viilennyttyä entisestään kolmekymppinen Rudolf
ihastui 15-vuotiaaseen Marie Vetseraan jonka kanssa aloitti salasuhteen.

Marie ei ollut kuka tahansa neitokainen vaan nuori paronitar itsekin.

Teinitytöstä oli epäilemättä äärimmäisen imartelevaa ja häikäisevää
 kun päälle 30-vuotias tuleva keisari oli häneen niin avoimesti ihastunut.
Marie lankesi vanhemman miehen sulaviin elkeisiin ja suhde alkoi.

Marien perhe oli kauhuissaan, olihan saalis hyvä mutta naimisissa.

Suhde tulevaan keisariin ei vain pilannut Marien mainetta vaan
tahrasi Marien sisarten ja vanhempien maineen. Lisäksi oli avointa
tietoa että Rudolf heilasteli samanaikaisesti kuuluisan näyttelijättären
Mizzi Kasparin kanssa. Marie oli kuitenkin sokea kaikelle kritiikille.

Tuleva keisari halusi hänet ja hän halusi tulevan keisarin.

Marie

Seuraavilla tapahtumilla tulisi olemaan traagiset vaikutukset
ei vain Elisabethin elämään vaan myös koko euroopan historiaan.

Eräänä tammikuun aamuna kruununprinssi Rudolf oli vetäytynyt metsästyslinnaansa.

Hän oli kertonut äidilleen Elisabethille suunnittelevansa metsästysretkeä 
tuoksi tietyksi aamuksi. Kun aamu koitti, huomasi Rudolfin kamaripalvelija
 miten tämän huoneiston ovi oli tavallisuudesta poikkeavasti salvattu lukkoon. 

Muutamien muiden miesten kanssa ovi murrettiin auki 
hämärään huoneistoon jonka verhot olivat suljettu.

Vuoteelta puoli-istuvasta asennosta löytyi eteenpäin retkottavana eloton
 Rudolf jonka suusta oli valunut vuolaasti verta tämän rinnalle. Vuoteen toisella
puoliskolla makasi jo aivan jääkylmä ja jäykistynyt nuori Marie Vetsera.

Kamaripalvelija varmisti että molemmat osapuolet olivat varmasti
kuolleita ja ryntäsi nopeimpaan junaan jolla pääsi keisarilliseen palatsiin.

Uutinen oli saatava välittömästi keisarin korviin mutta
 palatsin jäykkä protokolla muodostui tässä järkyttävässä
tilanteessa aivan yhtä joustamattomaksi kuin muissakin tilanteissa.

Rudolf 

Oli etiketin vastaista että lakeija kertoisi uutisen keisarille sillä moisen kauhistuttavan
kuolinuutisen voisi tuoda tämän korviin vain keisarinna. Niinpä aikaa kulutettiin
jotta löydettiin Elisabethin kamarineito joka taas etsi käsiinsä ylimmän kamarineidon
joka taas etsi käsiinsä Elisabethin.

Elisabeth oli kreikankielen oppitunnillaan ja oli kieltänyt keskeytykset joka aiheutti
 jälleen viivästystä kamarineitojen pohtiessa miten uutinen saataisiin eteenpäin.
Lopulta kamarineito keräsi rohkeutensa ja kuolinuutinen saatiin kerrottua. Elisabeth
 murtui täysin ja purskahti hysteeriseen itkuun jolloin myös keisari ilmaantui paikalle.
Näin suru-uutinen oli lopulta tavoittanut Rudolfin vanhemmat.

Se mitä tarkalleen metsästyslinnassa oli tapahtunut, jää osin salaisuudeksi.

Tiedetään että ensimmäisenä kuoli Marie. Rudolf istui tämän kylmenevän
 ruumiin vieressä ilmeisesti useita tunteja mietiskellen ennen kuin tarttui
 aseeseen ja ampui itsensä. Rudolf oli myös jättänyt etääntyneelle
vaimolleen jäähyväiskirjeen jossa toteaa:

"Rakkahin Stephanieni, nyt pääset minusta, ole onnellinen omalla tavallasi.
Pidä huolta pikkuisestamme, hän on nyt ainoa mitä minusta jää.
Kaikille ystävilleni ja sisarilleni, kerro viimeiset terveiseni. 

Nyt menen hiljaa kuolemaani, joka on ainoa 
seikka joka voi enää pelastaa hyvän nimeni.

Syleilen sinua lämmöllä, rakkaudella Rudolf."

Tapahtumapaikka

Julkisuuteen kerrottiin ensin että kruununprinssi olisi menehtynyt sydänvikaan mutta
pian kerrottiin että kyse oli romanttisesta rakastavaisten yhteisitsemurhasta. Arvailtiin
että Marie Vetsera olisi mahdollisesti ollut raskaana mutta silti mysteeriksi jää miksi
tasapainoisena tunnettu Rudolf olisi surmannut itsensä ja suostunut kaksoisitsemurhaan
vain lasta odottavan rakastajattaren takia.

Itävalta oli kuitenkin nyt menettänyt kruununprinssinsä ja
 Elisabeth poikansa jota ei milloinkaan oppinut kunnolla tuntemaan.

Koska Elisabeth ei ollut saanut kuin yhden pojan eikä kruunu voinut periytyä tytöille,
tuli uudeksi kruununperijäksi Keisari Frans Josefin veli ja hänen jälkeensä tämän lapset.

Rudolfin kuolema oli valtava maailmanlaajuinen skandaali ja sillä oli
myös merkittäviä maailmanpoliittisia vaikutuksia.

Poikansa kuoleman jälkeen Elisabeth pukeutui pelkästään mustaan koko
loppuelämänsä ajan ja matkusteli entistä kiivaammin ympäri maailmaa.

Sisi muutamia kuukausia ennen kuolemaansa.

Vuonna 1898 Elisabeth oli jälleen eräillä
pitkistä matkoistaan, tällä kertaa Sveitsissä, Genevessä.

Samoihin aikoihin muuan 25-vuotias anarkisti Luigi Lucheni
 oli myös saapunut Geneveen toiveinaan murhata paikkakunnalla
oleskellut Orleansin herttua.

Luigilla ei ollut mitään henkilökohtaista herttuaa vastaan vaan hän
himoitsi oikeastaan kenen tahansa silmäätekevän murhaa. Hän tahtoi
tappaa "alistavan yläluokan" jäsenen hinnalla millä hyvänsä.

 Päiväkirjassaan hän pohti kenet ja milloin ja murehti vain sitä saisiko
 kynsiinsä ketään tarpeeksi arvokasta jotta hänen symboliseksi
 tarkoitettu tekonsa pääsisi lehtiin.

Pettymys oli suuri kun uhriksi katsottu Orleansin herttua olikin jo ehtinyt
 poistua kaupungista mutta lehtien seurapiiripalstat paljastivat että salanimen
alla matkaava "Kreivitär Hohenembs" olikin itseasiassa Itävalta-Unkarin
keisarinna ja siksi aivan mahtava saalis.

 Luigi

Noin kello puoli kaksi iltapäivällä Elisabethin oli määrä kävellä hotellista
jossa oli asunut läheisen genevejärven rantaan jossa keisarinnaa odotti
laiva valmiina viemään Elisabethin uuteen matkakohteeseensa.

Matkatavarat sekä palvelijat oli lähetetty etukäteen matkaan.
Elisabeth oli kieltäytynyt myös Geneven poliisin suojelusta erittäin
itsepintaisesti, hän tahtoi matkustaa mahdollisimman normaalisti
eikä se onnistunut mikäli ympärillä pyörisivät turvamiesten joukkiot.

Luigi oli tarkkaillut Elisabethia useiden päivien ajan ja lähestyi nyt
keisarinnaa joka kulki kadulla vain yksi kamarineito mukanaan. Harppoen
naisten viereen Luigi teeskenteli kompastuvansa ja iski piikiksi teroitetun
 viilan suoraan Elisabethin vatsaan. Iskun voimasta Elisabeth tuupertui
 maahan josta samaan aikaan ohikulkeva hevoskuski auttoi tämän ylös.

Keisarinna ei ymmärtänyt loukkaantuneensa pahasti.

Kamarineitonsa avustuksella hän jatkoi matkaa ja käveli noin
 sadan metrin matkan odottavaan höyrylaivaan jossa hänen kuntonsa
 nopeasti aleni. Laivan kapteeni joka ei tiennyt arvovaltaisen matkustajansa
henkilöllisyyttä komensi Elisabethin laivan kannelle selventämään
 päätään ja löysentämään korsettiaan mikäli tunsi olonsa huonoksi.

Kannella kauhistunut kamarineiti koetti vilvoittaa keisarinnaa ja kyseli oliko
Elisabethilla kenties kipuja. Keisarinna ehti vastata ettei tuntenu kipuja mutta
menetti välittömästi tämän jälkeen tajuntansa. Kamarineito viilsi keisarinnan
äärimmäisen tiukaksi nyöritetyn korsetin auki ja vasta silloin huomasi punaisen
yhä laajenevan veritahran tämän vasemman rinnan yläpuolella.

Jo liikkeelle lähtenyt laiva käännettiin takaisin rantaan, purjeesta
 improvisoidut paarit valmistettiin pikavauhtia ja kuusi matruusia
kantoi keisarinnan takaisin hotelliin jossa hotellinomistajan
 sairaanhoitajavaimo vastaanotti Elisabethin antaakseen ensiapua.

Ensiapu ei enää auttanut. Keisarinna oli kuollut.


Kamarineito, paikalle rynnänneet lääkärit ja henkilökunta
voivat enää vain polvistua hotellin lattialle rukoukseen.

Sähke Elisabethin keisaripuolisolle lähetettiin ja seuraavan
 päivän ruumiinavauksessa selvisi kuoleman aiheutuneen terävän esineen
iskusta sydämeen. Huomattiin myös että tiukka korsetti oli hidastanut
verenvuotoa, estänyt kipuaistimuksia ja siksi kuolema ei ollut tapahtunut
välittömästi hyökkäyshetkellä haavan kuolettavuudesta huolimatta.

Ajan tavan mukaan Elisabethin sydän irroitettiin ruumiista ja se lähetettiin
hänen vihkikirkkoonsa. Hänen muut sisäelimensä lähetettiin toiseen
kirkkoon ja varsinainen ruumis kuljetettiin lasikattoisessa arkussa
Itävaltaan sukuhautaan.

Murhaaja Luigi Lucheni joka oli tahtonut tehdä itsensä ja aatteensa kuuluisaksi
vangittiin ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Luigi itse olisi tahtonut
kuolemantuomion ja marttyyrinkruunun mutta sen sijaan tämä tuomittiin
tavallisena murhaajana eikä poliittisena rikollisena. Hän koetti tappaa
itsensä vankilassa useita kertoja siinä onnistumatta ja päätti lopulta kirjoittaa
muistelmansa. Eräänä iltana vartija löysi muistelmat ja tuhosi ne. Tätä iskua
 Luigi ei enää kestänyt vaan onnistui hirttämään itsensä samana iltana.


Elisabethin jälkeläisiä on yhä olemassa.

Keisaripari Elisabetilla ja Frans Joosefilla oli neljä lasta. 

Heidän ainoa poikansa Rudolf (1858–1889) 
kuoli nuorena oman käden kautta.

Heidän kolme tytärtään olivat

 Sophie Friederike (1855–1857), 
Gisela Louise Marie (1856–1932) ja 
Marie Valerie (1868–1924).

Rudolphin osalta suku jatkuu:  

Rudolfilla oli yksi lapsi, tytär Elisabeth. 
Hänellä oli avioliitostaan Ernst Windisch-Graetzin kanssa neljä lasta,
 kolme poikaa ja yksi tytär: Franz Josef, Ernst, Rudolf ja Stephanie. 

Lapsista Rudolf kuoli 1930 23-vuotiaana ja tiettävästi perheettömänä. 
Viimeisenä kuoli nuorin Stephanie (Björklund) vuonna 2005. 
Stephanie oli kahdesti naimissa ja hänellä oli kummastakin avioliitosta 
yhteensä kaksi lasta, vuosina 1935 ja 1944 syntyneet pojat.
  • Alvar Etienne d'Alcantara de Querrieu (30 7. 1935 - )
  • Bjorn-Axel Björklund (20.10. 1944 - 7.9.1995)
Stephanien lisäksi sisaruksista ainakin Franz Josefilla oli jälkeläisiä, 
tytär ja poika, joista tytär Stéphanie (Blundell-Hollinshead-Blundell) oli 
 tunnettu valokuvaaja. Hänellä puolestaan on kaksi lasta, vuosina 
1967 ja 1969 syntyneet pojat.

 Keisariparin lapsista lisäksi Marie Valerie (1868–1924) 
 ja Gisela (1856–1932) olivat perheellisiä. 

Giselalla oli puolisonsa Leopold Prinz von Bayernin 
kanssa neljä lasta, joista nuorin Konrad kuoli vuonna 1969.

Nuorin keisariparin lapsista Marie Valerie (1868-1924) 
eli puolisonsa Franz Salvatorin kanssa Wallseen linnassa.
Heidän kymmenestä lapsestaan ainakin kuusi oli perheellisiä. 
Toiseksi vanhimmalla pojalla Hubert Salvatorilla oli
 puolestaan kolmetoista lasta.

Wallseen linna on edelleen suvun hallussa. Linnan haltijoiden
 sukupuu on nähtävissä internetissä. 

Sen osoite on http://www.wallsee-sindelburg.gv.at...herren.pdf .

Sukupuun mukaan Marie Valerien, keisariparin nuorimman 
lapsen, sukulinjan nuorin jäsen on syntynyt vuonna 2007. 
(Felix Habsburg-Lothringen.)

Sisin elossa olevien jälkeläisten tarkka määrä ei ole
tiedossa, mutta
 edellä esitetyn perusteella voi olettaa, että heitä on lukuisia.

Sisin lapsenlapsenlapsenlapsi 
Marie Valerie Habsburg-Lothringen puolisoineen.

5 kommenttia:

  1. Antaahan se toki jotain lohtua että Sissin traagisista kärsimyksistä jäi sentään jäljelle sankka suku...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänet tosiaan hankittiin ihan vain lastentekokoneeksi joten ainakin sen tehtävänsä hän suoritti kunniallisesti, naisparka.

      Poista
  2. Kiitos tästä totuudenmukaisesta kirjoituksesta. Jos on nähnyt vain Sissi-elokuvia, ei tiedä miten paljon kärsimystä on kauniin ulkokuoren alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta. On harmi että joskus elokuvateollisuuden vaikutus on niin voimakas että siitä tulee se todellisuus joka korvaa totuuden. Moni jolle olen jutellut on ajatellut että koko tämä tarina on ihan prinsessasatu.

      Poista
  3. Juuri eilen piipahdin Wienin Karoliinilaiskirkon kryptassa jossa Sissin, Franz Josefin ja Rudolfin (ja lähes 150 muun Habsburg-suvun edustajan) maalliset jäännökset lepäävät.
    Yhä sinne tuodaan kukkia...Satu

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista kommenteistasi <3 Kaunis kiitos <3 Palaa pian